Vakavasta onnettomuudesta toipunut Liisa sai yllättävän ystävän: "Olen kanalleni velkaa hyvän elämän"

Hautomakone oli rikki: se oli liian kuuma ja kuiva. Tajusin, että tusinasta kananmunasta enää yhdessä oli eloa.

Aloin liottaa munaa: poistin kuorta ja kuivunutta kalvoa poikasen ympäriltä niin paljon kuin uskalsin.

Kanankasvatukseni oli alkanut vuonna 2014, kun sain paikallisen tilan kanat kellariini talveksi, kokeiluna.

Vain yhdessä kananmunassa oli enää eloa.

Sieltä tuli neljä kanaa ja kukko Ronaldo, joka kiekui aamuneljältä niin kovaa, että me melkein putosimme sängystä. Totuimme siihen pian, ja kokeilu sujui mainiosti.

Minulla oli kaupungin lupa kanojen pitoon ja niinpä hankin hautomakoneen. Ensimmäiset omat poikaset kuoriutuivat 2016.

Viime keväänä olin uudessa tilanteessa: olohuoneeni pöydällä asui kananpoika, jonka olin juuri pelastanut hautomakoneesta.

Yllättävä tauti

Kanatautini alkoi, kun opiskelin ammatilliseksi opettajaksi.

Elokuussa 2008 ajoin ruohoa omakotitalomme pihassa. Leikkurin ruohopussi oli täynnä.

Tiesin, ettei kone käynnisty lämpimänä hyvin, joten jätin sen käymään pussin tyhjennyksen ajaksi. Liukastuin, ja oikea käteni lipsahti leikkuriin.

Puutarhahansikas kädessäni oli ulkopuolelta ehjä ja puhdas, mutta tiesin silti heti, että oli käynyt pahasti.

Käsi lipsahti leikkuriin.

Ymmärsin, että käteeni pitäisi saada pian kylmähoitoa. Pyysin hätääntynyttä puolisoani hakemaan pakastevihanneksia.

Hän toi keittojuureksia, mutta minä lähetin hänet takaisin, koska olin sokissa ja halusin herne-maissi-paprikaa. Sitten menetin tajuntani.

Liki vuorokauden odotuksen jälkeen sormeni kursittiin sairaalassa kasaan. Etu- ja keskisormen päät olivat poissa ja nimettömästäkin vähäsen. Käteen tuli nelisenkymmentä tikkiä.

Sormia operoitiin lopulta yhteensä neljä kertaa. Kärsin vuosien ajan kovista kivuista ja söin vahvoja lääkkeitä. Yritin palata työelämään, mutta se oli vaikeaa.

Kärsin vuosien ajan kovista kivuista ja söin vahvoja lääkkeitä.

Olin elänyt ja hengittänyt sitä, mitä tein käsilläni, mutta lopulta ymmärsin, että minun oli päästettävä irti. Toipumiseni kannalta oli tosi tärkeää sanoa se ääneen: halusin, ettei käsi enää hallitsisi elämääni.

Kävin kuntoutustutkimuksessa ja sain hyvät tulokset älyä ja ymmärrystä mittaavissa testeissä. Minun katsottiin sopivan opetusalalle. Se kohotti mieltäni ja loi uskoa tulevaan.

Palkinnoksi kanasivuja

Opettajaopintojen aikana palkitsin itseäni: aina kun olin tehnyt tehtävän, annoin itselleni luvan mennä selailemaan kanasivuja.

Sitten tulivat neljä kanaa ja kukko Ronaldo. Siitä se lähti. Tähän mennessä kellarissamme on syntynyt jo nelisenkymmentä kanaa. Tällä hetkellä minulla on yhdeksän siivekästä: kolme kukkoa ja kuusi kanaa.

Minulle on aina ollut helppoa saada yhteys eläimiin. Kasvoin maatilalla, ja perheemme talousrahat tienattiin kananmunilla.

Minulle on aina ollut helppoa saada yhteys eläimiin.

Lapsuuteni kanat tosin olivat tuotantoeläimiä, eivät tällaisia individualisteja kuin nykyiset kanani.

Teurastan itse puolivuotiset, ylimääräiset kukot. Se on lapsuudessa oppimani taito. Onhan se henkisesti vaikeaa. Pitää olla päättäväinen.

Nuoren kukon liha on herkullista, mutta en pysty syömään sitä tuoreena. Se pitää laittaa ensin pakastimeen etääntymään.

Kana olohuoneessa

Hajonneesta hautomakoneesta pelastamani poikanen asui viime keväänä olohuoneemme pöydällä.

Sitä ei voinut viedä muiden kanojen keskelle. Koska se kuoriutui ilman parvea, aloin totuttaa sitä omaan läsnäolooni, ja se leimautui minuun.

Luin sille aamuisin sanomalehteä ja katsoimme yhdessä televisiota. 

Luulin, että poikanen oli Kiuruveden maatiaiskanan. Etsin netistä yleisimpiä kiuruvetisiä sukunimiä ja nimesin tipun Rissaseksi, koska se kuulosti mielestäni parhaalta.

Kun se kasvoi, tajusin että se olikin Plymouth Rock, samaa rotua jota Mummo Ankan kanat ovat. Silloin nimeä ei tietenkään voinut enää muuttaa.

Huomasin pian, että jos minulla oli kiireitä enkä ehtinyt antaa aikaa Rissaselle, se söi huonosti.

Aloin ottaa sitä mukaan töihin ammattiopistoon. On uskomatonta, miten mihinkään reagoimaton, puhelintaan tuijottava nuori herää eloon nähdessään pienen untuvikon.

Aloin ottaa Rissasen mukaan töihin.

Jotkut ihmiset haluaisivat kanan lemmikiksi, mutta se on ongelmallista, koska silloin kana on riistetty parvesta. Niin kuin Rissanen.

Minä annoin Rissasen kuoriutua yksin ja olen sille velkaa mahdollisimman hyvän elämän. Jokaisen, joka aikoo ottaa toisen elämän vastuulleen, pitäisi miettiä onko valmis antamaan sille riittävästi aikaansa.

Rissanen on ensimmäinen kanani, joka osoittaa selvästi kiintymystä minua kohtaan. Kun menen aamulla kellariin, se juttelee minulle.

Luin hiljattain tutkimusta, jossa väitettiin että kanalla on vain yksi ääni: kot kot. Tulisipa tutkija meidän kellariimme kuuntelemaan, kuinka monipuolisesti kanat kommunikoivat!

Teemme Rissasen kanssa yhdessä puutarhatöitä. Rissanen on vierelläni ja katselee, kun konttaan kasvimaalla. Kun sitä alkaa väsyttää, se nousee selkäni päälle nukkumaan. Silloin en saa liikkua liikaa, etten häiritse sen unia.

Olen yrittänyt liittää Rissasen parveen, mutta muut kanat hyökkäävät sen kimppuun eikä se osaa puolustautua. Aion jatkaa yrittämistä, mutta toistaiseksi se saa käydä edelleen mukanani töissä, omassa kissankuljetuslaatikossaan.

Ei se ole kanan elämää, mutta sellainenhan tämä maailma on: täynnä ristiriitoja.

Lue koko juttu ET-lehden numerosta 19/2022. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.