”Ihmettelen, mten meistä tuli pystyviä ihmisiä ilman ensimmäistäkään kehittämissuunnitelmaa”, Pirkko Nuolijärvi sanoo.
”Ihmettelen, mten meistä tuli pystyviä ihmisiä ilman ensimmäistäkään kehittämissuunnitelmaa”, Pirkko Nuolijärvi sanoo.

Pirkko Nuolijärvi on tarkkaillut kieltä polvenkorkuisesta. Hän arvostaa ystävällisiä ja kannustavia sanoja, mutta epäilee yhteiskuntaa, jossa kehittämissuunnitelmat ovat tärkeämpiä kuin sylit ja sadut.

Muutaman vuoden ikäinen tyttö teki kotonaan maatalossa Artjärvellä tärkeän havainnon. Oma vaari oli ainut ihminen maailmassa, jolla oli nisat kipeät. Samasta vaivasta saattoi Kivistön talon kulmilla kärsiä joku muukin, mutta he sanoivat, että niska oli kipeä. Vain tosi vanhalla ihmisellä oli enää nisat.

Pirkko Nuolijärvi ymmärsi asian, josta tuli hänen elämäntyönsä sisältö. Ihmisillä on saman kielen sisällä erilaisia kieliä, jopa samassa perheessä. Puheessa kuuluvat sukupolvi, ikä, koulutus, perhehistoria, kaveripiiri, työporukka sekä kuullut ja luetut jutut. Tuoretta havaintoa vahvisti naapurin karjalaistyttö. Hän sanoi uota, kun Pirkko sanoi vartu. Kukaan ei pyytänyt 1950-luvun alun Artjärvellä odottamaan.

Naapurin emäntä oli todennut: "Pirkko on erikoin laps." Maaseutuyhteisössä tällaisen luonnehdinnan saattoi ansaita jo sillä, että oppi lukemaan nelivuotiaana. Siitä asti Pirkko viihtyi tuvan nurkassa lukemassa, kun ympärillä häärittiin. Jos lähistöllä olevien jutut kävivät mielenkiintoisiksi, Pirkko terästi kuulonsa ja keskittyi hetkeksi paikallisiin tarinaniskijöihin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Muiden touhujen lisäksi tuvassa veisattiin ja mummu piti siellä pyhäkoulua. Virsien ja sunnuntaiaamujen kieli oli omanlaistaan. Kaikesta kuulemastaan maatilan tyttö päätteli, että erilaisia kieliä pitää vaalia ja viljellä, jotta ne tuottavat satoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pirkko Nuolijärvi ei halua eläkkeelle kielestä eikä sen tutkimisesta. ”Tein väitöskirjani 1980-luvulla Helsinkiin muuttaneiden kielestä. Haluan tietää, mitä heille kuuluu eläkeiässä.
Pirkko Nuolijärvi ei halua eläkkeelle kielestä eikä sen tutkimisesta. ”Tein väitöskirjani 1980-luvulla Helsinkiin muuttaneiden kielestä. Haluan tietää, mitä heille kuuluu eläkeiässä.

Kiltti tyttö ja tuhma poika

Kun Pirkko meni yhteiskouluun Orimattilaan, kieli muuttui taas. Artjärven kansakoulun lapset vaihtuivat Orimattilan alueen lapsiin ja kieli opettajien suosimaan yleiskieleen. Artjärveltä tuttu miä oli kohta puheessa mä ja kirjoitettuna minä.

Orimattilan kirjastosta löytyi varsinainen aarreaitta. Kirjastonhoitaja Rudolf Kääpä oli Lauri Viidan ystävä ja kiinnostunut filosofiasta. Hänen harrastuneisuutensa näkyi kirjaston monipuolisessa valikoimassa.

Ajattelin, että Matissa voisi olla vastusta.

Kun kirjaston tarjonta ei enää riittänyt, apuun tuli äidinkielen opettaja Alli Hosiaisluoma-Karppinen, joka otti tehtäväkseen valmentaa Pirkon yliopistoon. He lukivat kaksistaan ennen abivuotta yliopiston suomen kielen kurssikirjoja ja lähettivät niistä toisilleen kysymyksiä.

