Helsinkiläinen Lena Salmi, 62, sanoo rempseästi, että olisi saman tien valmis vaihtamaan taivasosuutensa helvettiin, jos saisi paksut hiukset ja kauniin lauluäänen.

Lena Salmi halusi Ihana nainen -hemmottelupäivään ja -kuvaukseen, kun hän oli nähnyt valokuvaaja Mirkku Merimaan stailaavan ja kuvaavan erästä tuttavaansa.

– Mirkku teki sen niin taitavasti. Hän laittoi tuttavani kauniiksi, mutta niin, että hän oli edelleen oma itsensä. Halusin tulla itse kuvatuksi samalla tavalla, Lena kertoo.

Lena ei arkisin itseään juuri meikkaile, sillä hän on lähes kaikille kosmeettisille aineille hyvin allerginen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lena kertoo äitinsä olleen "maailman kaunein ihminen".

– Äiti tunsi 1960- ja 70-luvuilla suositun vaatesuunnittelija Riitta Immosen, joka piti Helsingissä muotiateljeeta. Immonen suunnitteli mielellään äidilleni vaatteita, koska hän osasi kantaa niitä upeasti. Äitiä pyydettiin usein myös muotinäytöksiin malliksi, mutta siihen hän ei lähtenyt. Opin äidiltä sen, että vaatteiden laatuun kannattaa satsata, ja olen itsekin pyrkinyt ostamaan vain hyvistä kankaista huolellisesti tehtyjä vaatteita. Minulla on esimerkiksi Kenzon vaatteita, joita olen käyttänyt 20 vuotta, Lena kertoo.

Oho! Voiko tämä olla sama nainen! Katso tästä somehitiksi noussut video Lenasta skeittaamassa.

Äidiltään Lena sanoo perineensä vain kauniit sininiset silmät. Omasta ulkonäöstään Leena toteaa, että se on vain fakta.

– Näillä mennään. Olisin valmis vaihtamaan taivasosuuteni helvettiin, jos saisin paksut hiukset ja lauluäänen!

"Olisin valmis vaihtamaan taivasosuuteni helvettiin, jos saisin paksut hiukset ja lauluäänen!"

Uskalla hymyillä!

Kuvattavana oleminen on ollut Lenalle aina vaikea juttu. Hän sanoo olleensa mieluiten taustalla tai tarkkailemassa muita ihmisiä, jo työroolinsakin vuoksi. Hän oli aikoinaan toimittajana Urheilu-lehdessä.

Lena harrastaa lonkkailua eli pitkällä skeittilaudalla liikkumista ja parkouria, jossa ylitetään erilaisia esteitä ja rakenteita kaupungissa. Moni pysäyttää Lenan ja haluaa tietää lisää hänen harrastuksistaan.

"Vähitellen olen tottunut huomioon."

– Vähitellen olen tottunut huomioon, ja enää minulla ei ole kynnystä heittäytyä ihmisten kanssa juttusille. Haluaisin sanoa muillekin, että jos sut huomataan, niin ota katsekontakti ja hymyile. Meillä on pitkä ja pimeä talvi, jonka aikana me käperrymme takkiemme sisään. Pitäisi uskaltaa olla avoin muille ihmisille ja hymyillä. Peili heijastaa yleensä takaisin sitä samaa, mitä itse sinne viestit.

Lena ennen muutosta:

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla