Keijo ja Keijon pojat. Päiväkahvi kokoaa Einon (vas.), Antin ja Karin yhteen tasan kello kaksi.
Keijo ja Keijon pojat. Päiväkahvi kokoaa Einon (vas.), Antin ja Karin yhteen tasan kello kaksi.

Keijo Ojasalmi on pyörittänyt ikäihmisten perhekotia Kaavilla reilut parikymmentä vuotta. Matkan varrella hän on nähnyt monenlaista. Ilman viisasta vaimoa näinkään rauhallinen mies ei olisi hommasta selvinnyt.

Leivinuuni on vielä lämmin. Ojasalmen perhekodin kuopus, vähän päälle viisikymppinen Erkki nojaa uunin kylkeen ja istahtaa sitten keittiön pöydän ääreen kolmen miehen jatkoksi. Ikkunan takana aukeaa pohjoissavolainen peltomaisema. Tuoreet pullat pöydässä, kissa pankolla, koira sohvalla. Tutut äänet ja rutiinit. 

Kaikki tämä rauhoittaa Erkkiä, vaikka hän esittäytyykin vauhtia rakastavaksi Volvo-mieheksi. Entiseen laitoselämään verrattuna arki täällä Keijon ja Lean luona on  ihmisen kokoista. Varsinkin nyt, kun isäntä on palannut kotiin lomailtuaan viikon Kanarialla. Kohde oli sama kuin aina ennenkin. Eikä hän nytkään malttanut olla soittelematta, miten kotona sujuu.

Hyvin sujui, mutta jos kunta osallistuisi tuuraajien hankintaan – ja heidän palkkojensa maksuun – tulisi lomailtua enemmänkin. Myös yhdessä Lea-vaimon kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Uusia perhehoitajia kouluttaessani muistutan, että ei me tässä työssä sentään liekassa olla, aitauksessa vaan, Keijo kiteyttää kujeilevaan tyyliinsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutenkaan hän ei "tappele elämää vastaan". Johtuisiko tämä siitä, että Keijo sattui syntymään sotien välissä? Ikäisekseen hän on salskea mies vieläkin.

Voimapari Lea ja Keijo Ojasalmi. – Joka päivä täällä nauretaan ja paljon. Sen perusteella olemme varmaan kuolemattomia.
Voimapari Lea ja Keijo Ojasalmi. – Joka päivä täällä nauretaan ja paljon. Sen perusteella olemme varmaan kuolemattomia.

Mutta on perhekotia pyörittäessä tarvittu myös taistelutahtoa ja paineensietoa.

– Kun joka puolelta sopivasti puristaa,  pysyy hyvin pystyssä.

Oma reviiri

Erkin huone on piharakennuksessa kuten muillakin perhekodin miehillä. Siellä saa rauhassa huudattaa stereoista, teknoa ja Tapio Rautavaaraa. Tv-ohjelmistakaan ei tarvitse kiistellä, kun jokaisella on oma telkkari. Salatut elämät tuntuu olevan yhteinen suosikki.

Vähän jörrikämpi Eino on enemmän urheilumiehiä. Syntymäpäiväkin on melkein sama kuin Mietaalla.

Kari on asunut Ojasalmien luona jo kymmenisen vuotta. Hän on kova poika halaamaan ja puuhaamaan pihalla, varsinkin puuliiterin tienoilla. Muut älkööt vaivautuko.

– "Sanko heti maahan!" hän komensi hiljattain minuakin, kun olin pihaa hiekoittamassa, Keijo naurahtaa.

"Varovasti ehdotin, voisiko yksi sijoituspaikkaa odottava vanhus olla meillä pari viikkoa."

Nurmikon isäntä saa sentään hoidella päältä ajettavalla koneellaan, ja kyllä sitä pihaa piisaakin. Joka ilmansuunnasta löytyy istuinryhmää, keinua ja grillikatosta.

Kohtalokkaat villasukat

Vanha maatila on kuin perhekodiksi tehty, mutta ei tätä paikkaa siinä mielessä hankittu. Sattumaa oli sekin, että Keijo Ojasalmesta 23 vuotta sitten tuli vanhusten perhehoidon pioneeri.

– Syyllinen olen minä. Varovasti ehdotin, että voisiko yksi sijoituspaikkaa odottava vanhus olla meillä pari viikkoa, kun Harjamäen mielisairaala lopetettiin, Lea kertoo.

Erkin sängyn vieressä on kuva pari vuotta sitten kuolleesta äidistä. – Onneksi sisko asuu lähellä ja käy katsomassa.
Erkin sängyn vieressä on kuva pari vuotta sitten kuolleesta äidistä. – Onneksi sisko asuu lähellä ja käy katsomassa.

Ulkona viihtyvän Karin tärkeitä tavaroita. Kasettimankka, kännykkä ja lapikkaat.
Ulkona viihtyvän Karin tärkeitä tavaroita. Kasettimankka, kännykkä ja lapikkaat.

Tuo aika tai oikeammin juuri tuo Ida-mummo riitti hälventämään Keijon epäilyt. Tai kyllä miehen henkinen tila taisi olla muutenkin suotuisa – eräänlaista käänteistä viidenkympin villitystä. Monenlaista myyntityötä ikänsä tehnyt Keijo oli kyllästynyt jatkuvaan reissaamiseen.

– Kun ensimmäinen mummo tuli taloon, hoitelin Järvi-Suomen ohjelmistopalvelun töitä kotoa käsin, faxi raksutti tuvan nurkassa. Siinä me sitten vähän hämillämme tarkkailimme toisiamme, mummo ja minä.

Sitten Ida kysyi, että saako hän keittää kahvit. No sehän sopi, mutta sitä Keijo kummasteli, että Ida ei kattanut kuppia itselleen. 

– Kertoi sairaalassa ollessaan tottuneensa, ettei hän saanut kahvitella hoitajien kanssa kansliassa. Sovimme saman tien, että täällä on toinen komento. Ollaan niin kuin kotona.

Seuraavaksi Ida-mummo halusi mitata Keijon jalkaterän – ja illalla oli isännän jalassa uudet villasukat.

Vähemmästäkin tulee lämmin olo.

"Oman kodin jakaminen ventovieraan kanssa ei ole koskaan läpihuutojuttu."

Muuan enkeli

Parin vuosikymmenen aikana eteen on tullut monenlaista ihmistä ja kohtaloa, ikäihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia. Kaikkiaan Ojasalmien luona on ollut hoidossa liki 50 persoonaa. Ja jokainen heistä on jättänyt jäljen. Nekin harvat, joiden kanssa ei ole mennyt ihan nappiin.

– Oman kodin jakaminen ventovieraan kanssa ei ole koskaan läpihuutojuttu. Mutta kyllä perhekotiin sopeutuminen vie aikaa myös sinne tulevalta. Talon muita asukkaitakin pitää sietää.

Kovin huonokuntoinen ei perhekodissa pärjää, vaikka heitä on kunnan puolelta yllättävän usein tarjottukin.

– Toisaalta, joku suhteellisen paljon hoivaa tarvitseva voi olla omalla tavallaan helppo. Ihan enkeli, kuten 97-vuotias Tyyne, joka ehti asua luonamme viitisen vuotta. Vielä viime jouluna olin ihan pakahtua, kun hän luki ääneen jouluevankeliumia.

Alkuvuodesta kunto kuitenkin heikkeni, ja nyt hän on vuodeosastolla.

– Käymme häntä katsomassa, niin vahva side välillemme ehti muotoutua,  Lea kertoo.

Marjut pelkää vettä, mutta hänellä on auttavainen tahto. Kun päivän kotimainen elokuva on katsottu, hän laittelee mielellään leipiä. Snautseri Ruby hoitaa mallikkaasti terapiakoiran tehtävää.
Marjut pelkää vettä, mutta hänellä on auttavainen tahto. Kun päivän kotimainen elokuva on katsottu, hän laittelee mielellään leipiä. Snautseri Ruby hoitaa mallikkaasti terapiakoiran tehtävää.

Yllättävää kyllä, myös Tyynen lähiomaiset pitävät yhteyttä Ojasalmiin, vaikka virallinen hoitosuhde on päättynyt.

– Taisimme saada Keijosta ja Leasta elinikäiset ystävät, kiteyttää Kemiönsaarella asuva Jorma Hakkarainen, ja uskoo tätinsä saaneen Ojasalmien luona monta vireää vuotta lisää.

– Ilmapiiri siellä on niin erityinen. Varmaan se kumpuaa puolisoiden keskinäisestä suhteesta, jossa arvostusta ja huumoria ei säästellä.

Toimen tyttö

Kevään viiltävän kirkas aurinko kimpoilee pitkin seiniä, ikonin kultauksista astiakaapin lasioviin. Komeasta kaapista riittää juttua, huutokaupassa siitä käytiin aikanaan kova kisa.

– Varmuuden vuoksi Lea huusi vielä satasen minun huutoni päälle, Keijo kiusoittelee. 

"Monen askareen tekisi nopeammin itse, mutta asukkaillekin pitää antaa mahdollisuus osallistua talon toimiin."

Kielen päällä on muutama muukin esimerkki "naisen logiikasta". Kun on ollut yli neljäkymmentä vuotta naimisissa niin kertyyhän niitä.

Ahkerasti Keijo vaimoaan myös kehuu. Ja on syytäkin, niin paljon virkanainen osallistuu perhekodin ruokahuoltoon ja muihin rutiineihin, vaikka hänellä on päivätyö yleisenä edunvalvojana.

Jo ensi tapaamisella Savonlinnan Casinolla Keijo tokaisi reilut kymmenen vuotta nuoremmalle Lealle, että "kun tuosta vähän kasvat, niin otan sinusta vaimon". 

Nyt tuo Rantasalmen tyttö pyörii hyrrän lailla pitopöydän ympärillä.

–  Ikäni olen tottunut tekemään ruokaa isolla kattilalla. Jo lapsuuskodissa oli kahdeksan sisarusta, Lea kuittaa, mutta myöntää viime aikoina havahtuneensa myös siihen, että ainainen suorittaminen jää helposti päälle.

– Monen askareen tekisi nopeammin itse, mutta kyllä asukkaillekin pitää malttaa jättää mahdollisuus osallistua talon toimiin.

Sosionomiksi kouluttautunut Lea on töissä kodin ulkopuolella, mutta hänen roolinsa perhekodin pyörityksessä on merkittävä.
Sosionomiksi kouluttautunut Lea on töissä kodin ulkopuolella, mutta hänen roolinsa perhekodin pyörityksessä on merkittävä.

Keijon sukujuuret ovat Laatokan rannalla Salmissa, vaikka hän syntyi Kuopiossa. Upseeri-isän muistona katon poikkipuuta koristaa komea miekka.

– Lapsena vietin paljon aikaa molempien isovanhempieni luona, ja kuulun muutenkin siihen sukupolveen, joka oppi kunnioittamaan vanhuksia.

Monenlaista noutajaa

Lakipykälien mukaan perhekodissa saa olla enintään seitsemän asukasta. Ojasalmilla on nyt kuusi. On ollut kaikkien kannalta hyvä, että porukka on pysynyt pitkään aika samana. Alkuvuosina "käypäläisiä" oli enemmän.

Uusin tulokas, päälle 90-vuotias leskirouva, on vielä tutustumisvaiheessa – puolin ja toisin. Omassa kodissaan hän ei enää pärjää, mutta muiden apukaan ei oikein tahdo kelvata.

– Eilen illalla saimme aika löylytyksen. Lähinnä sanallista, mutta erittäin terävää. Se liittyi peseytymiseen – tai siitä kieltäytymiseen, jota vaippoja käyttävän vanhuksen kohdalla ei voi sallia. Minulla tuli siinä jo itku, mutta jollakin ihmeellisellä, myötäsyntyisellä tavalla Keijo sai taas tilanteen rauhoittumaan, Lea kehaisee.

Muistinsa ryypännyt kuntoutui perhekodissa parissa vuodessa niin, että saattoi palata omaan kotiinsa.

Talon yläkerta on Ojasalmien yksityisaluetta. Viime aikoina Lea on kuitenkin nukkunut turvallisuussyistä alakerrassa, uusimman tulokkaan kanssa samassa huoneessa.

 – Nukkuisin vielä huonommin, jos koko ajan kuulostelisin, onko täällä alhaalla joku hätä. 

Keijollekin on tuttua, että joskus on syytä käydä yöllä katsomassa, miten piharakennuksen pojilla menee. Vain kerran on tarvittu poliisia karanneen lampaan etsinnöissä.

Iloisia ihmeitäkin on nähty, kuten eräs liikemies, jonka muistin rankka ryyppääminen sumensi. 

– Täällä hän kuntoutui parissa vuodessa niin, että saattoi palata omaan kotiinsa. Hiljattain saman riemastuttavan tempun teki muuan mielenterveyskuntoutuja.

Toisenlaistakin noutajaa on nähty. 

– Muuan hoidokki oli lempinimeltään Hovimestari. Niin täsmällisesti hän aina viimeisteli pöydän kattauksen. Iltasella hän vielä hääri muiden kanssa tavalliseen tapaansa, mutta seuraavana aamuna ei ilmaantunut aamiaiselle. Lähdin etsimään ja löysin keinutuolistaan istumasta, kuolleena. Toki se järkytti, mutta on tuollainen lähtö omalla tavallaan kaunis.

Valmis paketti

Viime aikoina Keijo on miettinyt omaakin tulevaisuuttaan. Nuorekas 73-vuotias on malliesimerkki pidentyvien työurien puolesta, mutta kyllä elämä on jättänyt jälkensä häneenkin.

Pari vuotta sitten kotiportaat saivat miehen puuskuttamaan sen verran, että vaimo pakotti lääkäriin. Sydänfilmi paljasti yhtä ja toista korjattavaa: ohitus, uusi läppä ja tahdistin.

– Näillä mennään. Jos pari vuotta nyt ainakin.

"Helpommallakin saisi leipänsä tienattua, mutta tämä palkitsee."

Omaa ikääntymistä enemmän Keijoa huolettaa hoidettavien tulevaisuus. Hän toivoo, ettei perhekodin asukkaiden tarvitsisi lähteä mihinkään muuhun paikkaan, kun ovat tänne niin hyvin juurtuneet. 

– Kunpa löytyisi joku jatkaja, joka ottaisi koko paketin. Talon ja sen asukkaat. Tässähän on jollekin pariskunnalle hyvät työpaikat valmiina. Helpommallakin toki saa leipänsä tienattua, mutta kyllä tämä myös palkitsee. Eikä välillä tunnu työltä ollenkaan, Keijo korostaa. 

Sitten ajelulle

Perhekodin aika on Lean mielestä merkittävin jakso perheen elinkaaressa. Vuosiin mahtuu monenlaista, valoa ja varjoa.

– Silti vähän riipaisee, kun muistelen aikaa, jolloin lapset asuivat vielä kotona. Varsinkin poikamme oli aluksi tätä toimintaa vastaan, sanoikin suoraan, että olemme kiinnostuneempia näistä muista hoidettavista kuin hänestä.

Karin halauksessa on jytyä. Lämmöstä saa osansa myös toimittaja.
Karin halauksessa on jytyä. Lämmöstä saa osansa myös toimittaja.

Mutta pikku hiljaa pojan mieli muuttui.

– Varsinkin, kun hän oli nähnyt kaveriensa innon, kun isä keksi pyytää koululuokkia tutustumaan moderniin vanhustenhoitoon.

– Onnistumista on kai sekin, että hoidossamme on ollut niin monta ihmistä, joita emme halua unohtaa.

Viikonloppuna, kun pyykit on hoidettu, Keijo on luvannut huviajeluttaa halukkaita Tahkon suuntaan, kevään kohinaa katselemaan.

– Kesäksi on suunniteltu pitempääkin turistireissua, mainostaa Erkki, jolla on aika usein asiaa myös Kaavin kauppoihin.

– Kerran kassajonossa iski paniikkihäiriö, mutta Keijoon voin luottaa joka tilanteessa. Ja puhua mistä vaan, niistäkin muistoista, jotka tekee kipeää.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 10/2015.

Vierailija

-valone-Käyttäjä698 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijai kun se perheen kiukutteleva poika Pertti Ojasalmi edelleen koettelee naapureidensa kärsivällisyyttä kuvaamalla heitä ja vainoamalla heidän perheitään ja lapsiaan. On se Pertti Ojasalmi hyvin sairas mies. Pitkäaikainen hormoonien käyttökö se on Pertin sairauden laukaissut? Vainoharhainen ja pelokas ressukka joka pitäisi ohjata hoidon piiriin.

 Oletko itse sairas, etkä pysty kontrolloimaan mielialojasi. Viikosta toiseen jankutat samaa! Miksi tuon ihmisen asiat sinua vaivaavat, anna poliisille niin pääset pelostasi. On erittäinkin tyhmää jankuttaa, kertoa asioistaan nimellä,  etkö ymmärrä, että voit joutua sanoistasi vastaamaan. Mustamaalaat ja juoruat , se on sinulta  tyhmää toimintaa, jätä hänet rauhaan ja suuntaa kiinnostuksesi johonkin positiivisempaan.

Oletko ajatellut, että juuri tämän tyyppistä reagointia kirjoittaja ehkä hakeekin. Parempi olisi jättää huomiotta. Toisaalta joku totuus tähänkin kommentointiin liittyy. Tuskinpa pelkästään keksittyä asiaa täällä kirjoitellaan. Kuka tietää niin kommentoikoon. Moni tuntuu jo niin tehneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla