Väinö Rainosalo, 103, voi asua kotona, koska hänen poikansa Pentti Rainosalo, 76, toimii isänsä omaishoitajana. 

Väinö Rainosalo ja Pentti Rainosalo istuvat television äärellä kokkolalaisen omakotitalon olohuoneessa. Nyt katsotaan urheilua, mutta usein Pentti lukee isälleen ääneen paikallislehteä.

– Kun minä poloinen en enää näe lukea kuin otsikot, Väinö valittelee.

– Rinta rinnan ovat huonontuneet kuulo ja näkö, ihmisen kaksi tärkeintä aistia. Kärsin siitä, etten pysty lukemaan.

Teksti-tv:n uutiset Väinö pystyy katsomaan isosta taulutelevisiosta, mutta siellä on vain kansainvälisiä asioita.

– Minua kiinnostavat myös Kokkolan asiat, ja tulee meille Ilmajoki-lehtikin. Muutama viikko sitten siellä oli vanhan työkaverini Martin 100-vuotisilmoitus. Soitin vanhainkotiin ja hoitajat ihmettelivät, että ei ole ennen 103-vuotias soittanut 100-vuotiaalle!

Aluksi Penttiä ei kelpuutettu omaishoita­jaksi hänen ikänsä takia.

Ruokahalu heräsi kotona

Pentti Rainosalo on ollut viisi vuotta isänsä omaishoitaja. Väinö jäi leskeksi kymmenen vuotta sitten ja asui viisi vuotta yksin kotona. Sitten hän mursi lonkkansa ja oli moneen otteeseen sairaalassa.

– Myönsin, etten pärjää yksin kotona. Olin niin heikkona. Pentti vuokrasi asuntonsa ja tuli tähän kanssani. Hän oli ollut leskenä jo minua pidempään.

Aluksi Penttiä ei kelpuutettu omaishoita­jaksi hänen ikänsä takia.

– Se tuntui pahalta, sillä isä saa taatusti hyvää hoitoa täällä. Aloitin toukokuussa ja vasta joulukuussa minut hyväksyttiin.

Väinöllä meni sairaalassa ruokahalu, ja paino putosi paljon. Kotona ruokalu palasi hiljalleen.

– Suuri apu oli konjakin hintaisesta apteekin ravintolisästä, Calogen nimeltään. Siitä isä sai energiaa ja ruoka alkoi maistua.

"Isä kehuu, että puuro menee liukkaasti alas."

Pentti kokkaa kaikki ruuat, usein tarjolla on kalaa. Jokainen aamu aloitetaan puurolla ja marjoilla.

– Soseutan karviaista, herukkaa, mustikkaa ja tyrniä lautaselle, sitten puuroa ja hunajaa ja marjasoppaa. Isä kehuu, että menee liuk­kaasti alas, Pentti hykertelee.

Pentti on innokas marjastaja, pakastin on vitamiinipommeja täynnä.

Urheilu pitää virkeänä

Väinö on ahkera penkkiurheilija. Hänen suosikkinsa on snooker, yksi biljardin muoto.

– Seurasin snookerin maailmanmestaruuskisoja Eurosportilta kahdeksan tuntia päivässä. Sitä tahtoo vain tulla liika harvoin.

– Talvella tulee taas kahden viikon välein. Keväällä kisat kestivät 17 päivää, puoleenyöhön asti. Minä nukuin istuallani, ja isä kommentoi tämän vaativan turnauskestävyyttä, Pentti nauraa.

Snookerin ammattilainen Ronnie O’Sullivan on Väinön suosikki. Lapsenlapsen englantilainen urheilutoimittajamies hankki Väinölle Sullivanin kuvan ja terveiset.

– Sukulaismies kertoi, että yli 100-vuotias ukko Suomessa seuraa sinua, Väinö nauraa ja näyttää kuvaa.

Väinöllä ei ole juttuseuraa toimintakeskuksessa. Suurin osa on häntä nuorempia ja huonokuntoisempia.

Kalastus koukuttaa

Väinö viettää kolme päivää kuukaudessa Honkaharjun toimintakeskuksessa. Sillä aikaa Pentti on esimerkiksi maalannut venevajan, kalastanut, marjastanut, oleillut mökillään Trullevissa ja tehnyt pojalleen halkoja.

– Olen aina tykännyt pilkkoa puita kirveellä, mutta 20 vuotta sitten huomasin, että tärähdys ei sovi rytmihäiriöihin. Nyt hoidan homman helposti halkomakoneella. Ja kalastus on kuin tauti, ei siitä pääse irti, Pentti nauraa.

Väinö menee Honkaharjuun mielellään, sillä hänellä on siellä oma huone ja televisio. Tilat ovat avarat.

  – Mutta suurin osa on paljon minua nuorempia ja huonokuntoisempia. Eivät muista edes lapsiensa nimiä. Juttuseuraa siellä ei juurikaan ole, Väinö toteaa.

Väinöllä on kuusi lasta ja kaikkiaan jälkeläisiä 33. Lapsista nuorimman ja vanhimman ikäero on 30 vuotta, sillä vaimo sai esikoisen 19-vuotiaana ja kuopuksen 49-vuotiaana.

– Jälkeläisten puolisoissa on seitsemää kansallisuutta. Suomi, Ruotsi, Englanti, Hollanti, Saksa, Kreikka ja Liettua, Väinö luettelee.

Ei päivääkään ilman jumppaa

Pentti kertoo isän olevan kova poika jumppaamaan. Hän kaatui postilaatikolla kolme vuotta sitten ja mursi lonkkansa. Vastoin kaikkia odotuksia hän kuntoutui, 100-vuotiaana.

– Isä on sotaveteraanina oikeutettu kahden viikon kuntoutukseen vuosittain. Muutama vuosi sitten hän kyllästyi siihen ja saimme vaihdettua sen jumpparin kotikäyntiin kerran viikossa.

"Aluksi jumppasin 40 toistoa monta kertaa päivässä. Sairaanhoitaja käski vähentää."

Seitsemän vuotta sitten meni Väinön olkapään jänne, kun hän kiristi pyykkinarua ja kaatui kivikkoon. Leik­kauksessa olisi ollut olematon onnistumismahdollisuus. Jumppa auttoi.  

– Minulla on kumiremmejä, joilla reenaan liikettä siihen asti, missä ottaa kipiää. Teen harjoituksen monta kertaa päivässä. Aluksi tein 40 kertaa joka raajalla eli 160 kertaa. Sitten rupesi ottamaan pumpusta. Sairaanhoi­taja käski vähentää, ja nyt teen 10–20 kertaa per raaja, 3–4 kertaa päivässä.

Väinö ottaa usein päiväunet aamupäivällä ja toiset iltapäivällä.

– Jos ei televisiossa ole mitään erikoista, olen jo ennen yhdeksää sängyssä. Vessassa pitää käydä monta kertaa yössä, mutta olen niin hyväuninen, etten kerkiä peittoa laittaa päälle, kun jo nukahdan.

"Hyvin me pojat täällä pärjäämme."

Pientä apua omaishoitajalle

Kotisairaanhoitaja käy kahden viikon välein tarkista­massa Väinön lääkkeet, verenpaineen ja painon. Hän järjesti keuhkokuumeeseen sairastuneen Väinön sairaalaan ilman jonotusta.

– Hyvin me pojat täällä pärjäämme. Marttojen kautta on kahdesti kuussa siivous veteraanikuntoutuksen piikkiin. Toiset kaksi kertaa kuussa maksamme itse. Omaishoitajien yhdistyksen kautta saa kerran kahdessa viikossa apua kolmeksi tunniksi, Pentti kertoo.

Pentti kertoo isänsä hyväksyneen turvarannekkeen vasta pari kuukautta sitten.

– Lähdin käymään asioilla, ja isää alkoi heti huipata. Hän oli istunut lattialla sohvaan nojaten 1,5 tuntia. Turvaranneke olisi saanut minut palaamaan kotiin.

