Paavo ja Sylvi ovat olleet naimisissa 70 vuotta: "Suutelen miestä varmaan vielä arkussakin"

Jauhot pöllyävät yli-iiläisen tuvan ruokapöydän yllä, kun Sylvi Kynkäänniemi, 89, pyörittelee rivakoin ottein naurisrieskoja.

Sylvin puoliso Paavo Kynkäänniemi, 89, katselee leipomispuuhia vierestä. Hän on tuonut uunipuut valmiiksi jo edellisenä iltana ja pannut aamuvarhaisella uunin lämpiämään.

Rieskoja valmistuu korkea pino.

Rieskoja valmistuu korkea pino, ja pian aamukahville saapuu itse porotilan isäntä. Hän on Sylvin ja Paavon neljästä pojasta nuorin, Jarmo Kynkäänniemi, 54. Sylvi ja Paavo asuvat samassa pihapiirissä Jarmon ja hänen vaimonsa Maijan kanssa.

Huoli isästä ja tilasta

Jarmo ottaa pöydästä äidin valmistamaa naurisrieskaa ja levittää päälle voita. Sylvi leipoo kerran pari viikossa, usein naurislimppuakin rieskan lisäksi.

– Paavohan se sai minusta leipurin, Sylvi hymyilee miehelleen eikä malta istua pöytään.

Rieskat syntyvät yhteistyöllä: Sylvi leipoo, Paavo tuo puut sisälle ja pojat varmistavat, että vajassa riittää polttopuita

Paavo on saanut nauttia Sylvin leipomista herkuista pitkään, sillä pariskunta juhli kesällä 70-vuotiashääpäiväänsä. He ovat kiitollisia pitkästä avioliitostaan, sillä Paavon elämä on ollut monta kertaa hiuskarvan varassa. Hän sai laaja-alaisen sydäninfarktin jo 42-vuotiaana.

Isän sairaskohtauksen iskiessä Jarmo oli 7-vuotias pikkupoika. Hän muistaa yhä hurjat aamuyön tunnit.

Paavon elämä on ollut monta kertaa hiuskarvan varassa.

Kohtauksesta selvittyään Paavo-isä kulki sairaalassa kuukauden päivät. Sydämestä jäi enää puolet toimintakuntoon, ja Paavo jäi eläkkeelle voimalaitosporarin työstään.

Siitä lähtien Jarmosta tuntui, että hänen pitää auttaa enemmän kotona, jotta isän voimat säästyvät. Perheen kaikki neljä poikaa tekivät kotona niitä töitä, joihin Paavo ei kyennyt. Moottorisahaa isä ei saanut käyttää, mutta kuntouduttuaan hän teki esimerkiksi traktorihommia ja auttoi heinän- ja rehunteossa.

Omat tuvat ja omat luvat

Vihdoin Sylvikin malttaa istahtaa pöytään ja ottaa kupin kahvia limsan kera.

– Äidin kohdalla eivät terveysohjeet pidä paikkaansa. Hän on aina käyttänyt voita, juonut hyvää maitoa ja paljon limsaa. Äiti on myös todella perso karkille, Jarmo sanoo ja naurahtaa.

Alkoholin ja tupakoinnin suhteen Sylvi on kuitenkin tiukka. Niiden kanssa ei perheessä "tuhista".

Äidin kohdalla terveysohjeet eivät pidä paikkaansa.

Vaikka samaa pihapiiriä asuu monta sukupolvea, se ei ole tuottanut koskaan ongelmia. Jarmo ei ymmärrä riitelyä perheen kesken: sopu on asenteesta kiinni.

– Jos haluaa olla hankala, sitä saa olla vaikka hautaan asti. Kun muistaa molemminpuolisen kunnioituksen ja keskittyy omaan tekemiseensä, asiat sujuvat, Jarmo sanoo.

Dosetti kuntoon ja kuivaa puuta

Jarmo ryhtyi päätoimiseksi poroisännäksi osin sen takia, että olisi lähellä auttamassa vanhempiaan.

Tänäkin aamuna Jarmo on ensitöikseen laittanut Paavon lääkkeet dosettiin. Sylvi syö vain verenpainelääkkeitä.

Paavo haluaa itse kärrätä hellapuut sisälle.

Sylvin ja Paavon pojat huolehtivat, että liiteristä löytyy aina kuivaa puuta uunin lämmitykseen.

– Toisin puut pirttiin asti, mutta isä on halunnut ja jaksanut kuljettaa ne vielä, Jarmo sanoo.

– Saisimmepa elää vielä kymmenen vuotta, Sylvi unelmoi.

Siivota ei saa kukaan muu kuin Sylvi, edes Paavo ei saa auttaa häntä.

– Minä olen silloin vain tiellä, Paavo laskee leikkiä.

Sylvi on ollut aina riski ja tomera, sormikoukussakin hän oli aikanaan lyömätön. Voimat kasvoivat varhain, sillä isä otti Sylvin jo lapsena savotalle mukaan avuksi. Samalla, kun Sylvi kertoo menneistä ajoista, hän moiskauttaa Paavon poskelle pusun, jos toisenkin.

Päätin jo nuorena, että huonoa miestä en ota. Paavo on ollut kova työmies ja tuonut leivän taloon.

– Minä suutelen sitä varmaan vielä arkussakin. Päätin jo nuorena, että huonoa miestä en ota. Paavo on ollut kova työmies ja tuonut leivän taloon. Minulla ei ole ollut ikinä nälkä tai jano. Kovia työntekijöitä on kasvanut jälkipolvestakin, Sylvi sanoo.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehdestä 24/2020.