Kaksi muoviämpärillistä marjoja muutaman metrin matkalla - Tuulikki Simola, 72, tietää, mistä löytyy eniten sieniä ja marjoja.

Tuulikki Simola, 72, on porvoolainen eläkkeellä oleva sieniharrastaja. Hänen luontosuhteensa syntyi jo lapsuuskokemuksista, mistä on etua silloin, kun täytyy löytää parhaat marja- ja sienipaikat.

Tällaisia ovat Tuulikin muistot ja kokemukset hyvistä apajista:

”Asumme kesät mieheni kanssa veneellä Päijänteellä. Kotona Porvoossa odottaa kaksi pakastinta, jotka täyttyvät kesän kuluessa kalasta, marjoista ja sienistä. Uskon marjojen terveysvaikutuksiin, syömme mieheni kanssa marjoja päivittäin eikä reissuja lääkäriin ole tullut.

Jo lapsuudenkodissani kerättiin paljon puolukoita, mustikoita ja sieniä. Meitä oli kuusi lasta ja elimme talvet kesän sadoilla. Onni on, että myös mieheni kerää ja kalastaa luonnossa mielellään. Kuljemme paljon metsissä ihan huvin vuoksikin.
Lapsenlapsemme ovat kasvaneet arvostamaan luontoa, otamme yhdessä osaa roskienkeräystalkoisiin. Ajattelen, että jos me suojelemme luontoa, se suojelee myös meitä. Lapsenlapset lähtevät mukaamme myös Päijänteelle veneilemään, kalastamaan ja marjastamaan.

Luontoretki edessä? Katso tästä Suomen parhaat pyöräilyreitit

Sienet Porvoosta ja Kelventeen kansallispuistosta

Pihallamme kasvaa tyrniä, mansikoita, karviaisia, mustaherukkaa ja vadelmia. Hyviä marjastus- ja sienestyspaikkoja löytyy sekä Porvoosta että Kelventeen kansallispuistosta, Päijänteeltä. En varjele hyviä keruupaikkoja salaisuuksina, luonnosta riittää kyllä kaikille. Enemmän syksyllä harmittaa, kun sienestäessä huomaa isojen mustikoiden roikkuvan vieläkin varvuissaan.

Erityisen hienoja hetkiä olen kokenut juuri sienestäessä, valtava keltainen kantarelliapaja herättää aina innostuksen tunteita. Erään kerran löysimme jättiläismäisiä kantarelleja, toisen kerran mustia torvisieniä oli niin paljon, että sain kaksi muoviämpärillistä täyteen muutaman metrin matkalla.

Päijänne on kaunis ja rauhallinen kesäjärvi, seuraamme tutuilla paikoilla ohi lipuvia kuikkia, pesivää härkälintua ja vedenpinnalla liitäviä sudenkorentoja. Iän myötä olen oppinut arvostamaan luonnon hiljaisuutta yhä enemmän.”

Uskallatko sinä paljastaa hyvät marja-apajat vai pidätkö mättäät mieluummin omana tietonasi? Kommentoi alle!

Sitä kohtaamista en unohda koskaan

”Olimme kantarellimetsällä. Minä kävelin sankoni kanssa syvemmälle tiheään pieneen kuusikkoon. Yllättäen seisoin vastatusten hämmästyneen mäyrän kanssa. Maa oli sammaleista, joten askeleeni eivät siinä kuuluneet, ehkä siksi mäyrä ei huomannut minua, enkä minäkään heti mäyrää.
Välissämme oli kolme metriä. Se seisoi rauhallisena edessäni ja katseli minua. Siinä seisoimme, kunnes huikkasin miehelleni kuusikosta, että ovatkohan mäyrät vaarallisia. Eivät näemmä olleet, sillä mäyrä lähti saman tien kovaa vauhtia toiseen suuntaan. Varmasti se pelästyi yhtä paljon kuin minäkin.”