Opiskelu tuotti tuloksia, mutta yhdessä kohtaa opettajien suosikkityttö Pirkko Koivunen yllätti. Hän ihastui koulun jälki-istuntotilaston kärkinimeen, sanavalmiiseen Matti Nuolijärveen.

– Ajattelin, että hänessä voisi olla vastusta.

Se oli viisaasti ajateltu, sillä avioliitto on kestänyt yli 45 vuotta.

Edistyksen etujoukoissa

Yliopistossa puhalsivat 1970-luvun alussa vasemmistolaiset tuulet. Tuuli tarttui myös Pirkkoon, josta tuli Nuolijärvi muutaman vuoden seurustelun jälkeen vuonna 1972. Nuorenparin levysoittimessa soivat Kaj Chydeniuksen ja Heikki "Hector" Harman laulut. Kirkko vaihtui puolueeseen. Edistys haastoi taantumuksen.

– En yhdy täysin tähän nykyiseen näkemykseen, jossa 1970-luvun vasemmistolaisuudesta unohdetaan kaikki hyvä. Olimme idealisteja ja uskoimme, että maailmaa ja sen rakenteita pitää ymmärtää voidakseen muuttaa niitä.

Jos päällesi on syljetty, työelämän tiukat väännöt eivät tunnu enää kohtuuttoman vaikeilta.

Yksi maailman rakenne on kieli. Pirkko alkoi miettiä, miksi yhdenlainen puhe on arvostettavampaa kuin toisenlainen. Kirjakieli viesti asiantuntemusta, kun taas vahva murre yhdistettiin oppimattomuuteen.

– Siihen asti yliopistolla oli tutkittu kielen alueellisia eroja, mutta meitä nuoria opiskelijoita alkoivat kiinnostaa yhä enemmän kielen sosiaaliset erot.

1970-luvun poliittinen aktiivisuus opetti Pirkolle myös yhden työelämässä hyvin keskeisen taidon, oman mielipiteen rohkean puolustamisen.

– Lehtien myyminen kadulla oli hyvää valmennusta työelämän haasteisiin. Jos päällesi on syljetty, työelämän tiukat väännöt eivät tunnu enää kohtuuttoman vaikeilta.

Pentti Kärkkäinen on helginsavolainen, Pirkko Nuolijärven yksi tutkimuskohde.
Pentti Kärkkäinen on helginsavolainen, Pirkko Nuolijärven yksi tutkimuskohde.

Kotipaikka kielessä

Pirkko Nuolijärvi on viimeistä suurta ikäluokkaa eli vuosimallia 1949. Kun puhutaan marxilaisuuteen ja Agit Propiin kiinnittyneistä 1970-luvun opiskelijanuorista, pitää muistaa, että he olivat lopulta hyvin pieni otos suurista ikäluokista. Suurin osa seisoi aivan muissa joukoissa.

Pirkko kiinnostui 1980-luvun alussa ikätovereistaan, jotka olivat muuttaneet työn perässä pääkaupunkiseudulle ja yrittivät sopeutua uuteen kaupunkimaiseen elämänmuotoon ja puhetapaan. Hän haastatteli väitöskirjaansa varten näitä vahvoilta murreseuduilta Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta lähteneitä nuoria.

Pirkko jakoi 48 haastateltua tutkimustuloksissa neljään pääryhmään: murteenpuhujiin, valtakulttuuriin sopeutujiin, helsinkiläistyneisiin ja huolitteleviin kielenkäyttäjiin.

Väitöstilaisuuden jälkeen näin monen silmissä kyyneleitä.

– Väitöskirjatyössäni opin, että ihminen voi pärjätä ja sopeutua monin tavoin. Jokaisen pitää löytää kielen markkinoilta oma paikkaansa. Oleellista on se, kykeneekö kielellä ilmaisemaan kaiken tarpeellisen ja pystyykö ymmärtämään, mitä toiset sanovat ja kirjoittavat.

Väitöspäivä huhtikuussa 1986 on jäänyt Pirkon mieleen. Sali oli täpötäynnä, ja paikalla oli myös monia haastateltuja. Väittelijä painotti puheessaan sitä, että kaikkien kielimuodot eivät ole samanarvoisia, vaan outoon kieliympäristöön muuttajilla on heikommat lähtökohdat.

