82-vuotias Tuomo Rytkölä vaihtaa samanikäisen vaimonsa vaipat, kampaa hiukset ja patistaa kuntopyörään. Vapaapäiviä ei ole. Pari nähtiin viime syksynä Ylen Elossa 24h -ohjelmassa, joka jatkuu sunnuntaina 7.1.2018 uusin jaksoin. 

Porvoo, 21. syyskuuta 2016.

Mies puhuu kameralle.

– Minä olen Tuomo Julius Rytkölä. Täytin kesällä 82 vuotta. Vaimoni Salome on saman ikäinen ja olemme olleet avioliitossa 57 ja puoli vuotta. Salome sairastaa Alzheimeria. Hän menetti liikuntakykynsä kahdeksan vuotta sitten, ja hänen muistinsa on kadonnut viimeisen vuoden aikana lähes kokonaan. Toimin hänen omaishoitajanaan.

– Olet asettanut itsellesi kotoapoistumiskäskyn. Mikä se on? kysyy Ylen ohjaaja Nina Stenros.

– En saa poistua kotoa kuin korkeintaan tunniksi, koska muuten Salome voi hätääntyä. Tunnin aikana hoidan kauppakäynnit ja muut pakolliset asiat.

Tuomon ja Salomen kotona kuvataan Yleisradion uutta Elossa 24 h -ohjelmaa. Yle kuvaa vuorokauden ajan Suomen julkista terveydenhuoltoa kahdeksassa kaupungissa: sairaaloissa, terveyskeskuksissa, kodeissa, ambulansseissa ja helikoptereissa.

Ohjelman tarkoitus on näyttää, miten ja millaisin voimin suomalaisten terveyttä hoidetaan.

Yritys olla hyvä

Tuomo herättää makuuhuoneessa nukkuvan Salomen lempeästi huhuillen. Hän auttaa vaimon sängystä pyörätuoliin ja kannustaa: juuri noin, hyvin menee.

On pesuaika. Koska Salome ei enää kykene seisomaan ilman tukea, apuun on saapunut kodinhoitaja Minna Lindholm. Hän käy Rytkölöillä kerran viikossa.

Minna tervehtii Salomea ja huomaa:

– Sä oot käynyt kampaajalla!

– Ei, vaan kampaaja kävi täällä, Tuomo korjaa.

Niin on helpompi. Salome pääsee ulos kodista vain pyörätuolin ja taksin avulla, joten tarvittava apu saapuu yleensä kotiin. Rytkölöillä käyvät myös lääkäri ja fysioterapeutti sekä siivooja kahden viikon välein.

"Yritän olla Salomelle mahdollisimman hyvä."

Tuomo hoitaa Salomea ympäri vuorokauden. Hän auttaa liikkumisessa, huolehtii hygieniasta ja vaihtaa vaipat. Hän valmistaa tuttuja ruokia, samoja, joita Salome ja oma äiti aikoinaan tekivät.

– Huolehdin vaimosta omalla tavallani. Kukkia en ehkä enää poimi kedolta, mutta ostan kaupasta. Yritän olla hänelle mahdollisimman hyvä.

Tuomo työntää Salomen pyörätuolissa kylpyhuoneeseen, Salome katsoo kameroita kummissaan.

– Täällä vähän kuvataan, Tuomo selittää.

Kylpyhuoneessa on tiivis tunnelma. Minna sulkee oven, ettei Salomelle tulisi kylmä. Rytkölöiden kodissa on jatkuvasti hiostavan kuuma, mutta Tuomo ei availe ikkunoita, koska Salome palelee herkästi.

Kiintymys ja kiitollisuus

Pesun jälkeen Tuomo kampaa Salomen hiukset. Hän hymyilee, kun vaimon niskatukka kaartuu päättäväisesti hennoille kiharoille. Televisiossa pyörii ostos-tv, jossa mainostetaan kiharrusrautaa.

– Eihän meidän tarvitse sinun tukkaa noin laittaa, Tuomo tiedustelee.

Hän istuu Salomen viereen ja vaihtaa kanavan ruotsinkieliseksi.

– Vieläkö muistat ruotsia? Sinun äitisi oli ruotsinkielinen, ja enokin oli, Tuomo juttelee.

Salome ynähtää ja nyökkää vähän.

"Ihastuin Salomen ujouteen. Hän oli erilainen kuin muut."

Ilman Salomen serkkua tätä ei ehkä tapahtuisi, ei olisi Tuomon ja Salomen tarinaa, ei yhteistä elämää, ei valokuvia hyllyn laidalla.

Parikymppisenä Tuomo ystävystyi urheilukentän laidalla Rolf Lindströmin kanssa. Rolf päätti järjestää 26-vuotiaalle Tuomolle treffit serkkunsa, ”kivan helsinkiläistytön” kanssa.

– Rolfin luona se tyttö sitten istui. Ihastuin Salomen ujouteen ja hiljaisuuteen, hän oli jotenkin erilainen kuin muut, Tuomo muistelee.

Pari ei jäänyt odottelemaan vaan vaihtoi kihlat puolentoista kuukauden kuluttua tapaamisesta. Siitä puolentoista kuukauden kuluttua he viettivät häitä.

Tuomo teki pitkän uran Nesteellä, toimi vuosien aikana esimerkiksi turvallisuus- ja suojelupäällikkönä. Salome työskenteli samassa yrityksessä kirjanpitäjänä. Kun työ vei Tuomoa ympäri maailmaa, Salome piti huolta lapsista ja kodista.

– Koskaan hän ei kieltänyt minua menemästä vaan sanoi aina, että minä hoidan, mene sinä.

"Tämä on kunnioituksenosoitus ystävääni ja rakastettuani kohtaan."

Juuri siksi Tuomo tekee nyt omaishoitajan työtä: kiintymyksestä ja kiitollisuudesta.

– Salome huolehti minusta ja lapsistamme 50 vuoden ajan, teki kaikkensa perheen eteen. Nyt on minun vuoroni. Tämä on kunnioituksenosoitus ystävääni, vaimoani ja rakastettuani kohtaan.

Painu helvettiin

Salome nukkuu yli 20 tuntia vuorokaudesta. Paikallaanolo ei tee hyvää lihaksille eikä verenkierrolle, joten siksi Salome polkee päivittäin kuntopyörää.

Tänään häntä ei huvita.

– Painu helvettiin, en jaksa, Salome sanoo.

Tuomo ei reagoi kiukkuun.

– Ei se mukavaa ole, mutta se on sinun omaksi hyväksesi. Pysyy jalat kunnossa, kun et muuten voi liikkua. Pyöritä, noin, hyvin menee.

Salome rauhoittuu. Hän polkee, Tuomo kehuu.

Keittiössä kotihoitaja Minna Lindholm kertoo ohjelmaa kuvaavalle kameralle, että tämä on tavallista muistisairaan arkea. Salome ymmärtää tapahtumia, mutta hänellä ei ole enää sanoja eikä kykyä osallistua keskusteluun. Siksi hän hermostuu helposti ja tiuskii.

– Auttajien on osattava lukea rivien välistä, mikä häntä oikeasti harmittaa.

"Ennen minulla oli valtavasti ystäviä. Nyt olen eristäytynyt maailmasta."

Minnan mielestä Rytkölöillä on hyvä tilanne, sillä Tuomo jaksaa yhä hoitaa vaimoaan itse. Fyysisesti Tuomo voi hyvin. Miehestä ei löytynyt viime lääkärintarkastuksessa muuta vikaa kuin lievästi kohonnut verenpaine.

Henkinen kantti on ollut kovilla.

– Olen yksin. Minulla oli ennen valtava ystäväjoukko, mutta nyt olen eristäytynyt muusta maailmasta.

Koska Tuomo ei poistu kotoa kuin tunniksi kerrallaan, hän pitää sosiaalisista suhteista huolta muilla tavoin. Entiset järjestökaverit käyvät katsomassa Tuomoa ja Salomea, ja yksinäisyyden vastapainoksi Tuomo on alkanut kirjoittaa kirjeitä vanhoille ystäville.

