Maija Paavilainen on tehnyt kuva-aforismeja puoli vuosisataa. Ensimmäiset kuvat huvittavat häntä itseään nyt: niin vakavia! Elämästä voi iloita ja katsoa eteenpäin, vaikka tietäisi talven olevan tulossa.

Aforismi on kuin pähkinä. Moni vilkaisee ja jättää sikseen, joku rikkoo kuoren ja herkuttelee sisällöllä, soveltaa elämäänsä.

– Parhaista mieli avartuu, sanoo aforistikko Maija Paavilainen eli Maija P.

Ensimmäiset kuva-aforisminsa Maija julkaisi Kotimaa-lehdessä vuonna 1971. Pian sen jälkeen päätoimittaja tarjosi hänelle mahdollisuutta tehdä niitä lehteen säännöllisesti. Sopimus on yhä voimassa: Maija tekee lehteen edelleen aforismin viikossa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Ajattelen piirrokset kirjeenä yhdelle ihmiselle. Jälki saa olla käsin tehdyn ja tavallisen ihmisen ajatteleman oloinen, Maija luonnehtii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lehden silloinen päätoimittaja toivoi piirroksiin lämpöä ja arjen kristillisyyttä maaseudun mummoa unohtamatta. Maijaa omat piirrokset 1970-luvulta naurattavat. Ne ovat niin hurskaita ja vakavia.

– Elämä muuttaa ihmistä – ja aika.

Ensimmäisen aforismikirjansa Maija julkaisi vuonna 1986. Sen jälkeen niitä on tullut tasaisesti noin seitsemänkymmentä kappaletta.

Kirjoja on tullut jo 70 kappaletta.

Kirjat seurailevat Maijan elämänkaarta. Pari vuotta sitten ilmestyneessä Mummoälyssä Maijan näköinen nainen avaa ajatuksiaan mummona olemisesta.

Kuvien mummo ei sano, että mitäs minä sanoin. Maija elää kuten piirtää.

"Suostun viemään eteenpäin vain ilouutisia"

Maijaa kuunnellessa tuntuu, että hänen suustaan putoilee aforismeja lähes tahattomasti.

Maijan mukaan aiheet annetaan ylhäältä. Usein se tarkoittaa kirkkovuoden kiertoa.

Lukijalle ne näkyvät kuvina elämän eri vaiheista, puutarhasta, luonnosta, Aulangon metsistä, koiran elämän seuraamisesta.

Maija itse lukee Martti Lutheria ja Hildegard Bingeniläistä. He puhuvat kaukaa vuosisatojen takaa, mutta tulevat silti lähelle.

Luterilainen etiikka käsitetään usein ihan päin peetä.

Maijan mielestä luterilainen etiikka käsitetään usein ihan päin peetä. Hänestä Lutherin ajattelu on kutistettu kapeaksi. Että se olisi muka vain työstä.

– Luther kehottaa iloitsemaan, laulamaan, lepäämään, tanssimaan ja syömään hyvin, olemaan ystävien kanssa. Hyvään elämään.

Sellaista Paavilaisilla vaalitaan. Paksussa vieraskirjassa kiitellään sydämellisesti hauskoista tapaamisista ja hyvistä tarjoiluista.

"Ihmisen paras tuki on toinen ihminen"

Maija tapasi komean karjalaisen teologin yliopistoaikoinaan professorinsa syntymäpäivillä. Se oli menoa heti. Humahti vain, kuten Maija asian esittää. Avioliitto solmittiin vuonna 1968.

Karjalaisuus oli Maijalle vierasta, mutta yli 50 vuoden aikana kaksista erilaisista juurista on ehtinyt kasvaa vahva yhteinen juuri, iso suku, perhe ja tuki.

Maija ja Kari Paavilainen ovat olleet naimisissa vuodesta 1968.
Maija ja Kari Paavilainen ovat olleet naimisissa vuodesta 1968.

– Paavilainen pitää minun jalkani maassa. No, ainakin toisen jalan, Maija kuvailee Kariaan.

Paavilainen pitää minun jalkani maassa.

Elämän jatkuvuuden näkeminen tuntuu hyvältä. Maijalla ja Karilla on neljä lasta, 15 lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi, vajaan vuoden ikäinen tyttö.

Päällimmäinen tunne neljännen polven syntymisestä Maijalla on kiitollisuus, vaikka öisin mieleen hiipii myös huoli tulevasta.

– Uskon silti, että maailma muuttuu paremmaksi ja ihminen viisastuu. Ja mikä ilo ja lahja on tavata lapsenlapsi aikuisena, tasa-arvoisesti.

"Vanhenenko viiniksi vai etikaksi?"

Maija täytti helmikuussa 76 vuotta. Suku on pitkä-ikäistä, mutta Maija on silti äitinsä puolen suvun vanhin. Hän kertoo muistuttavansa itseään, ettei suvun vanhoja käyttäytymismalleja tarvitse toistaa omassa elämässään.

Olen tietoisesti lopettanut muiden arvostelun.

Maija on päättänyt, ettei suostu vellomaan menneessä eikä tuhlaa aikaansa muidenkaan vastoinkäymisten tai sairauksien vatvomiseen. On parempi yrittää unohtaa eiliset ja aloittaa uusi päivä ilman vanhaa taakkaa.

– Olen tietoisesti lopettanut sellaisten asioiden piirtämisen ja kirjoittamisen, joissa arvostelen tai tuomitsen muiden tapaa toimia. Yritän mieluummin vaikuttaa rakkauden kautta.

Maija kertoo oppineensa, ettei ole tarpeen sanoa kaikkea, mitä ajattelee. Hän on vastuussa omista valinnoistaan, eikä enää mieti, mitä muut ajattelevat hänestä.

– En enää viitsi provosoitua. Minuakin joskus ihmetyttää lastenlasten pukeutuminen. Mutta muodit vaihtuvat ja elämä jatkuu. Toivon, että lapsenlapset muistavat isoäitinsä elävänä, toimivana ihmisenä. En vielä kuulu menneisyyteen.

Aforismit Maija Paavilaisen tuotannosta.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 6/2021.

 

Maija Paavilainen

  • Syntynyt Kotkassa 1945, asuu Hämeenlinnassa.
  • Puoliso Kari, 4 lasta, 15 lastenlasta, lapsenlapsenlapsi ja Lyyli-koira.
  • Filosofian maisteri Helsingin yliopistosta 1974, pääaineena suomen kieli sekä teatteritiede. Tanssinopettaja.
  • Tekee viikoittain aforismin Kotimaa-lehteen. Julkaissut noin 70 aforismikirjaa.
  • Harrastuksina japanin kieli ja kulttuuri, pitkät kävelyt Aulangon puistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla