Sisko ja Leo ovat olleet yhdessä 70 vuotta. Jutun alkuperäiset tekstit kokonaisuudessaan ja kuvat löytyvät Hannamari Shakyan kirjasta Tavallaan voi rakastaa.
Sisko ja Leo ovat olleet yhdessä 70 vuotta. Jutun alkuperäiset tekstit kokonaisuudessaan ja kuvat löytyvät Hannamari Shakyan kirjasta Tavallaan voi rakastaa.

Miten samaa puolisoa voi sietää yli puolivuosisadan? Kuusi paria kertoo pitkän suhteensa salaisuudet.

Sisko ja Leo, yhdessä 70 vuotta (yllä)

”Nukumme käsi kädessä”

Sisko: Leo kertoo mielellään tarinaa siitä, kuinka suhteemme sai alkunsa. Hän oli haavoittunut ja palasi sotasairaalasta takaisin kotipaikkakunnalleen. Kevättalvella hän tuli Kansanhuoltoon pyytämään parempia maihinnousukenkiä. Työskentelin siellä virkailijana ja kieltäydyin antamasta hänelle ostolupaa kenkiin. Leikilläni olen sanonut, että jos olisin tiennyt kuinka tässä käy, olisin antanut hänelle heti kahdet luvat uusiin monoihin.

Leo: Kun lapset lähtivät kotoa, liittomme on muuttunut pikkuhiljaa ja nyt elämme elämämme parasta aikaa. Jos toinen on pitkään poissa, alkaa tulla ahdistus ja huoli siitä, kuinka hän voi ja onko hän kunnossa.

”Olen koettanut rutistaa häntä niin paljon, pitää niin hyvänä, ettei hän koskaan menisi rikki.”

Sisko: Osoitan Leolle rakkauttani paijaamalla ja koskettamalla häntä, kun kuljen hänen ohitseen. Nukun hänen kainalossaan. Nukumme käsi kädessä saman peiton alla.

Leo: Käännymme samaan aikaan, samaan suuntaan. Yhtenä kesänä Sisko sanoi, että hän hajoaa. Sen jälkeen olen koettanut rutistaa häntä niin paljon, pitää häntä niin hyvänä, ettei hän koskaan menisi rikki. Olen esittänyt toivomuksen, että Sisko kuolisi viikko ennen minua. Yhden viikon aikana saisin asiat järjestettyä, ja sen jälkeen minulla ei olisi enää mitään.

 

Sirkka ja Juhani, yhdessä 60 vuotta


”Sairaus paransi suhdettamme”

Sirkka: Juhanin luokkakaverin piti tulla minulle vappuheilaksi, mutta hän olikin estynyt. Juhani tuli hänen tilalleen. Istuimme Primulassa keväällä 1956, kun Juhani kosi minua. Hän selitti, kuinka meidän kannatti mennä naimisiin, koska meillä oli niin hyvät lähtökohdat.

”Kun kerroin, että odotan lasta, hän otti minut syliin ja nauroi vain.”

Juhani: Kun menimme yhteen, tajusin, että Sirkka oli vielä keskeneräinen. Hänen suhteensa omaan kotiin oli vahva. Jos Sirkka valmisti ruokaa, josta hänen isänsä piti ja josta minä en pitänyt, minä olin väärässä mielipiteineni.

Sirkka: Muistan, kun kerroin Juhanille, että odotan lasta. Hän otti minut syliinsä ja nauroi vain. Hän oli luullut, ettei voi koskaan saada lapsia. Minusta tuntuu, että Juhani, isä, on ollut lapsillemme paljon tärkeämpi kuin minä. Isoäitinä teen lastenlapsillemme palveluksia, autan parsien ja ommellen, mutta Juhani on heille syli.

Juhani: Kun Sirkka sairastui rintasyöpään, yritin tukea häntä ja elää mukana. Nyt kun ajattelen, hänen sairastumisensa paransi meidän suhdettamme ja lähensi meitä. 

Sirkka: Ajattelemme kuolemanjälkeisestä elämästä aika samalla lailla. Poislähtenyt on aina läsnä. Ei sitä kuitenkaan jää yksin. 

