– Minusta on ihanaa, että voi vähän hemmotellakin äitiä. Viime kesänä pystytin hänelle pihakiikun, Merja kertoo.
– Minusta on ihanaa, että voi vähän hemmotellakin äitiä. Viime kesänä pystytin hänelle pihakiikun, Merja kertoo.

Kinat syntyvät pienistä asioista, myöntävät europarlamentaarikko Merja Kyllönen ja hänen äitinsä Ritva Kyllönen. Etäisyys Brysselin ja Suomussalmen välillä on pitkä, ja molemmat kantavat huolta toisen jaksamisesta. Mutta kyllä näitä tahtonaisia yhdistää muukin kuin veren perintö. 

Pellavaliinan alla on hautumassa Ritva Kyllösen "pikaohjeella" leipomia lanttukukkoja. Mutta nyt ei olla Suomussalmella, Kyllösten kotiseudulla, vaan Espoossa. Valkeassa omakotitalossa asuu Ritvan kuopus Pertti Kyllönen perheineen. (Huom! Katso tämän artikkelin lopusta Ritva Kyllösen lanttukukkojen resepti!)

Merja Kyllönen on lennähtänyt veljensä luo maailmalta, ja köröttelee kohta äitinsä kanssa kotiseudulle, jossa yhteiset aatteet ovat tärkeämmät kuin vaatteet. Tosin pientä lipsumista havaitsee veljenpojan kohdalla. Hänelle tädillä on taas ihania kamppeita. Ritva-mummi toi purkkimuikkuja ja suklaapipareita.

Suuren maailman silaus näkyy Merjan hoikistuneessa olemuksessa. Syyt ovat terveydelliset, sukurasitteita riittää. Merjan isä Lennart kuoli yllättäen alta kuusikymppisenä. Ensi keväänä siitä on jo 10 vuotta.

– Vasta nyt olen ruvennut pääsemään irti surusta, Ritva huokaisee .

– Mutta meidät isän ennenaikainen lähtö hitsasi aiempaa tiukemmin yhteen, Merja kokee.

Merja Kyllönen kertoo:

"Meidän klaanissa naisen malli on työtä tekevä ja suora. Liiankin selviytyjä. Kaikki pitää kestää ja hoitaa itse.

Iän myötä tunnistan itsessäni enemmän äitiä. Lapsena kuljin varjona isän perässä ja viihdyin metsässä ryskähommissa. Kuusi vuotta nuorempi veljeni on aina ollut sujuvampi keittiöhommissa ja tyylijutuissa. Minulta ei sellaista odotettu.

Alusta saakka olen tiennyt, että perheeseemme kuuluu kolmas lapsi. Isosisko kuoli ennen syntymääni aivokalvontulehdukseen, mutta hänestä on puhuttu paljon. Näin aikuisena vanhempien tuskan ja ikävän ymmärtää paremmin. Muutakin murhetta perheessämme on riittänyt.

LAPSENA OLIN SUUNA PÄÄNÄ joka paikassa. Itsetunnon kehittymisen kannalta oli tärkeää, että meillä lapsikin pääsi esittämään asiansa, ei tyrmätty eikä latistettu.

"Tavallaan minut määriteltiin valmiiksi, pilkattiin kommarien pennuksi."

Rajoittaminen alkoi koulussa, kun en sopinut tyttömuottiin. Höyhensin poikia vailla mitään armoa. Jo tuolta ajalta juontuu suhteeni miehiin, kasvoin heidän vertaisekseen.

Sekä äidin että isän puolen suvuissa on ollut näkyviä ja poliittisesti aktiivisia hahmoja. Tavallaan minutkin määriteltiin valmiiksi, pilkattiin kommarien pennuksi. Mikään suuri juttu se huutelu ei ollut, kasvoin nopeammassa tahdissa kuin muut, ilman teiniangstia.

Kotona meitä asui kolme polvea samassa talossa. Äidinäitini Saara oli varreltaan pieni mutta persoonaltaan vahva, ja hänen kauttaan ymmärrän paremmin, miksi äiti on sellainen kuin on. Temperamenttinen ja ylisuojeleva.

Rupesin seurustelemaan mieheni Mikan kanssa jo 17-vuotiaana. Jos mummia ei olisi ollut, yhteentörmäys minun ja äidin välillä olisi ollut vielä suurempi. Mika on saanut tuta nahoissaan yhtä ja toista. Veli pääsi helpommalla miniäehdokkaineen.

Toisaalta sukurasitteisiimme kuuluu liika kiltteys. Moni on yrittänyt käyttää astinlautana - ja jättänyt jalanjäljet selkään. Enää en suostu kenellekään pelkäksi hyödykkeeksi.

TAJUSIN VARHAIN, että titteli ei tee ihmistä. Opiskelemaan meitä kyllä kannustettiin. Ylioppilaaksi kirjoitin samana keväänä kuin serkkupoika. Lakituksen jälkeen menimme yhdessä tervehtimään sairaalaan joutunutta mummoamme, ja hän onnitteli meitä omaan tyylinsä: "Kai te lapset ymmärrätte, ettei tuo lakki ole vielä muuta kuin paskahuussin katolla lunta." Tokaisullaan mummo tarkoitti, että ammatti pitää hankkia, eikä kusi saa nousta päähän.

Kyllösen naiset viihtyvät yhdessä arkisten puuhien äärellä.
Kyllösen naiset viihtyvät yhdessä arkisten puuhien äärellä.

Yksi nuoruuteni avainkokemuksia oli se, kun pääsin käymään äidin työpaikalla E-osuusliikkeessä. Äiti näytti ylpeänä sen oman maailmansa, missä asiakas on aina ykkönen. Sitä palvelua hän osaa vaatia itsekin.

Viime vuonna, kun äiti sairasteli, tulin Brysselistä Suomussalmelle joka viikonloppu. Se otti kunnon päälle. Nyt tulen harvemmin, mutta yhteyttä pidän ja huolta kannan koko ajan. Vanhan rintamamiestalon lumityöt on ulkoistettu, ja mieheni jeesaa tekemällä halot.

"Minusta on ihanaa, että voin mahdollistaa äidille asioita, vähän hemmotellakin."

RAKKAUTTAAN ÄITI NÄYTTÄÄ ruokaa laittamalla. Kun tulen kotiin, niin lappapuuro ja muut herkut ovat odottamassa. Äidille leipominen on aina ollut keino rentoutua. Perinteisen emännän roolin hän täyttää hienosti, vaikka on ikänsä tehnyt raskasta työtä myös äitinsä omaishoitajana.

Nyt minusta on ihanaa, että voin mahdollistaa äidille asioita, vähän hemmotellakin. Viime kesänä pystytin hänelle pihakiikun. Itsekin liikutuin, kun se sai hänen silmänsä niin loistamaan.

Muuten teemme tavatessamme arkisia ja yksinkertaisia asioita. Äidillä ei ole ajokorttia, joten kuljetan häntä kaupoille, haudoille ja muille asioille. Kesällä ajelemme yhdessä ihan vaan huvin vuoksi.

Veljenpoikani Oivan syntymä oli äidille valtavan hieno asia. Minun lapsettomuuteni on ollut myös hänelle suru, vaikka ei hän siitä mitään numeroa ole koskaan tehnyt. Toisaalta tiedän äidin pitävän toivoa yllä, vaikka todennäköisempää minun on voittaa lotossa kuin tulla raskaaksi. Siihenkin äidillä on vastaus valmiina: kyllä niitä lottomiljonäärejä tulee vuosittain kymmeniä.

Meillä ei ole tapana ruikuttaa kohtaloa. Äidin tavoin puran pahaa oloa tekemiseen. Oikein stressaantuneena siivoan hullun lailla."

 

Ritva Kyllönen kertoo:

"Jos ei olisi Merjaa tullut, tuskin olisin elävänä selvinnyt. Merja on minut pelastanut, ja isänkin.

Meidän ensimmäinen lapsi oli tyttö. Vuoden vanhana hän sairastui, ehti olla viikon sairaalassa Kajaanissa, sitten hän kuoli. Se oli elämäni vaikein paikka. Mietin minkä pahan olen tehnyt, kun näin kohdellaan.

"Koko kylä puhhuu meijjän Merjasta, mutta en minä sitä koko kylän tytöksi tehnyt."

Jo sairaalassa lastenlääkäri sanoi, että teidän olisi oman terveytennekin kannalta hyvä yrittää uutta lasta. Ei se ihan pöljää puhunna, tuumi mieskin. Ja niin tärppäsi tämä Merja, joka syntyi tammikuussa 1977. Kun tytön ensi kerran näin, niin tuntui kuin olisin saanut Saara-Hannelen takaisin - ehompana.

Nyt koko kylä puhhuu meijän Merjasta, mutta en minä sitä koko kylän tytöksi tehnyt.

Ritva ja Merja Kyllönen ovat sopineet, että jos ei nähdä, niin joka toinen päivä soitellaan.
Ritva ja Merja Kyllönen ovat sopineet, että jos ei nähdä, niin joka toinen päivä soitellaan.

Alun perin kuvittelin, etten miestäkään löydä, sen verran oli ikää, enkä suuremmin etsinytkään. Sitten kylille ilmaantui tämä hiihtäjänä mainetta saanut mieshenkilö Lennart Kyllönen, joka rupesi kunnan urheilukenttiä hoitamaan. Osuuskaupassa hän kävi taajaan ostamassa evästä - ja iski silmänsä minuun.

MERJA OLI ALUSTA PITÄEN isän tyttö. Usein jäivät vierekkäin nukkumaan, kun minulla oli lauantaina töitä. Saunan jälkeen minun veljiä kokoontui usein meille puhumaan politiikkaa, ja Lennu höysti kolmantena. Merja pyöri siellä jaloissa, kuunteli ja imi sitä asiaa. Kova tiedonjano tytöllä on ollut aina. Ei ole tarvinnut läksyjen ääreen patistaa.

Kun Merja ensimmäistä kertaa yritti kansanedustajaksi, hän kiersi puhujamatkoilla isänsä kanssa. Sillä kertaa ei läpäissyt. Ennen seuraavia vaaleja sattui se isän poismeno. Ja silloin, ihan kuin joku olisi sanonut, että lähe nyt mukkaan tytölle. Minä menin, ja Merja sanoi, että on se isäkin mukana, auton takapenkillä.

"Kyllä se Merja Brysselistä soittelee ja ilmineeraa, että hengissä ollaan."

Eräätkin sukat olen kutonut palkinnoksi arpajaispöydille. Pitihän sitä rahhaa kerätä, että saatiin vaali-iltamiin ohjelmaa. Niillä sukkarahoilla saatiin musikantit. Ja tyttö eduskuntaan.

BRYSSELIIN KUN TULI VALITUKSI, niin aattelin, että kauas joutuu. Vaan kyllä se soittelee ja ilmineeraa, että hengissä ollaan. On minullakin kännykkä, mutta en ole opetellut tekstiviestiä lähettämään. Läppärinkin tuo antoi, mutta ei ole joutanut niin tarkkaan neuvomaan, että käyttää osaisin.

Kaiken, mitä Merjasta kirjoitetaan, kerään talteen. Jo minulla on hirveet mapit leikkeitä, kolumnit ja runotkin. Itselläni ei ole taiteellisia taipumuksia. Pari kerjuukirjettä olen lapsena kirjoittanut. Esko Järvisen suksitehtaalta sain sukset, ja toisesta paikasta monot.

NYT TUO TYTTÖ KUSKAA aina niitä tuliaisia! Kiinasta sain housut, johon on kirjottu suuret punaiset kukat polvien kohdalle. Paras tuliainen on tietysti tyttö itse, mutta kauppareissuun en enää sen kanssa lähe, kun siinä menee koko päivä. Heti kun näkevät tytön, niin yks sun toinen on kaulassa kiikkumassa. Muutenkin kannan Merjan jaksamisestaan huolta.

Aika usein tulee möläytettyä mitä ei pitäisi. Anteeksi ei ole helppo pyytää, mutta joskus yritän puhelimessa. Silloin Merja vastaa, että jo se on unohdettu. Hyväsydäminen ollut aina.

Brysselissä en ole käynyt. Enkä koskaan ole lentänyt, matalalla haluan mennä. Mutta vaaransa on siinäkin. Kesällä kompuroin koiralenkillä, ja sain nokkavarteni auki. Onneksi oli viikonloppu, joten soitin Merjalle tuohon naapuriin, 25 kilometrin päähän."

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 1/2016.

Resepti: Ritva Kyllösen helpot lanttukukkoset

Tarvitset:

ruispaloja
suolaa
lanttua kuorittuna ja viipaloituna
siankylkeä  
foliota

Tee näin: 

1. Suolaa lanttuviipaleet ja sian kylkisiivut kupissa makusi mukaan.

2. Avaa ruispalat ja lado toiselle puolikkaalle ensin siankylkeä, sitten reilu kerros lanttuviipaleita ja vielä päälle annos siankylkeä. Kruunuksi ruispalan toinen puolikas.

3. Kääräise koko satsi oman foliopalan sisään mahdollisimman tiiviisti, että aromit säilyvät. Yksi tai useampi nyytti syöjää kohti, nälästä riippuen.

4. Lado valmiit kääröt uunipellille ja paista 200 asteessa tunnin verran. Uunista ottamisen jälkeen koko komeutta haudutetaan peitteiden alla. Ainakin sen aikaa, kun malttaa olla herkkuja syömättä. Suositus on vähintään tunti, että aromit pääsevät oikeuksiinsa.