Ensin hidastui askel

Vuosituhannen alussa Tuomo huomasi Salomen liikkumisen huonontuvan. Vuonna 2002 seitsemänkymppiseltä Salomelta leikattiin lonkkanivel, ja pari vuotta myöhemmin hän otti avukseen rollaattorin.

Tuomo alkoi huolehtia vaimonsa turvallisuudesta. Ajokortti otettiin pois, sillä Tuomoa pelotti, että Salome joutuisi kolariin.

Salomen omalääkäri tunnisti liikkumisvaikeuksien merkitsevän alkavaa Alzheimerin tautia. Sen ansiosta tautia hidastava lääkitys onnistuttiin aloittamaan jo kymmenen vuotta sitten.

"Oli sokki, kun hän ei ensimmäistä kertaa tunnistanut minua. Ensin se loukkasi."

Salomen muisti heikentyi vuosien varrella. Ensin unohtui auton rekisterinumero, sitten jäivät kotityöt. Vuosi sitten muistista katosivat ihmiset. Ystävät, lapset, Tuomo.

– Oli sokki, kun hän ei ensimmäistä kertaa tunnistanut minua. Ensin se loukkasi. Mietin, olenko elänyt turhaan, kun minua ei muisteta, Tuomo kertoo.

– Ihminen on sillä tavalla itsekäs otus, että ajattelee vain omaa näkökulmaansa. Mutta sitten ymmärsin, että kyse on sairaudesta, ei minun vaimoni tunteista.

Tuomo tietää, että moni vie vastaavassa tilanteessa puolison hoidettavaksi muualle.

– Tiesin heti, että vaimo jää kotiin. Hän saa henkilökohtaista, parempaa hoitoa minulta kuin muilta.

Vapaapäiviä Tuomolla ei ole. Kunnan kanssa omaishoitosopimuksen tehnyt omaishoitaja saa vapaata, mutta Tuomo ei ole rekisteröitynyt hoitajaksi.

– Jos rekisteröityisin, Salome saattaisi joutua hoitolaitokseen, koska hän tarvitsee niin tarkkaa ympärivuorokautista hoitoa.

Tuomo sanoo, ettei kaipaa vapaapäiviä.

– Minulla olisi kuitenkin huoli Salomesta. Olen vapaa silloin, kun Salomella ei ole kipuja ja hän lepää.

Isä on tammi

Tuomolla ja Salomella on kaksi lasta, Paula, 55, ja isänsä mukaan nimetty Tuomo, 52. He asuvat molemmat Porvoossa vanhempiensa lähellä ja ovat apuna aina tarvittaessa. Paula vaihtaa isänsä kanssa tärkeimmät kuulumiset puhelimessa päivittäin.

Tänään Paula ja Tuomo ovat käymässä äitinsä ja isänsä luona. Salome piristyy silmin nähden lastensa seurassa. Hän seuraa keskustelua, osallistuukin siihen sanalla tai parilla.

Kahvipöydässä Paula kertoo, että äiti on viime aikoina ollut tavallista positiivisempi.

– Hän saattaa sanoa, että mä rakastan sua. Se tuntuu ihanalta. Varsinkin isä elää pienelläkin kiitoksella pitkään.

Jos Salome sijoitettaisiin laitoshoitoon, Tuomo ei osaisi iloita elämästä nykyistä enempää.

Molemmat lapset kertovat kunnioittavansa isänsä päätöstä hoitaa Salomea kotona.

– On hienoa, että isä jaksaa ja on aktiivinen. Oma roolini on viime vuosina ollut tukea isän jaksamista, Paula sanoo.

Tuomo summaa, että hänen isänsä tekee käytännössä viiden ihmisen työt. Vaihtoehdoista on puhuttu vuosien varrella, mutta isän päätös on pitänyt. Tuomo epäilee, että jos äiti sijoitettaisiin laitoshoitoon, isä ei osaisi iloita elämästä ainakaan nykyistä enemmän.

– Isä on aina ollut vahva luonne, kuin suuri tammi. Mutta tammetkin ikääntyvät, niistä on pidettävä huolta. Voi olla, että pian meitä lapsia tarvitaan enemmän.

Huoli jaksamisesta

Omaishoitotyötä ei voi tehdä, ellei siihen ole valmistautunut ja riittävän hyvässä kunnossa, Tuomo sanoo.

Hän on molempia. Rytkölöiden koti on täynnä mappeja, joihin Tuomo on kirjannut tarkasti ylös kaiken Salomen hoitoa koskevan tiedon.

Huolehtijan rooli on Tuomolle luonteva, sillä hän tottui työuransa aikana olemaan jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Hän puhuu mielellään työstään turvallisuus- ja suojelupäällikkönä.

Energiaa on riittänyt eläkkeelle jäämisen jälkeenkin. Tuomo on Itä-Uudenmaan omaishoitoyhdistyksen puheenjohtaja.

– Yhdistystehtävistä saan puuhaa, jota voin tehdä kotona.

Omasta hyvästä voinnistaan huolimatta Tuomo toivoo, että kunnat ja kaupungit seuraisivat paremmin omaishoitajien jaksamista. Hän haaveilee siitä, että kaikista rankkaa omaishoitotyötä tekevistä olisi tieto sairaaloissa ja terveyskeskuksissa.

– Voi käydä niin, että omaishoitaja joutuu onnettomuuteen eikä kykene puhumaan, vaikka kotona odottaa avuton ihminen. Siksi olisi tärkeää, että lääkärit heti tietäisivät, jos hoidettava on omaishoitaja.

Tähän tarpeeseen Suomen Punainen Risti on kehittänyt mukana pidettävän omaishoitajakortin. Siihen on kirjattu, keneen otetaan yhteyttä onnettomuuden sattuessa. Kortti luotiin Tuomon aloitteesta.

Me selvisimme

Joskus Tuomolla on ikävä sitä vaimoa, joka Salme oli ennen sairastumista. Kunpa Salome ymmärtäisi, mitä hänelle puhutaan, ja osallistuisi itsekin keskusteluun.

– Toisaalta mistä minä tiedän, kuinka paljon hän lopulta tajuaa. Sehän on vain olettamus, ettei hän enää ymmärrä. Tärkeintä on olla empaattinen.

Tuomon mielestä Salomessa pilkahtaa vieläkin välillä se tuttu vaimo, perheenemäntä. Se näkyy ja tuntuu lempeytenä, ilmeinä ja kädenpuristuksena, harvoin enää sanoina.

– Salome tajuaa olevansa sairas ja tarvitsevansa auttajaa. Hän tietää, että minä olen se auttaja. Joskus hän unohtaa, kuka olen, ja luulee minua isäkseen tai veljekseen. Mutta tunnemuisti meillä pelaa.

Iltaisin Salome ottaa Tuomoa kädestä kiinni ja sanoo: minä rakastan sinua.

Tuomo kertoo saavansa voimaa siitä, että voi hoitaa vaimoaan Salomea.

– Minulla on tarkoitus. Vaimo on minulle läheisin ihminen.

Tuomon mukaan myös yhteiset muistot auttavat jaksamaan, samoin tieto lasten pärjäämisestä.

– Meillä on ollut hyvä elämä.

Iltaisin Tuomo laittaa yöpöydälle vissypullon, jotta hänen ei janon takia tarvitse nousta ja herättää Salomea. Sitten hän käy Salomen viereen pitkälleen.

Silloin Salome ottaa miestään tiukasti kädestä kiinni ja nukahtaa usein käsi Tuomon kädessä.

– Joskus hän sanoo, että minä rakastan sinua ja tykkään sinusta. Se lämmittää valtavasti, Tuomo sanoo.

– Kun katson Salomea, tunnen kiitollisuutta siitä, että me pärjäämme täällä kotona. Me selvisimme.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 1/2017.

Lisäys 3.5.2018:

Salome Rytkölä menehtyi joulukuussa 2017. Tuomo Rytkölä sai jutun teon jälkeen kolme aivoverenvuotoa ja tervehtyi. Tuomo asuu yksin Porvoossa ja on saanut lääkäriltään luvan ajaa taas autoa. Tuomo on yhä mukana omaishoitajayhdistyksen toiminnassa ja ehtii nyt harrastaa ja tavata myös Odd Fellows -järjestöystäviään.