 

Helinä ja Allan, yhdessä 66 vuotta


”Nyt Helinän kiisseli on täydellistä”

Allan: Ei ole avioeroa ehtinyt miettiä, kun on ollut niin paljon vipinää. Kun ihminen on rakastunut, hän on pikkasen vilkkaampi.

Helinä: Olemme jatkuvasti menneet eteenpäin, ja edistystä parempaan on tapahtunut koko ajan. Sovimme hyvin yhteen. Joskus älähdetään jostakin, mutta emme me tärkeistä asioista riitele. Mitään ei jää sisälle.

”Hän luuli, että himo pitää meidät yhdessä, mutta se olikin rakkaus.”

Allan: Maailma on täynnä ihania tyttöjä, mutta olen ollut uskollinen. Se vaatii vähän sisua. Olen halunnut aina tulla kotiin Helinän luo. Kun menimme naimisiin, minä olin hitaampi, karhumainen. Nykyisin minussa on Helinää.

Helinä: Nukumme nykyisin eri huoneissa. Kuitenkin joka ilta, kun toivotan Allanille hyvää yötä, hän tulee katsomaan minua ja suutelee. Hän luuli, että se on himo, joka pitää meidät yhdessä, mutta se olikin rakkaus.

Allan: Meillä on täysin erilaiset makuaistit. Helinä teki aina herkkuruokia, mutta minä en tykännyt. Hänellä on muistivihko, joka on täynnä palautteitani ruoasta. Suurinta herkkuani on mannapuuro marjakiisselillä. Kesti kauan, että Helinä oppi tekemään hyvää kiisseliä. Se on parantunut vuosi vuodelta. Nyt se on täydellistä.

 

Salme ja Matti, yhdessä 53 vuotta


”Riittää, että olen kotona”

Salme: Matilla on paljon temperamenttia. Hän on määrätietoinen, ja hänellä on voimakas tahto. Lapset yrittävät jarruttaa häntä, mutta ei hän kuuntele. Minä en enää jaksa jarrutella, koska meillä on niin vähän elinaikaa. Koskaan en häntä ole halunnut vaihtaa. En koskaan saisi parempaa miestä.

Matti: Avioliittomme on ollut myrskyisä. Olemme huutaneet ja mekkaloineet, mutta riidat menevät nopeasti ohi. Nukkumaan emme koskaan mene riidoissa. 

”Aamupalan jälkeen emme koskaan tiedä, mitä tapahtuu.”

Salme: Harva varmaan saa elää niin värikästä elämää kuin mitä me olemme saaneet elää yhdessä. Jokainen päivä on erilainen, täynnä jännitystä. Aamupalan jälkeen ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, sillä suunnitelmamme muuttuvat aina. Olemme muuttaneet paljon, tehneet rähjäisestä kaunista.

Matti: Suhteemme ei voisi olla lämpimämpi. Ei minun tarvitse näyttää rakkauttani Salmelle. Riittää, että olen kotona. Ajatuskin rakkaudentunnustuksesta raivostuttaa. Kyllä hänen on tähän mennessä täytynyt se tajuta. 

Salme: Meillä ei ole huolta eikä mitään. Minä en ajattele, että kohta tämä loppuu. Minulle elämä tai avioliitto ei koskaan ole reunalla.

 

Helvi ja Taisto, yhdessä 57 vuotta


”Ei voi elää kuin olisi yksin”

Taisto: Meidän piti mennä jo aiemmin kihloihin, mutta minä jarrutin. Ajattelin että, miten sitä voi saman kaverin kanssa olla koko loppuelämän, kun elämä on niin pitkä. Mutta en ole koskaan ajatellut, että pois lähtisin. Meidän luonteemme käyvät yhteen. Olemme kaksi rauhallista savolaista. Helvi on huolehtivainen, hyvä vaimo. Minä voisin olla huolimattomampi, mutta hän huolehtii, etten ole.

Helvi: Meillä ei ole ruoka-aikatauluja. Jos olen ystävän kanssa kävelyllä, minun ei tarvitse lähteä kesken kaiken Taistolle perunoita keittämään. Hän ei koskaan sano, että älä lähde tai ei lähdetä. Hän tulee yleensä mukana kaikkialle paitsi vesijumppaan. 