– Väitöstilaisuuden jälkeen näin monen silmissä kyyneleitä. Ihmiset olivat tunnistaneet tutkimustulosteni takaa itsensä. Halun tulla hyväksytyksi ja pelon joutua pilkatuksi siitä, että on hiukan erilainen ja puhuu jotenkin oudosti.

Pirkko ei kuitenkaan surkuttele näitä muuttajia. Useimmat heistä sekä sopeutuvat uuteen että säilyttävät jotain vanhasta. Yhden kielen sijaan heillä on kaksi omaa kieltä.

– Minusta on pikemmin rikkaus, ettei edusta valtakulttuuria. Ongelmia tulee silloin, jos oma äidinkieli tai murre nähdään jotenkin vähempiarvoisena ja sitä aletaan häpeillä.

Yhteiskunta toimii sanoilla

Väitöskirjan jälkeen Pirkko Nuolijärvi oli melkein kymmenen vuotta apulaisprofessorina Helsingin kauppakorkeakoulussa. Juuri ennen sinne siirtymistä Nuolijärville syntyi esikoislapsi 16 avioliittovuoden jälkeen.

Poika syntyi keskiviikkona, ja perjantaiksi tuoreelle äidille oli sovittu näyteluento kauppakorkeakoululle. Pirkko joutui pyytämään synnytyssairaalasta luvan poistua hetkeksi.

– Matti tokaisi pojallemme, että tällaista sinun elämäsi tulee olemaan.

Pirkko oli työorientoitunut äiti, vältti lepertelyä ja suhtautui lapseensa kuin ajattelevaan ihmiseen.

Kielellä, jossa joka toinen sana alkaa veellä, on vaikea pärjätä elämässä.

– Kun televisiossa haastateltiin liivinkielistä merimiestä, muutaman vuoden ikäinen poikamme totesi, että toi puhuu väärin. Riensin oikaisemaan, ettei hän puhu väärin, vaan hän puhuu sukulaiskieltämme. Pojasta oikein näki, kun hän alkoi maistella ajatusta, miten kielet voivat olla sukua keskenään.

Vähän alle viisikymppisenä Pirkko Nuolijärvi valittiin virkaan, josta hänet parhaiten muistetaan. Hänestä tuli Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen johtaja. Kotus on Suomen virallinen kielenhuoltoelin, mutta kielipoliisiksi Pirkko ei tunnustaudu.

– Kotuksen tutkijat ja asiantuntijat tekevät kieltä näkyväksi ja antavat toki suosituksia kirjoitetulle kielelle. Kieli muuttuu ja saa uusia vaikutteita koko ajan. Ei sitä kehitystä voi pysäyttää.

Sanat eivät maailmasta lopu, mutta joskus ne kuluvat. Hallinto tuottaa Pirkon mukaan liian paljon tekstejä, joilla ei ole mitään merkitystä. Muotisanat kumisevat selittämättömyyttään: innovaatiot, kilpailukyvyt, tuottavuusloikat. Kehittämissuunnitelmat ja raportointi uhkaavat muodostua pääasiaksi.

Pirkon Kotus-vuosina kieli oli kaikessa mukana.

– Yhteiskunta toimii kielellä. On lomakkeita, anomuksia ja selvityksiä. Jos ihminen ei ole lukenut riittävästi erilaisia tekstejä eikä osaa valita oikeaa kieltä kulloiseenkin tilanteeseen, siitä koituu hänelle vaikeuksia. Kielellä, jossa joka toinen sana alkaa veellä, on vaikea pärjätä elämässä.

Mitä junantuomalle kuuluu

Pirkon eläkepäivät alkoivat toissa vuonna. Hän on palaamassa yli 30 vuoden takaiseen tutkimusaiheeseensa ja aikoo selvittää, mitä 1970-luvun suuren muuttoliikkeen junantuomille kuuluu nyt eläkeiässä.

Nuolijärvellä on tallessa haasteltavien nimet ja osoitteet 1980-luvun alusta. Hän tutkii parhaillaan, missä he vaikuttavat tätä nykyä. Yhden heistä Nuolijärvi on jo löytänytkin. Hän istahtaa seuraamme helsinkiläisessä kahvilassa.

Pentti Kärkkäinen syntyi samana vuonna kuin Pirkkokin, mutta Pielavedellä. Helsinkiin hän muutti 17-vuotiaana vuonna 1966. Pirkko muistaa, miten häntä 36 vuotta sitten jännitti soittaa tuntemattomalle ihmiselle, jonka nimen hän oli poiminut väestörekisteristä.

Taidan ruveta vallan erakoksi.

Nyt jännitys on tipotiessään, kun Pirkko ja Pentti alkavat vaihtaa kuulumisia. Pentti jäi eläkkeelle kolme vuotta sitten ja on viettänyt sen jälkeen paljon aikaa kesämökillään Pielavedellä. Jokin vetää kotiseudulle, vaikka kylätiet ovat hiljaiset ja sivukylät kuolemassa.

– Yksin minä siellä etupäässä mökötän. Taidan ruveta vallan erakoksi, Pentti sanoo.

Pirkko aistii kommentista savolaista velmuilua.

– Sinua on kyllä aika vaikea kuvitella erakoksi.

Itse ilmiön Pirkko kyllä allekirjoittaa. Asutus keskittyy taajamiin ja pienet paikallismurteet korvautuvat aluepuhekielillä. Nyt puhutaan tamperetta, turkua, oulua, joensuuta. Vanhoja paikallismurteita kuullakseen pitää löytää joku yhdeksänkymppinen kotikylälleen jäänyt peräkammarinpoika.

Kaikki päätyy kieleen

Suomen kielessä on paljon sanastoa ja kielikuvia, jotka ovat maaseudulla kasvaneelle itsestään selviä, mutta joita 2000-luvun kaupunkilainen kierrättää tajuamatta lainkaan niiden alkuperää. Yhä edelleen saadaan vettä myllyyn ja tartutaan viimeiseen oljenkorteen, vaikka tosielämässä saadaan pikemmin palkkeja puhelimeen ja tartutaan viimeiseen pikavippiin.

Suurten ikäluokkien kielen kehitys on mielenkiintoinen osa suomen kielen muutosta. Kaupunkiin muuttaneilla säilyvät Pirkon mukaan parhaiten kotiseudun intonaatio, lauserytmi ja jotkut lapsuuden kielen äänteet.

– Haluan kysyä haastateltaviltani nyt 35 vuotta myöhemmin, mitä heidän elämässään on tapahtunut ja miten yhteydet vanhaan kotiseutuun ovat kehittyneet. Kuuntelen samalla, miten haastateltavien kielimuodot ovat muuttuneet.

Pirkko on mukana myös hankkeessa, jossa kerätään sata suomalaista kielellistä elämäkertaa. Tähän joukkoon mahtuu myös uusia suomalaisia äidinkieliä kuten somali ja arabia.

Kaipaan sitä, että puhutaan kauniisti.

Pirkko jaksaa puolustaa nuoruutensa arvoja.

– Kaipaan sitä, että puhutaan kauniisti. Ei mollata eikä hyökätä, vaan kannustetaan toista. Se on paras tapa osoittaa kiintymystä ja rakkautta.

Positiivisuus ja kannustus tarttuvat niin kuin lukion äidinkielenopettajan tuki kantoi Pirkon yliopistoon. Se saa myös pitkän liiton kestämään.

– Eilen tein lähtöä ja tokaisin "ei maar" sillä mielellä, että kai tästä pitäisi. Matti vastasi saman tien: "Kyl maar. Älä lähde niin negaation kautta!" Meidän liitossamme kaikki keskustelut päätyvät kieleen, eivätkä aina minun toimestani.

Lue myös:

 

Pirkko Nuolijärvi

  • Syntynyt 1949 Artjärvellä. Asuu Helsingissä.
  • Työ Filosofian tohtori, professori ja Kotimaisten kielten keskuksen johtaja vuosina 1998–2016.
  • Perhe Naimisissa Matti Nuolijärven kanssa. Yksi aikuinen poika. Harrastukset Musiikin kuuntelu, kesämökkeily, soutaminen ja marjastus.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 10/2018

Sisältö jatkuu mainoksen alla