Seppo, 76, on eronnut 3 kolme kertaa ja menettänyt 2 lastenlasta: ”Ikinä ei ole myöhäistä korjata asioita, olla vähän parempi mies tai parempi isä”

76 vuoteen mahtuu 27 740 päivää. Useimpia elämänsä päiviä Seppo Pitkänen, 76, ei muista, mutta osa päivistä on erityisiä.

Ne Seppo muistaa.

– Eniten elämästä olen oppinut lastenlapsilta. Heiltä olen oppinut, että osaan olla myös ihan hyvä ihminen.

Lastenlapsilta Seppo on oppinut, että vaikka pahin tapahtuisi, elämä jatkuu.

Lastenlapsilta Seppo on oppinut senkin, että vaikka pahin tapahtuisi, elämä jatkuu.

Pahin on tapahtunut kaksi kertaa.

Sepolla on neljä lastenlasta, mutta vain kaksi heistä elää.

Hyvästit väärässä järjestyksessä

Nooran elämä olisi lyhyt. Sen Seppo tiesi alusta asti. Siksi hänen teki mieli hemmotella.

– Tuli ostettua paljon aika kalliita, ihania prinsessamekkoja, Seppo sanoo.

Noora oli Sepon Tiina-tyttären esikoinen. Kun Noora vuonna 1996 syntyi, hänellä todettiin harvinainen kromosomihäiriö. Kehitysvamma oli niin vakava, että eliniäksi arvioitiin puoli vuotta.

Nooran elämä olisi lyhyt. Sen Seppo tiesi alusta asti.

Noora eli pidempään. Kaksi ja puoli vuotta.

Kun Seppo viimeisenä iltana kävi sairaalassa, hän ojensi Nooralle pikkusormensa.

– Noora puristi siitä tosi tiukasti.

Seppo käy lapsenlapsensa Nooran haudalla kerran vuodessa. – Nooran kuolema oli valtava suru, mutta siihen suruun olin varautunut.

– En koskaan tule ymmärtämään, miksi ihmiset joskus kuolevat väärässä järjestyksessä, lapsenlapset ennen vaariaan. Koska väärä järjestyshän se on. Mutta elämässä ei ole järjestystä. Se pitää vain hyväksyä.

Toinen menetys tapahtui 17 vuotta myöhemmin.

Heinäkuussa 2016 Sepon Johanna-tyttären poika Otto sai harvinaisen, vaikean epileptisen kohtauksen. Hänellä ei ollut todettu epilepsiaa.

Seuraavat viisi ja puoli kuukautta hän makasi nukutettuna Meilahden sairaalan teho-osastolla. Aina kun Ottoa yritettiin herättää, kohtaus jatkui.

Se minulla tässä elämässä on mennyt kai ihan hyvin, vaarina oleminen.

Niiden kuukausien ajaksi Seppo muutti Tampereelta tyttärensä Johannan kotiin Helsinkiin. Seppo kävi kaupassa,teki ruokaa, kuljetti Oton 10-vuotiasta pikkuveljeä harrastuksiin, silitti tytärtään, kun tämä itki.

Otto ei koskaan tullut tajuihinsa. Hän kuoli jouluaatonaattona kello 16.22.

– Otto sai elää 18 vuotta. Ehdimme kokea yhdessä paljon. Se minulla tässä elämässä on mennyt kai ihan hyvin, vaarina oleminen. Siinä olen ehkä onnistunut.

Päivät, jotka vaihtaisin pois

Koti on paikka, jonka tekee kodiksi vaimo. Niin Seppo Pitkäsellä oli tapana ajatella.

Nyt vaimoa ei ole. Seppo on 76-vuotias ja asuu ensimmäistä kertaa elämässään yksin.

Sisustusmiehiä hän ei ole, sen hän on tässä poikamieskodissaan huomannut, mutta lastenlasten valokuvia hän on kiinnittänyt jääkaapin oveen ja sängynpäätyyn.

Seppo (kesk.) ja hänen vieressään vasemmalla tytär Johanna poikansa Akselin kanssa. Oikealla tytär Tiina ja hänen tyttärensä Sara.

– Lapset ja lastenlapset ovat kaikkeni, Seppo sanoo.

– Muutakin minulla elämässä ehkä voisi olla, jos olisin ollut viisaampi, mutta en ollut. Ei yksinäisen ihmisen elämä onnetonta ole, mutta se on yksinäistä.

Viime vuosina Seppo on katsonut elämäänsä taaksepäin. Hän on pohtinut itseään ja sitä, miten tässä näin kävi. Ei hän menneitä surkutella halua, ymmärtää vain. Eikä hän kaunistele sitä, mitä takanaan näkee.

Ikinä ei ole myöhäistä korjata asioita, olla vähän parempi mies tai parempi isä.

– Paljon on elämässä ollut sellaista, mistä en ole vähääkään ylpeä. Mutta yritän olla hyvä nyt. Ikinä ei ole myöhäistä korjata asioita, olla vähän parempi mies tai parempi isä. Ei kannata heittäytyä tässä iässä semmoiseksi jukuripääksi, joka ei viitsi enää edes yrittää.

Tapio Rautavaara lauloi, että ei päivääkään vaihtaisi pois, mutta Seppo kyllä vaihtaisi.

Seppo vaihtaisi pois kaikki ne sunnuntait, jolloin vastaili kotonaan työpuheluihin, vaikka oli vapaapäivä.

– Kun suljin korkin 10 vuotta sitten, huomasin, että kas kummaa, kaikki turhat riidat loppuivat.

Hän vaihtaisi pois jokaisen hetken, jolloin kuvitteli, että kaksi pientä lasta voi odottaa vuosia mutta työt eivät minuuttiakaan.

– Nuorena yrittäjänä painoin ympäri maailmaa ja tein bisnestä. Kotona olin kireä, aika huono isä.

Rakkaudessa Seppo tekisi toisin monta asiaa. Hän ei esimerkiksi joisi alkoholia, ei edes romanttisella kynttiläillallisella, sillä juominen ei tee hänestä hilpeää vaan synkän.

– Jos minulla olisi ollut nuorena sama järki kuin nyt, en olisi ikinä aloittanut juomista. Jos ei osaa pitää elämän naruja käsissään, narut vievät suoraan Siperiaan.

Seppo ei ole juonut kymmeneen vuoteen, mutta alkoholi ehti sotkea ihmissuhteita. Kolmas avioliitto päättyi neljä vuotta sitten pääsiäisenä.

– Kolmannen kerran kun menin naimisiin, päätin, että tätä minä en munaa. En tee yhtään virhettä enää, niin minä itselleni lupasin. Juomisenkin tajusin lopettaa. Ero tuli silti. Siitä erosta en ole toipunut ihan vieläkään.

Anteeksi, viimein

Kaksi rakasta lastenlasta yhä on. Nooran pikkusisko Sara, 22, asuu Tampereella ja kyläilee säännöllisesti. Akselin, 18, kanssa soitellaan viikoittain, viimeksi väiteltiin politiikasta.

Yhteydessä Seppo on paljon myös kolmannen puolisonsa Mona-tyttäreen.

– Monasta on tullut minulle kuin kolmas tytär, Seppo sanoo.

– Omat tyttäreni olin nuoruuden sähläilyissäni hilkulla menettää, mutta onneksi ehdin pyytää ja saada anteeksi. Parasta, mitä elämässä olen saavuttanut, on läheinen suhteeni lapsiin. Ex-puolisoita voi ihmisellä olla, mutta sellaista asiaa kuin ex-lapsi ei ole olemassa.

Ex-puolisoita voi ihmisellä olla, mutta sellaista asiaa kuin ex-lapsi ei ole olemassa.

Yksi vaikeimmista asioista Sepolle on ollut ero ensimmäisestä puolisosta, lasten äidistä. Sitä vaikeaa asiaa hän pohti 45 vuotta.

Sitten, vuosi sitten tammikuussa, hän soitti entiselle puolisolleen ja kysyi: Saisinko tulla kahville?

Tule vain, ex-puoliso vastasi.

– Menin sinne ja istuin kahvipöytään. Sitten sanoin, että oikeastaan asiani on se, että olen syyttänyt erosta aina vain sinua. Ja että vasta nyt olen ymmärtänyt, että olin vähintään yhtä syyllinen itse. Minullahan oli liiton aikana omat seikkailuni.

Sanominen ei ollut helppoa, mutta sanoa se nyt Sepon mielestä piti.

–Lopuksi sanoin, että tulin nyt pyytämään sinulta anteeksi. Sitten halasimme. Molempia itketti.

Sen halauksen jälkeen Sepon on ollut kevyempi olla.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 5/2024. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.