Väinö toteaa kärsineensä huimauksesta monta vuotta.

– Jos makaan ja nousen nopeasti, huippaa. Kun istun pienen aikaa, niin olo tasoittuu.

Haastattelun jälkeen Pentti siirtyy marjasouviin.

– Minulla on puoli ämpäriä karviaisia perkaamatta. Se on hidasta hommaa, kun pitää ottaa molemmat päät pois.

Väinö aikoo soittaa kansanopistoaikaiselle ystävälleen Lempille Etelä-Pohjanmaalle.  

– On mukava soittaa Lempille, sillä kuulen hänen äänensä hyvin. Suurin osa naisten äänistä on puhelimessa niin korkeita, etten kuule niitä. Lempi on muuten 101-vuotias, Väinö nauraa.

 Artikkeli on alun perin ilmestynyt ET-lehden numerossa 17/2014.

Isä ja poika Rainosalo

Väinö Rainosalo
Syntynyt 1911 Ilmajoella, asunut Kokkolassa vuodesta 1945.
Perhe Leski, kuusi lasta. Siitä alenevaa polvea 27 lasta.
Harrastaa Urheilua, erityisesti snookerin katsomista televisiosta.
Työura Armeijan palveluksessa ammusvaraston hoitajana. Viime vuodet
keilahallin hoitajana.

Pentti Rainosalo
Syntynyt 1938 Ilmajoella, asuu Kokkolassa.
Perhe Leski, yksi poika, kolme pojanpoikaa.
Harrastaa Kalastusta, mökkeilyä ja marjastusta.
Työura Liikealalla ja vuodesta 1971 ammatti­kalastajana.

Lue lisää ET-lehden henkilöjuttuja tästä.

 

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.

Oliko se Jannen soittama väärä nuotti viululla ja sitä seurannut painokas anteeksipyyntö vai pelkkä nuoren muusikon olemus, joka vangitsi Aino Järnefeltin sydämen? Joka tapauksessa Ainosta tuli säveltäjälle loppuelämän sulostuttaja, tuki ja ryhtikin.

Ennen kuin on päästy nuoren musiikinopiskelijan Janne Sibeliuksen ja kulttuurisuvun tyttären Aino Järnefeltin katseiden vaihtoon ja helsinkiläissivistyneistön illanviettoihin, on käytävä katsomassa, mistä kaikki alkoi 150 vuotta sitten.

Hämeenlinnan Hallituskatu 11:ssa on 1860-luvulla kaupunginlääkäri Johan Julius Sibeliuksen ja Maria Charlotta o.s. Borgin koti. Joulukuun 8. päivänä puolen yön jälkeen ulkona on pakkasta peräti 17 astetta, mutta makuukammarissa nurkassa lämmittää kakluuni. Johan ja Maria Sibeliuksen perheeseen on juuri syntynyt poika, pikkuveli 2-vuotiaalle Lindalle. Poika saa nimekseen Johan Christian Julius.

Isä Johan Sibelius kirjoittaa tammikuussa veljelleen Pehr Sibeliukselle ja kutsuu tätä katsomaan uutta perheenjäsentä. "Me alamme kutsua häntä Janneksi, edesmenneen veljemme muistoksi." Tämä oli siis kauppalaivankapteeni Johan ”Janne” Sibelius, joka kummitteli Jannen elämässä vielä myöhemminkin.

Musisoiva hutilus

Kun Janne oli kaksivuotias, isä kuoli kaupungissa riehuneeseen pilkkukuumeeseen ja äiti jäi lasten kanssa yksin. Perhe oli konkurssissa, sillä Johan Sibelius oli hoitanut raha-asiansa kehnosti. Maria Sibelius joutui muuttamaan äitinsä, leskiruustinna Borgin luo. Maria sai pian miehensä kuoleman jälkeen vielä kolmannen lapsen, Christianin.

Jannen ympärillä oli hyväntahtoista sukua niin isän kuin äidin puolelta. Alakoulun Janne kävi äidinkielellään ruotsilla, mutta siirtyi 9-vuotiaana suomenkieliseen kouluun.

Pojalla oli viljas mielikuvitus, ja hänen kätensä hakeutuivat pianon koskettimille jo varhain. Hän soitti kappaleita korvakuulolta, mutta tapaili myös ennestään tuntemattomia sävelkulkuja, omasta päästään. Musikaalisuus periytyi kummankin vanhemman puolelta.

Lakiopinnot saivat jäädä. Janne halusi tehdä musiikkia.

Isoäiti Borg yritti pitää Jannelle kuria, poika kun kadotteli tavaroitaan ja teki koulussa töitä vain sen verran, ettei jäänyt luokalleen. "Janne-slarven" eli Janne-hutilus, niin isoäiti kutsui tulevaa säveltäjä-mestaria.

Äidin kirjeissä kuului normaali äidin huoli lapsistaan, Jannen musikaalisuuteen äiti ei ottanut kantaa. Sen sijaan isän sisko Evelina ymmärsi Jannen lahjakkuuden ja piti huolta, että tämä harjoitteli soittoa. 7–8 vuoden ikäisenä alkoivat soittotunnit äidin siskon Julia Borgin hoteissa. Murrosiässä piano vaihtui viuluun. Elokuussa 1883 nuori Sibelius kertoi kirjeessään, että on säveltänyt trion.

Sibelius muutti ylioppilaaksi tulon jälkeen Helsinkiin, ensin lainopilliseen tiedekuntaan. Hän kirjautui myös musiikkiopistoon, Sibeliusakatemian edeltäjään, ja pian lakiopinnot saavat jäädä. Musiikkia, sitä hän halusi tehdä.

Kun Janne soitti viululla väärin, hän kääntyi Ainoon päin, kumarsi ja pahoitteli.

Förlåt!

Helsingissä musiikinopiskelija vietti vilkasta seuraelämää. Hän ystävystyi Armas Järnefeltin, Ainon veljen kanssa. Armas oli kertonut lahjakkaasta opiskelutoveristaan kotonaan, ja tulevan säveltäjän persoona alkoi kiehtoa Ainoa jo ennen kuin hän oli edes tavannut tätä.

Järnefeltien lähipiiriin kuulunut Hilma Wiik-Arina muisteli kirjeessään, että nuoret kohtasivat ensimmäisen kerran "appelsiiniviftissä" – nämä olivat koti-iltoja, joissa nuoret söivät appelsiineja ja keskustelivat. Järnefelteilläkin sellaisia pidettiin, ja Arina-Wiikin mukaan Ainon appelsiininsyönti muuttui kovin vaikeaksi, kun Sibelius astui sisään. Katseiden vaihto oli intensiivinen.

Armas Järnefelt puolestaan on muistellut kohtaamista korostaen musiikin roolia. Armas soitti illanvietossa pianoa ja Janne viulua. Kun Janne oli soittanut yhden väärän äänen, hän oli kääntynyt Ainoon päin, kumartanut ja sanonut: "Förlåt."

Vaikka kyse oli suurista tunteista heti ensi katseesta lähtien, suhteen alussa oli omat mutkansa. Janne lähti Berliiniin opiskelemaan, ja yhteydenpito Ainoon jäi. Hän heilasteli Betty Lerchen kanssa, sävelsi tälle jopa valssin. Aino pahoitti mielensä.

Ainon rakkaus ei horjunut.

Jannen palattua Suomeen asiat alkoivat kuitenkin edetä vauhdilla, ja umpirakastunut pari meni salaa kihloihin, ennen kuin Janne rohkeni kysyä kenraali Alexander Järnefeltiltä tyttären kättä. Kihlausaikana Janne opiskeli Wienissä ja tunnusti Ainolle olleensa uskotonkin. Ainon rakkaus ei horjunut.

Naimisiin Aino ja Janne pääsivät Järnefeltien kesäpaikassa Tottesundissa Vaasassa 10. kesäkuuta 1892. Janne oli julkaissut ensimmäisen sinfoniansa, Kullervon, saman vuoden keväänä.

Häämatkallekin pari pääsi, koska Janne oli saanut yliopistolta matka-apurahan, jonka avulla hänen oli määrä tutustua kanteleen soittoon ja runolauluun Karjalassa. Nuoripari yöpyi Vuonislahdessa Monolan talossa, ja tietysti sinne otettiin mukaan myös piano.

Ennen kuin piano vietiin Monolan taloon, se tarinan mukaan raahattiin Kolin huipulle, jotta säveltäjä pääsi musisoimaan siihen aikaan niin muodikkaissa karjalaisissa maisemissa.

"Se minussa herättää tuhmuutta..."

Sibelius oli luonteeltaan tunteellinen – hän tunsi syvästi, kaikenlaisia tunteita, ja hän myös ilmaisi niitä.

"Olet niin ihana ja kaunis – et sinä kulta ymmärrä mitä piirteitä ruumiillasi on ja miten jalosti olet luotu. Se minussa herättää tuhmuutta sellaista tulista hurjaa joka voi olla niin melankolista ja salaista mutta joka tekee tunnetta teräksikseksi."

Näin Janne kirjoitti Ainolle elokuussa 1894.

Avioparin kirjeenvaihto on täynnä hellittelysanoja ja ikävää. He olivat toisilleen kaikki kaikessa, Aino oli Jannelle paras ymmärtäjä, tuki ja turva. Sibelius teki säveltäjän uraa ja Aino hoiti lapsia ja kotia, niin kuin siihen aikaan kuului, mutta he olivat tasaveroisia.

Säveltäminen aiheutti Sibeliukselle paineita, samoin huonot arvostelut. Mutta ei ollut hyvä sekään, jos kukaan ei noteerannut uusia teoksia edes jonkinlaisella maininnalla.

Masennus tuli Sibeliukselle tutuksi, ja erityisesti se koetteli pimeään vuodenaikaan. Paineita piti purkaa istumalla Kämpissä ja Königissä pahimmillaan päiväkausia. Joutuipa Sibelius tappeluihinkin.

Kun Janne aneli anteeksi, Aino suli.

Alkoholi kiristi puolisoiden välejä aika ajoin vakavastikin, mutta Aino palautti säveltäjän aina takaisin ryhtiin. Ainon ei tarvinnut nalkuttaa. Hänessä oli auktoriteettia ja voimaa, jolla hän vetosi miehensä poikkeuksellisiin lahjoihin. Tämä ei saisi haaskata lahjaansa huonoon elämään.

Kun Janne viimein kotiutui ryyppyreissuiltaan, Ainolassa oli hyvin hiljaista. Janne joutui anelemaan Ainolta, ettei tämä olisi niin ankara. Ja silloin Aino suli.

Juttua varten on haastateltu Sibelius 150 -juhlavuoden johtajaa Erkki Korhosta ja tietokirjailija SuviSirkku Talasta. 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 1/2015.

Kaikille suomalaisille tuttu Finlandia on kuin Suomi nuotteihin vangittuna. Se ei ole sattumaa.

Sibelius sävelsi ensimmäisen version Finlandiasta helmikuun manifestin jälkimainingeissa 1899 Jalmari Finnen musiikkinäytelmään. Sävellyksen nimi oli Suomi herää. Myöhemmin Sibelius viimeisteli teoksen Finlandiaksi.

– Hän katsoi maiseman muodon, miten metsän viiva horisontissa menee, ja piirsi sen saman viivan melodiaan. Sibelius kertoi, että Finlandiaa säveltäessään hänellä oli ollut mielessään Aulangon kansallismaisema, kertoo Sibelius 150-juhlavuoden johtaja Erkki Korhonen

Viimeisimpänä Finlandian ovat äänittäneet esimerkiksi Club For Five sekä Paula Vesala. Vesalan version pääset kuuntelemaan Spotifysta täältä (kuunteleminen edellyttää rekisteröitymistä).

Club For Fiven version näet alta: