Vaikeina aikoina Kaija Montin, 63, tiesi, että hän löytäisi vielä uuden rakkauden. Uusi elämä avioliittoineen ja omakotitaloineen alkoi nyt.

"Kevättalvella 2010 olin ystävättäreni kanssa Kanarialla. Menin joka ilta nettikahvilaan lukemaan sähköpostini. Olin juuri tavannut mielenkiintoisen miehen verkon treffipalstalla enkä malttanut olla päivääkään viestittelemättä.

Miehen profiilikuvasta deittipalvelussa ei juuri saanut selvää, koska hänellä oli siinä laskettelukypärä ja aurinkolasit. Onneksi hänen ilmoituksessaan oli muitakin kuvia, joista yksi oli erityisen ihana: hän hymyili siinä lastenlastensa kanssa. Olin myyty.

Lisäksi miehen profiili vaikutti rehelliseltä ja aidolta. Siinä ei ollut mitään kuorrutusta.

Solmin ensimmäisen avioliittoni nuorena. Saimme kolme poikaa, ja elämä sujui mukavasti. Sitten tuli yllätysero. Se oli hirveä sokki."

Jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi, kun nuorin lapseni oli vasta puolitoistavuotias. Se oli raskasta aikaa, mutta selvisin siitä. Uskon, että elämänkoulun vaikeudet vahvistavat ihmistä. Eron jälkeen pomoni totesi:

"Pomoni totesi, että sinähän olet elänyt prinsessaelämää. Melkein loukkaannuin, kunnes tajusin ettei elämässäni ollut juuri vastoinkäymisiä ennen eroa."

Jossain kohtaa aloin seurustella uudelleen, mutta se suhde oli enemmänkin kaveruutta. Suhde kesti vuosia, mutten ollut onnellinen. Olin kuitenkin varma, että elämääni tulisi vielä muutakin. Jotain, jonka olin mielessäni nimennyt hyväksi, kolmanneksi elämäksi.

Minulla on aina mennyt työelämässä ja muutenkin hyvin, mutta yksityiselämässäni olin surullinen. Kaipasin aitoa rakkautta. Kun olin taas sinkku, päätin kokeilla E-kontakti-palvelua.

Kun palasin Kanarialta, teimme Markuksen kanssa heti treffit kahvilaan. Kohdatessamme syöksyimme kädet levällään halaamaan toisiamme.

Juttu luisti heti. Fiilis oli hyvä, ja kemiat toimivat. Huomasimme jo alussa, että meillä oli paljon yhteisiä tuttavia. Olemme molemmat toimineet Suomen Markkinointiliitossa jaostojemme puheenjohtajina. Voi olla, että olemme jo tuolloin tavanneet toisemme.

Sovimme heti uudet treffit, tällä kertaa yhteisen kävelyretken. Seuraavalla tapaamisella menimme hiihtämään. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka huomaavainen Markus oli. Hiihtolenkille hän oli pakannut eväät ja lämmintä juomaa, jotka nautimme laiturilla kevätauringossa. Herrasmiehenä hän myös saattoi minut kotiin ulkoilujemme jälkeen.

Mies kosi polvilaan

Saman vuoden joulukuussa Markus polvistui eteeni. Kosinta tuli yllätyksenä, mutta vastasin heti myöntävästi. Markus pujotti nimettömääni isoäitinsä 95 vuotta vanhan sormuksen. Miehenä hänellä ei ollut käynyt mielessäkään se ajatus, ettei sormus olisi sopiva. Mutta se oli. Se sopi minulle täydellisesti.

Oli aivan ihanaa tavata mies, jonka kanssa on niin paljon yhteistä tekemistä. Olen aina kaivannut kumppani esimerkiksi patikointiin ja reissaamiseen. Yhteiset harrastukset ovat suhteen liima.

Olin jo luopunut laskettelusta, koska minulla ei poikieni aikuistuttua enää ollut siihen puuhaan kaveria. Markuksen kanssa aloitin harrastuksen uudelleen. Markus puolestaan meni pyynnöstäni laitesukelluskurssille, ja nyt sukellamme yhdessä. Olemme käyneet sukeltamassa muun muassa Thaimaassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Matkustamme muutenkin paljon. Pari vuotta sitten Markuksen pitkäaikainen haave toteutui, kun kävimme Kiinan muurilla. Kuulumme myös parinkymmenen hengen ystäväporukan muodostamaan matka-klubiin. Seuraava kohteemme on Madrid.

Kun tapasimme, Markus oli juuri jäänyt eläkkeelle. Asuimme Espoossa, mutta kun minä jäin eläkkeelle, ostimme asunnon Lahdesta. Sillä tavoin olisimme lähempänä kesämökkiäni Pertunmaalla.

Omakotitalo mökkirantaa kuuskymppisenä

Tarkoituksenamme oli ensin laajentaa 30 vuotta vanhaa mökkiä. Sitten ajattelimme, että uusi on aina uusi, ja aloimme suunnitella mökkirantaan taloa.

Taloon liittyy hauska sattuma. Minusta tehtiin vuosia sitten Kodinrakentaja-lehteen juttu, jossa kerroin haaveestani rakentaa mökkitontille pieni talo. Markus oli lukenut tuon lehden ja muisti jutun. Ja nyt aloimme rakentaa taloa yhdessä! Kävimme asuntomessuilla ja päätimme rakentaa kunnon talon, lämpimän ja nykyaikaisen kodin, jossa voimme elää pitkään yhdessä.

Helmikuussa 2011 tehtiin talon perustat.

Rakennusprojektin aikana meillä ei ollut erimielisyyksiä lainkaan, koska makumme ovat niin samanlaiset. Teimme saunapäähän oman spa-osaston.

Tämä paikka on minulle todella rakas. Lapsuudenkotini on lähellä, ja kesämökki nousi tähän rantaan 1979. Olen nauttinut suuresti.

Moni on ihmetellyt, että miksi te sinne korpeen muutitte. Vastaus on helppo: täällä olemme onnellisia.

Menimme naimisiin viime kesänä omalla hiekkarannallamme. Paikalla olivat ainoastaan lapsemme perheineen ja tietysti pappi.

Varsinainen hääjuhla pidettiin paria päivää myöhemmin Kuortissa Kuortinkartanossa. Paikalla oli sata vierasta. Ilma oli ihana, ja kuohujuomat nautimme omenapuiden varjossa.

Sekä Markuksen että minun lapset ovat todella onnellisia puolestamme. Poikani puhe jäi hääjuhlassa lyhyeksi, koska häntä alkoi itkettää. Sen hän ehti sanoa, että lapseni ovat nähneet minun olleen surullinen ja iloitsevat nyt uudesta onnestani.

"Joskus harmittaa, että tapasimme vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan."

Haaveenani on, että pysyisimme terveinä ja voisimme asua yhdessä mahdollisimman pitkään.

Markus on rehellinen, rauhallinen, luotettava ja huumorintajuinen mies. Hänen kanssaan on vain niin hyvä olla. Rakkautta ei voi oikein kunnolla selittää eikä varmaan tarvitsekaan.”

Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne, pohtii Pirkko Arstila – itsekin turisti.

Veden pinta hohtaa kuunvalossa mustana silkkinä. Gondolieri sauvoo venettään, se kolahtelee kanaalin kivisiin seiniin. Samettityynyillä istuvat rakastavaiset takertuvat toisiinsa.

Matkakumppani ei herkisty, vaan tarkastelee gondolieriä käytännöllisesti: ”Työasento on hirveä. Hän muuttuu muotopuoleksi ja saa hirveitä särkyjä.” Niinpä, missä ovat turvaliivit ja kypärä?

Mutta Venetsiassa romantiikka myy. Olen lukenut Donna Leonin kirjat ja tiedän, että paikalliset inhoavat turisteja. Minäkin inhoan heitä – vai meitä? Kaupungin taustamusiikki on vesibussien keuhkotautista rahinaa ja turistien vetokärryjen kärinää. Palatsit reunustavat Pyhän Markuksen aukiota kuin uljas nuottiviivasto oman aikakautensa matemaattisessa rytmissä. Näkymän pilaa valtava risteilyalus, joka työntyy mozartmaiseen maisemaan kuin Tähtien sota. Paha näky.

Hotellimme on 1400-luvulta ja rakennettu ilman vatupassia – sen huomaa. Sähköjohtojen lonkerot kiipeilevät seinillä. Huone on kuusi metriä korkea, ja jossain siellä ylhäällä paistaa sähkölamppu, onneksi ei kaasuvalo. Tilan täyttävät sänky, pöytä ja mahtipontisesti drapeeratut ikkunaverhot.

Ikkunasta näen muuttokuorman kanavalla. Kippurajalkaiset tuolit ja plyysisohva on lastattu pieneen moottoriveneeseen. Toisessa veneessä matkaa perhe mukanaan paksu piironki ja jääkaappi. Kokassa seisoo onnellinen koira.

Vesibussista katsottuna palazzot lipuvat ohitse kuin elokuvan kulisseina. Illan tummetessa näen pariskunnan, joka kömpii pyjamissaan yöpuulle välittämättä sulkea ikkunaluukkuja. Turistin ahneudella tarkastelen heitä kuin alkuasukkaita savanneilla. Ovatko he ylhäisöä, henkilökuntaa vai turisteja?

Pakenemme ihmismassoja vuonna 1822 perustettuun Hotel Danieliin Canal Granden varrella. Aika pysähtyy.

Smokkipukuinen tarjoilija ilmestyy tyhjästä, katoaa tyhjään. Hiljaista. Kullattuja pylväitä. Silkkisiä nojatuoleja. Komea kipsikatto. Mahtava, koristeellinen portaikko ohjaa kattoterassille, josta avautuu Venetsian loisto. Täällä kalliissa, ajan säilömässä miljöössä viipyy vielä se lumo ja charmi, josta kirjat kertovat ja runoilijat runoilevat.

Tulee haikea olo. Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne. Jonain päivänä kaikki vajoaa mereen, ja jälkipolville jää vain taru kuin uponneesta Atlantiksesta.

Kolumni on ilmestynyt ET-lehdessä 21/2017.

 

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.