ET-lehden lukijat kertovat koskettavia tarinoita leskeyden ongelmista. Tule mukaan keskustelemaan aiheesta!

”Miksi on niin kovin vaikeaa ymmärtää ihmistä, joka on jäänyt leskeksi? Miksi lesken pitäisi jo muutaman kuukauden päästä "päästä yli" tuon suruvaiheensa?”

Leskeys puhututtaa etlehti.fin keskustelupalstalla. Suurin osalla keskustelijoista on omakohtaisia, kamalia kokemuksia leskeydestä. Mutta mukaan mahtuu niitäkin, joiden mielestä leskiä ”paapotaan”.

Miksi kukaan ei välitä?

”Ei kaikkia leskiä paapota, sanotaan että nythän sinulla on helppoa, kun ei ole miestä passattavana. Pahinta on kun oma sukukaan ei välitä. Ei ole tullut myötätuntoa mistään.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki langat miehen käsissä

”Katsoin läheltä leskeyttä, jossa edesmennyt mies oli järjestänyt ja tehnyt kaiken. Kuoleman jälkeen selvisi, että leski ei osannut edes käydä pankissa ei maksaa laskuja, kaikki langat oli ollut miehen käsissä. Osasi vaimo laittaa ruokaa, että olivat lopulta todella lihavia. Onneksi löytyi omaisia, jotka auttoivat, tekivät nuo jokapäiväiset maksuasiat ja pankin käytön hänelle tutuiksi, kuljetuksia myöten ja lopulta oppi itsekin jotakin. Mitä ei halunnut, sen hoiti perheellinen poika.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suku hylkäsi

”Kyllä se leskeys tuli puun takaa. Ensin oli suru kun mies sairasti ja toinen suru kun hän kuoli. Vaikka sen tietää että tiet eroaa, toinen ilmeisesti kuolee ensin, mutta rankkaa on elämä ollut.
Tasavertaisia olimme, kumpikaan ei alistanut toistaan.
Ei tule lesken eläkettä ja miehen suku on hylännyt. He eivät käy kylässä, hyvin harvoin joku soittaa.”

Loppuelämän kaipuu

”Leskeys on vaikeaa, ja jostakin kumman syystä muut ihmiset luulevat, että suru loppuu aikanaan, eikä sitten enää lesken tarvitse surra. Mutta eihän se niin mene – jokainen leski tietää, että loppuikänsä tuota surua joutuu kantamaan, vaikka olisi uusi puolisokin olemassa. Kukaan kun ei korvaa toista ihmistä!”

Taksinkuljettaminen pelasti

”Itse miesleskenä olen kokenut tämän yksinjäämisen tragedian. Minun selviytymiseni ja jaksamiseni takana oli toinen työ. Oikeastaan se oli pakon sanelemaa, asuntovelkaa on yksinhuoltajankin lyhennettävä. Taxirengin lisätyö oli pelastus henkisesti ja taloudellisesti. Ensimmäisenä oli suuri suru, sitten huoli lasten ja omasta toimeentulosta. Kyllä siitä leskeydestäkin pääsee ylitse. Nyt uudessa parisuhteessa kaipaus on muuttunut kiitollisuudeksi entistä elämää kohtaan.”

Avunpyynnöt rohkeasti esiin

”Olen ollut viisitoista vuotta leskenä, eikä mielestäni ole tullut kertaakaan vastaan tunnetta, etteikö minua ymmärretä. Mieheni kuoltua suurin suruni oli se haikea mieli, että mieheni piti kuolla niin nuorena. Vuosien varrella en ole jäänyt odottamaan apua, ei se mielestäni kuulu itsestään selvyytenä leskellekään. Meidän itsemme pitää tuoda avunpyyntömme esiin. Ei kaikki huomaa tarjota apuaan, eikä tiedetä sitäkään, miten kukin avun tarjontaan suhtautuu.”

Miten sinä olet kokenut leskeyden? Lue lisää kommentteja, kerro kokemuksesi ja keskustele aiheesta täällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla