Teitittelyä kaupassa, junassa, kirjastossa. Yhä useampi teitittelee muita, vaikka toivoisi itseään sinuteltavan.
"Oletteko te rouva nyt aivan varma?"
Lause ei ole Downton Abbey -sarjasta, vaan taannoin käymästäni keskustelusta matkapuhelinoperaattorin asiakaspalvelijan kanssa. Minä, keski-ikäinen rouva, sinuttelin, mutta myyjä teititteli sitkeästi takaisin. Siinä sitten istuin, vapaapäivän lököverkkareissani, ja tunnustelin mielessäni arvokkaalta kuulostavaa puhuttelumuotoa. Se tuntui ristiriitaiselta.
Törmään teitittelyyn nykyään yhä useammin. Kaupassa, kirjastossa, lähiliikenteen junassa. Joko minä muutun yhä arvovaltaisemmaksi tai sitten teitittely yleistyy.
Suomessa teititeltiin ahkearasti 1960–70-lukujen vaihteeseen saakka.
Puhuttelua tutkiva yliopistonlehtori Hanna Lappalainen on huomannut saman. Asiakaspalvelussa teititellään hänestä nykyään herkemmin kuin ehkä joitakin vuosia sitten.
– Muodollisempi puhuttelu näyttäisi lisääntyneen erityisesti asiakaspalvelussa 2000-luvun alussa. Toisaalta mediassa taas sinutellaan aiempaa rohkeammin. Asiaohjelmissa alussa saatetaan sanoa haastateltavan titteli ja nimi, mutta sen jälkeen yleensä jo sinutellaan, Lappalainen toteaa.
Sinunkauppojen aika
Mutta mistä teitittelyn yleistyminen meillä Suomessa oikein kertoo? Hanna Lappalainen epäilee, että se saattaa olla eurooppalaisten kielten vaikutusta. Vaikkapa saksassa ja ranskassa ollaan paljon muodollisempia – ja myös teititellään herkemmin kuin suomessa.
Suomen kielessäkin tosin teititeltiin ahkerammin aina 1960-70-lukujen vaihteeseen saakka, jolloin sinunkauppoja alkoi syntyä vauhdilla. Silloin nimittäin suomalaiset vasemmistoradikaalit kaiken muun myllerryksen ohessa pyristelivät irti hierarkisista tavoista ja siirtyivät samalla lähes totaaliseen sinutteluun. Hiljalleen tapa levisi.
Sinuttelu on ollut yleensä kaikissa kielissä ensimmäinen puhuttelumuoto.
– Ruotsalaiset olivat tehneet saman muutamia vuosia aiemmin. Ruotsissa teitittelystä luopuminen liittyi siihen, että koko puhuttelusysteemi koettiin mutkikkaaksi. Saisiko opettajalle olla kahvia -tyyppiset ilmaisut eivät vain enää sopineet yhä sosiaalidemokraattisemmaksi muuttuneeseen yhteiskuntaan.
Ruotsista teitittely hävisi turhautumisen myötä kokonaan, mutta suomeen se kuitenkin jäi, vaikka käyttö vähenikin.
– On vaikeaa sanoa, miksi meillä edelleenkin teititellään. Ehkä sillä on haluttu korostaa vanhempien ihmisten kunnioittamista ja kohteliaisuutta, vaikka puheen epämuodollisuus muuten on lisääntynytkin, Lappalainen pohtii.
Aviomies, tulisitteko nukkumaan
Ei suomen kielessä silti aina ole teititelty, itse asiassa Hanna Lappalaisen mukaan sinuttelu on ollut yleensä kaikissa kielissä ensimmäinen puhuttelumuoto. Yhden selityksen mukaan teitittely olisi syntynyt, kun Rooman valtakunta 200-luvun lopulla jaettiin kahtia, ja molemmat valtakunnat saivat omat keisarit. Kahta keisaria puhuteltaessa oli käytettävä monikkoa, ja näin tapa olisi levinnyt itseä ylempien puhutteluun.
– Meillä sivistyneistö omaksui teitittelyn keskiajalla, ja sieltä se levisi kansan pariin 1700-luvulla.
Innokkaimmat teitittelivät jopa puolisojaan.
Teitittelyn yleisyys on vaihdellut murrealueittain. Länsi-Suomessa se on ollut yleisempää kuin idässä. Innokkaimmat teitittelijät saattoivat puhutella monikon toisessa persoonassa vanhempia perheenjäseniään ja jopa puolisojaan.
– Kun teitittely yleistyi, se menetti hohtoaan kunnioituksen ilmaisijana. Siksi sitä korvattiin usein myös kolmannen persoonan tai arvonimen käytöllä, Lappalainen kertoo.
Arvonimien käyttö koettiin suomen kielessä kuitenkin jo varhain hankalaksi. Suomalaiset alkoivat käydä kiivasta keskustelua niiden puhuttelukäytöstä jo kansallisen heräämisen aikoihin, 1800-luvun lopulla. Sen jälkeen oppikirjoissa kehotettiin enemmin teitittelemään kuin käyttämään kolmatta persoonaa tittelien kera.
Voidaanko jo sinutella?
Suomessa teitittelyn yleisyys on siis vaihdellut aina, eikä meillä ole tarkkoja teitittelysääntöjä. Silti aika ajoin mielipideosastoilla leimahtelee yhä kannanottoja ja huolenilmauksia teitittelyn ja sitä myötä käytöstapojen häviämisestä.
Hanna Lappalainen ei teitittelyä tutkiessaan etsi virheitä. Häntä kiinnostaa vaikkapa se, kuinka ihmiset keskustelutilanteissa siirtyilevät teitittelystä sinä-muotoon tai toisin päin.
– Kiinnostuin nykyteitittelystä, kun aloin tutkia Kelan asiakaspalvelijoiden kielenkäyttöä. Juuri vaihtelu oli kiinnostavaa, mutta joitain tiettyjä säännönmukaisuuksiakin löytyi. Esimerkiksi yli 60-vuotiaita teititeltiin hyvinkin järjestelmällisesti, samoin lähes kaikkia nuoria sinuteltiin.
Teitittelyllä luodaan etäisyyttä. Te-muoto väljentää tukalassa tilanteessa.
Puhutteluun vaikutti iän lisäksi se, kuinka hyvin virkailija ja asiakas tunsivat toisensa. Myös keskustelun sävy vaikutti teitittelyyn.
– Yhdessä keskustelussa asiakas oli hyvin tuttavallinen. Mitä tuttavallisempi hän oli, sitä johdonmukaisemmin virkailija teititteli. Kun taas eräs asiakas oli kiukkuisen oloinen, virkailija siirtyi nopeasti muodollisempaan puhutteluun, Lappalainen kertoo.
Teitittelyllä luodaan siis myös etäisyyttä puhujien väliin. Jos tilanne käy tukalaksi, te-muoto väljentää, vähän samalla lailla kuin passiivimuotoinen, sairaaloissa kuultu Mitenkäs täällä voidaan -kysymys.
Miten haluatte tulla puhutelluksi?
Entä milloin teitittelyntutkija itse teitittelee?
Hanna Lappalaisella ei ole selkeää nyrkkisääntöä. Hän pyrkii toimimaan tilanteen mukaan.
– Teitittelen ainakin silloin, kun keskustelen ensi kertaa itseäni selkeästi iäkkäämmän ihmisen kanssa.
"Suurin osa teitittelee vanhempia ihmisiä, mutta emme kaipaa sitä itse."
Lappalainen on pistänyt merkille, että myös häntä teititellään yhä useammin kaupan kassalla. Se on hänestä äärettömän mielenkiintoista, vaikkei hän koe käyttäytyvänsä niin, että vaatisi itseään teititeltävän.
Olemme Lappalaisen kanssa suurin piirtein samanikäisiä. Olisiko kiihtyvä teitittely jonkinlainen merkki ikääntymisestämme?
– Tämä on yksi teitittelyn erityisen kiinnostavista puolista. Meistä suurin osa pitää tärkeänä vanhempien ihmisten teitittelyä, mutta emme ehkä niin kaipaa sitä itse, Hanna Lappalainen toteaa.
Onko teitittely ok? Lukijat vastaavat
"Koska olen jo 62-vuotias, tuntuu joskus hyvältä, kun joku nuori teitittelee. En kyllä paheksu sinutteluakaan. Tapa, jolla sanotaan sinä tai te, ratkaisee kaiken."
"Olen 48-vuotias, ja minut on opetettu teitittelemään vanhempia ihmisiä. Työskentelen sairaalassa, ja vanhemmat ihmiset kyllä ilmoittavat usein huvittuneena, että heitä ei tarvitse teititellä. Kyllä se minusta kuulostaa sivistyneeltä asiakaspalvelukieleltä, eli teitittelen edelleen."
"Kuuluu menneeseen aikaan. Olen jo kuusikymppinen, mutta en pidä teitittelystä. Erittäin korkeassa asemassa olevia, esimerkiksi presidenttiä ja kuninkaallisia voi teititellä, ei muita."
"Täysin teennäistä suomen kielessä, vanhanaikaista. Itse aina teitittelin hankalia asiakkaita palvelutilanteessa. Enää en teitittele ketään, ei kuulu olemukseeni."
"Ei teitittely minua häiritse, ei myöskään sinuttelu. Pääasia on, että puhutellaan asiallisesti eikä loukkaavaan sävyyn. Itse olen teititellyt opettajiani, samoin mummojani ja kaikkia vanhempia ja vieraampia ihmisiä. Mummoa puhuteltiin myös kolmannessa persoonassa. Omaa äitiäni en ole teititellyt, vaikka hän teititteli vielä omaa äitiään loppuun asti."
"Ei se nyt haittaakaan, jos teititellään. Sitten harmittaa jos samanikäinen komea mies teitittelee, kun tuntee olevansa ikäloppu. Eikä sen kassaneidinkään tarvitse teititellä, mutta jos minulle tulee joku kirje Valituilta Paloilta ja siinä ei teititellä, niin sitten kyllä harmittaa, kun en ole koskaan heitä tavannut että olisi sinunkauppoja tehty. Sellainen liian läheinen myyntikirje ei ole kiva eikä sopiva."
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2016.