”Meidän yhdessäolo on niin hyvää, ettei ole sanoja sitä kuvaamaan.”

Taisto: Ei voi elää kuin olisi yksin, koska liitossa on aina kaksi. Ei voi mennä kaupoille ja tuoda jotakin kotiin ja vain ilmoittaa, että ostin nyt tällaisen.  

Helvi: Meidän yhdessäolo on niin hyvää, ettei minulla ole sanoja sitä kuvaamaan. Ystävä, joka saattoi meidät yhteen, kysyi onko elämä ollut hyvä, ja vastasin, että on se ollut. Monta kertaa ennen nukkumaanmenoa sanon Taistolle päivän päätteeksi, että hän on minulle rakas.

 

Ritva ja Erkki, yhdessä 58 vuotta


”Lapset sitovat meitä yhteen”

Erkki: Tapasimme vuonna 1957 Hakaniemen Työväentalon tansseissa. Ennen ensimmäisiä treffejämme hän kaatui jäisillä rappusilla, ja meillä jäi treffit tekemättä. 

Ritva: Minua harmitti niin paljon, kun makasin siinä sairaalan vanerilla. Onneksi kohtasin Erkin uudelleen ja aloimme tapailla. 

Erkki: Maistraatissa vihkimisen jälkeen olimme Helsingin edustalla purjehtimassa. Tapio Rautavaara tuli eteemme laulamaan ja kysyi, olimmeko menneet juuri naimisiin. Sitten hän lauloi meille Isoisän olkihatun.

”Tässä me vain olemme tehneet yhteisen kodin.”

Ritva: Meillä on paljon turhanpäiväistä naputtamista, joka on enentynyt nyt kun olemme kahdestaan.  Koskaan emme ole kaulinta emmekä paistinpannua ottaneet. Minä otan ennemmin ristikon, kirjan tai television. Erkki menee autotalliin tai ottaa olkalaukkunsa ja lähtee kävelemään. Hän käy kaupungilla, minä taas nyhvään kotona. 

Erkki: Meillä on yhteiset lapset ja lapsenlapset, jotka sitovat meitä yhteen. He ovat olemassa aina, eikä heidän vanhempiaan tai isovanhempiaan pidä erottaa. Jos Ritva kuolisi, en toisi muita tyttöjä kotiimme.

Ritva: Tässä me vain olemme tehneet yhteisen kodin. Olemme kasvaneet yhteen. Me kuulumme yhteen, ja siksi tietysti otamme aina yhteen.

 

Alkuperäiset tekstit kokonaisuudessaan ja kuvat löytyvät Hannamari Shakyan kirjasta Tavallaan voi rakastaa.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 18/2014.

Vierailija

Yli 50 vuotta yhdessä: ”Pidän vaimoani niin hyvänä, ettei hän menisi koskaan rikki”

Avioliitto ei koostu mistään salaisuuksista, eikä ainakaan sen pitkään kestoon sellaisia tarvita. Itse olen taapertanut 53 vuotta saman äijän kanssa, tunnettu on 57 vuotta. Ei olla mitään kyljikkäin kyhnääjiä vaan molemmat voimakkaita persoonia, joiden välillä saumaton yhteisymmärrys varsinkaan pienissä asioissa ei ole aina ollut, eikä ole tänäkään päivänä itsestäänselvyys. En varmasti olisi jaksanut katsella mitään vieressä hyristelijää ja kättä silittelevää miestä näin kauan. Elämässä pitää...
Lue kommentti
jtk

Yli 50 vuotta yhdessä: ”Pidän vaimoani niin hyvänä, ettei hän menisi koskaan rikki”

On oikein että sellaset parit mitä tästäkin olen lukenut että nauttivat keskenään olen itsekkin tätä lajia ja sanon sen nyt tässä ääneen että nuorimmaisille että hyvän liiton salaisuus se nyt tulee sokerin ohje niin on se että antaa toisen miettiä asioita omalla suunallaan niin kaikki mitä vanhemmat parit tekevät avioliitto vei aikaa ja onnellisuuteen ei pakottamalla vaan vaalimalla ja keskustelemalla siinä on avioliiton salaisuus ja kun tarpeeksi vanhaksi tulee niin ei kaikki ole kiiltävää...
Lue kommentti