Keijo ja Keijon pojat. Päiväkahvi kokoaa Einon (vas.), Antin ja Karin yhteen tasan kello kaksi.
Keijo ja Keijon pojat. Päiväkahvi kokoaa Einon (vas.), Antin ja Karin yhteen tasan kello kaksi.

Keijo Ojasalmi on pyörittänyt ikäihmisten perhekotia Kaavilla reilut parikymmentä vuotta. Matkan varrella hän on nähnyt monenlaista. Ilman viisasta vaimoa näinkään rauhallinen mies ei olisi hommasta selvinnyt.

Leivinuuni on vielä lämmin. Ojasalmen perhekodin kuopus, vähän päälle viisikymppinen Erkki nojaa uunin kylkeen ja istahtaa sitten keittiön pöydän ääreen kolmen miehen jatkoksi. Ikkunan takana aukeaa pohjoissavolainen peltomaisema. Tuoreet pullat pöydässä, kissa pankolla, koira sohvalla. Tutut äänet ja rutiinit. 

Kaikki tämä rauhoittaa Erkkiä, vaikka hän esittäytyykin vauhtia rakastavaksi Volvo-mieheksi. Entiseen laitoselämään verrattuna arki täällä Keijon ja Lean luona on  ihmisen kokoista. Varsinkin nyt, kun isäntä on palannut kotiin lomailtuaan viikon Kanarialla. Kohde oli sama kuin aina ennenkin. Eikä hän nytkään malttanut olla soittelematta, miten kotona sujuu.

Hyvin sujui, mutta jos kunta osallistuisi tuuraajien hankintaan – ja heidän palkkojensa maksuun – tulisi lomailtua enemmänkin. Myös yhdessä Lea-vaimon kanssa.

– Uusia perhehoitajia kouluttaessani muistutan, että ei me tässä työssä sentään liekassa olla, aitauksessa vaan, Keijo kiteyttää kujeilevaan tyyliinsä.

Muutenkaan hän ei "tappele elämää vastaan". Johtuisiko tämä siitä, että Keijo sattui syntymään sotien välissä? Ikäisekseen hän on salskea mies vieläkin.

Voimapari Lea ja Keijo Ojasalmi. – Joka päivä täällä nauretaan ja paljon. Sen perusteella olemme varmaan kuolemattomia.
Voimapari Lea ja Keijo Ojasalmi. – Joka päivä täällä nauretaan ja paljon. Sen perusteella olemme varmaan kuolemattomia.

Mutta on perhekotia pyörittäessä tarvittu myös taistelutahtoa ja paineensietoa.

– Kun joka puolelta sopivasti puristaa,  pysyy hyvin pystyssä.

Oma reviiri

Erkin huone on piharakennuksessa kuten muillakin perhekodin miehillä. Siellä saa rauhassa huudattaa stereoista, teknoa ja Tapio Rautavaaraa. Tv-ohjelmistakaan ei tarvitse kiistellä, kun jokaisella on oma telkkari. Salatut elämät tuntuu olevan yhteinen suosikki.

Vähän jörrikämpi Eino on enemmän urheilumiehiä. Syntymäpäiväkin on melkein sama kuin Mietaalla.

Kari on asunut Ojasalmien luona jo kymmenisen vuotta. Hän on kova poika halaamaan ja puuhaamaan pihalla, varsinkin puuliiterin tienoilla. Muut älkööt vaivautuko.

– "Sanko heti maahan!" hän komensi hiljattain minuakin, kun olin pihaa hiekoittamassa, Keijo naurahtaa.

"Varovasti ehdotin, voisiko yksi sijoituspaikkaa odottava vanhus olla meillä pari viikkoa."

Nurmikon isäntä saa sentään hoidella päältä ajettavalla koneellaan, ja kyllä sitä pihaa piisaakin. Joka ilmansuunnasta löytyy istuinryhmää, keinua ja grillikatosta.

Kohtalokkaat villasukat

Vanha maatila on kuin perhekodiksi tehty, mutta ei tätä paikkaa siinä mielessä hankittu. Sattumaa oli sekin, että Keijo Ojasalmesta 23 vuotta sitten tuli vanhusten perhehoidon pioneeri.

– Syyllinen olen minä. Varovasti ehdotin, että voisiko yksi sijoituspaikkaa odottava vanhus olla meillä pari viikkoa, kun Harjamäen mielisairaala lopetettiin, Lea kertoo.

Erkin sängyn vieressä on kuva pari vuotta sitten kuolleesta äidistä. – Onneksi sisko asuu lähellä ja käy katsomassa.
Erkin sängyn vieressä on kuva pari vuotta sitten kuolleesta äidistä. – Onneksi sisko asuu lähellä ja käy katsomassa.

Ulkona viihtyvän Karin tärkeitä tavaroita. Kasettimankka, kännykkä ja lapikkaat.
Ulkona viihtyvän Karin tärkeitä tavaroita. Kasettimankka, kännykkä ja lapikkaat.

Tuo aika tai oikeammin juuri tuo Ida-mummo riitti hälventämään Keijon epäilyt. Tai kyllä miehen henkinen tila taisi olla muutenkin suotuisa – eräänlaista käänteistä viidenkympin villitystä. Monenlaista myyntityötä ikänsä tehnyt Keijo oli kyllästynyt jatkuvaan reissaamiseen.

– Kun ensimmäinen mummo tuli taloon, hoitelin Järvi-Suomen ohjelmistopalvelun töitä kotoa käsin, faxi raksutti tuvan nurkassa. Siinä me sitten vähän hämillämme tarkkailimme toisiamme, mummo ja minä.

Sitten Ida kysyi, että saako hän keittää kahvit. No sehän sopi, mutta sitä Keijo kummasteli, että Ida ei kattanut kuppia itselleen. 

– Kertoi sairaalassa ollessaan tottuneensa, ettei hän saanut kahvitella hoitajien kanssa kansliassa. Sovimme saman tien, että täällä on toinen komento. Ollaan niin kuin kotona.

Seuraavaksi Ida-mummo halusi mitata Keijon jalkaterän – ja illalla oli isännän jalassa uudet villasukat.

Vähemmästäkin tulee lämmin olo.

"Oman kodin jakaminen ventovieraan kanssa ei ole koskaan läpihuutojuttu."

Muuan enkeli

Parin vuosikymmenen aikana eteen on tullut monenlaista ihmistä ja kohtaloa, ikäihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia. Kaikkiaan Ojasalmien luona on ollut hoidossa liki 50 persoonaa. Ja jokainen heistä on jättänyt jäljen. Nekin harvat, joiden kanssa ei ole mennyt ihan nappiin.

– Oman kodin jakaminen ventovieraan kanssa ei ole koskaan läpihuutojuttu. Mutta kyllä perhekotiin sopeutuminen vie aikaa myös sinne tulevalta. Talon muita asukkaitakin pitää sietää.

Kovin huonokuntoinen ei perhekodissa pärjää, vaikka heitä on kunnan puolelta yllättävän usein tarjottukin.

– Toisaalta, joku suhteellisen paljon hoivaa tarvitseva voi olla omalla tavallaan helppo. Ihan enkeli, kuten 97-vuotias Tyyne, joka ehti asua luonamme viitisen vuotta. Vielä viime jouluna olin ihan pakahtua, kun hän luki ääneen jouluevankeliumia.

Alkuvuodesta kunto kuitenkin heikkeni, ja nyt hän on vuodeosastolla.

– Käymme häntä katsomassa, niin vahva side välillemme ehti muotoutua,  Lea kertoo.

Marjut pelkää vettä, mutta hänellä on auttavainen tahto. Kun päivän kotimainen elokuva on katsottu, hän laittelee mielellään leipiä. Snautseri Ruby hoitaa mallikkaasti terapiakoiran tehtävää.
Marjut pelkää vettä, mutta hänellä on auttavainen tahto. Kun päivän kotimainen elokuva on katsottu, hän laittelee mielellään leipiä. Snautseri Ruby hoitaa mallikkaasti terapiakoiran tehtävää.

Yllättävää kyllä, myös Tyynen lähiomaiset pitävät yhteyttä Ojasalmiin, vaikka virallinen hoitosuhde on päättynyt.

– Taisimme saada Keijosta ja Leasta elinikäiset ystävät, kiteyttää Kemiönsaarella asuva Jorma Hakkarainen, ja uskoo tätinsä saaneen Ojasalmien luona monta vireää vuotta lisää.

– Ilmapiiri siellä on niin erityinen. Varmaan se kumpuaa puolisoiden keskinäisestä suhteesta, jossa arvostusta ja huumoria ei säästellä.

Toimen tyttö

Kevään viiltävän kirkas aurinko kimpoilee pitkin seiniä, ikonin kultauksista astiakaapin lasioviin. Komeasta kaapista riittää juttua, huutokaupassa siitä käytiin aikanaan kova kisa.

– Varmuuden vuoksi Lea huusi vielä satasen minun huutoni päälle, Keijo kiusoittelee. 

"Monen askareen tekisi nopeammin itse, mutta asukkaillekin pitää antaa mahdollisuus osallistua talon toimiin."

Kielen päällä on muutama muukin esimerkki "naisen logiikasta". Kun on ollut yli neljäkymmentä vuotta naimisissa niin kertyyhän niitä.

Ahkerasti Keijo vaimoaan myös kehuu. Ja on syytäkin, niin paljon virkanainen osallistuu perhekodin ruokahuoltoon ja muihin rutiineihin, vaikka hänellä on päivätyö yleisenä edunvalvojana.

Jo ensi tapaamisella Savonlinnan Casinolla Keijo tokaisi reilut kymmenen vuotta nuoremmalle Lealle, että "kun tuosta vähän kasvat, niin otan sinusta vaimon". 

Nyt tuo Rantasalmen tyttö pyörii hyrrän lailla pitopöydän ympärillä.

–  Ikäni olen tottunut tekemään ruokaa isolla kattilalla. Jo lapsuuskodissa oli kahdeksan sisarusta, Lea kuittaa, mutta myöntää viime aikoina havahtuneensa myös siihen, että ainainen suorittaminen jää helposti päälle.

– Monen askareen tekisi nopeammin itse, mutta kyllä asukkaillekin pitää malttaa jättää mahdollisuus osallistua talon toimiin.

Sosionomiksi kouluttautunut Lea on töissä kodin ulkopuolella, mutta hänen roolinsa perhekodin pyörityksessä on merkittävä.
Sosionomiksi kouluttautunut Lea on töissä kodin ulkopuolella, mutta hänen roolinsa perhekodin pyörityksessä on merkittävä.

Keijon sukujuuret ovat Laatokan rannalla Salmissa, vaikka hän syntyi Kuopiossa. Upseeri-isän muistona katon poikkipuuta koristaa komea miekka.

– Lapsena vietin paljon aikaa molempien isovanhempieni luona, ja kuulun muutenkin siihen sukupolveen, joka oppi kunnioittamaan vanhuksia.

Monenlaista noutajaa

Lakipykälien mukaan perhekodissa saa olla enintään seitsemän asukasta. Ojasalmilla on nyt kuusi. On ollut kaikkien kannalta hyvä, että porukka on pysynyt pitkään aika samana. Alkuvuosina "käypäläisiä" oli enemmän.

Uusin tulokas, päälle 90-vuotias leskirouva, on vielä tutustumisvaiheessa – puolin ja toisin. Omassa kodissaan hän ei enää pärjää, mutta muiden apukaan ei oikein tahdo kelvata.

– Eilen illalla saimme aika löylytyksen. Lähinnä sanallista, mutta erittäin terävää. Se liittyi peseytymiseen – tai siitä kieltäytymiseen, jota vaippoja käyttävän vanhuksen kohdalla ei voi sallia. Minulla tuli siinä jo itku, mutta jollakin ihmeellisellä, myötäsyntyisellä tavalla Keijo sai taas tilanteen rauhoittumaan, Lea kehaisee.

Muistinsa ryypännyt kuntoutui perhekodissa parissa vuodessa niin, että saattoi palata omaan kotiinsa.

Talon yläkerta on Ojasalmien yksityisaluetta. Viime aikoina Lea on kuitenkin nukkunut turvallisuussyistä alakerrassa, uusimman tulokkaan kanssa samassa huoneessa.

 – Nukkuisin vielä huonommin, jos koko ajan kuulostelisin, onko täällä alhaalla joku hätä. 

Keijollekin on tuttua, että joskus on syytä käydä yöllä katsomassa, miten piharakennuksen pojilla menee. Vain kerran on tarvittu poliisia karanneen lampaan etsinnöissä.

Iloisia ihmeitäkin on nähty, kuten eräs liikemies, jonka muistin rankka ryyppääminen sumensi. 

– Täällä hän kuntoutui parissa vuodessa niin, että saattoi palata omaan kotiinsa. Hiljattain saman riemastuttavan tempun teki muuan mielenterveyskuntoutuja.

Toisenlaistakin noutajaa on nähty. 

– Muuan hoidokki oli lempinimeltään Hovimestari. Niin täsmällisesti hän aina viimeisteli pöydän kattauksen. Iltasella hän vielä hääri muiden kanssa tavalliseen tapaansa, mutta seuraavana aamuna ei ilmaantunut aamiaiselle. Lähdin etsimään ja löysin keinutuolistaan istumasta, kuolleena. Toki se järkytti, mutta on tuollainen lähtö omalla tavallaan kaunis.

Valmis paketti

Viime aikoina Keijo on miettinyt omaakin tulevaisuuttaan. Nuorekas 73-vuotias on malliesimerkki pidentyvien työurien puolesta, mutta kyllä elämä on jättänyt jälkensä häneenkin.

Pari vuotta sitten kotiportaat saivat miehen puuskuttamaan sen verran, että vaimo pakotti lääkäriin. Sydänfilmi paljasti yhtä ja toista korjattavaa: ohitus, uusi läppä ja tahdistin.

– Näillä mennään. Jos pari vuotta nyt ainakin.

"Helpommallakin saisi leipänsä tienattua, mutta tämä palkitsee."

Omaa ikääntymistä enemmän Keijoa huolettaa hoidettavien tulevaisuus. Hän toivoo, ettei perhekodin asukkaiden tarvitsisi lähteä mihinkään muuhun paikkaan, kun ovat tänne niin hyvin juurtuneet. 

– Kunpa löytyisi joku jatkaja, joka ottaisi koko paketin. Talon ja sen asukkaat. Tässähän on jollekin pariskunnalle hyvät työpaikat valmiina. Helpommallakin toki saa leipänsä tienattua, mutta kyllä tämä myös palkitsee. Eikä välillä tunnu työltä ollenkaan, Keijo korostaa. 

Sitten ajelulle

Perhekodin aika on Lean mielestä merkittävin jakso perheen elinkaaressa. Vuosiin mahtuu monenlaista, valoa ja varjoa.

– Silti vähän riipaisee, kun muistelen aikaa, jolloin lapset asuivat vielä kotona. Varsinkin poikamme oli aluksi tätä toimintaa vastaan, sanoikin suoraan, että olemme kiinnostuneempia näistä muista hoidettavista kuin hänestä.

Karin halauksessa on jytyä. Lämmöstä saa osansa myös toimittaja.
Karin halauksessa on jytyä. Lämmöstä saa osansa myös toimittaja.

Mutta pikku hiljaa pojan mieli muuttui.

– Varsinkin, kun hän oli nähnyt kaveriensa innon, kun isä keksi pyytää koululuokkia tutustumaan moderniin vanhustenhoitoon.

– Onnistumista on kai sekin, että hoidossamme on ollut niin monta ihmistä, joita emme halua unohtaa.

Viikonloppuna, kun pyykit on hoidettu, Keijo on luvannut huviajeluttaa halukkaita Tahkon suuntaan, kevään kohinaa katselemaan.

– Kesäksi on suunniteltu pitempääkin turistireissua, mainostaa Erkki, jolla on aika usein asiaa myös Kaavin kauppoihin.

– Kerran kassajonossa iski paniikkihäiriö, mutta Keijoon voin luottaa joka tilanteessa. Ja puhua mistä vaan, niistäkin muistoista, jotka tekee kipeää.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 10/2015.

Vierailija

Superpariskunta pyörittää kotonaan ikäihmisten perhekotia

-valone-Käyttäjä698 kirjoitti: Vierailija kirjoitti: Aijai kun se perheen kiukutteleva poika Pertti Ojasalmi edelleen koettelee naapureidensa kärsivällisyyttä kuvaamalla heitä ja vainoamalla heidän perheitään ja lapsiaan. On se Pertti Ojasalmi hyvin sairas mies. Pitkäaikainen hormoonien käyttökö se on Pertin sairauden laukaissut? Vainoharhainen ja pelokas ressukka joka pitäisi ohjata hoidon piiriin. Oletko itse sairas, etkä pysty kontrolloimaan mielialojasi. Viikosta toiseen jankutat samaa!...
Lue kommentti

Syksyn pimeys on helpompi selättää, kun kotona on riittävästi ja oikeanlaista valoa. Lue, miksi sinunkin kannattaisi hankkia kirkasvalo.

1. Mikä on kirkasvalolamppu?

Kirkasvalolamppu on normaalia kotivalaisinta, esimerkiksi loisteputkea, kirkkaampi lamppu. Mikä tahansa voimakasta ja kirkasta valoa tuottava valaisin ei ole kirkasvalolaite. Kirkasvaloksi saa kutsua laitetta, jonka valomäärä on vähintään   2 500 luksia. Normaalisti sisävalaistus on alle 500 luksia. Kirkasvalolamppu matkii auringonvaloa, mutta siinä ei ole uv-säteilyä. Monissa kirkasvalolampuissa on peräti 10 000 luksia.

2. Mistä tiedän, että kyseessä on varmasti kirkasvalolamppu eikä vain kirkas muu valo?

Viralliset kirkasvalolamput on sertifioituja. Näistä pitää löytyä siis lääkintälaitteen CE-merkintä ja nelinumeroinen koodi. Valaisinliikkeen tai tavaratalon henkilökunta auttaa valinnassa.

3. Miten kirkasvalolamppua käytetään?

Yleensä 20–30 minuuttia kirkasvalohoitoa päivässä riittää. Valoon ei katsota koskaan suoraan, vaan sen on annettava tulla epäsuorasti silmiin – mieluiten heti aamusta. Valaisin voi olla esimerkiksi kahvipöydällä samaan aikaan kun luet aamun lehtiä. Suositusetäisyys valolle on vähintään 45–50 senttiä kasvoista. 

Useimmat käyttävät kirkasvalolamppua pimeimpänä aikana, eli marraskuusta helmikuuhun. Kaamosmasennuksen oireista kärsivien kannattaa ottaa lamppu käyttöön jo syys–lokakuussa.

Tärkeää! "Ikääntyneet tarvitsevat paljon valoa" – älä tee näitä virheitä kotona ja kaupassa

4. Mitä hyötyä on kirkasvalolampun käytöstä?

Kirkasvalolamppu piristää ja taltuttaa väsymystä pimeään vuodenaikaan. Kun silmät altistuvat voimakkaalle näkyvälle valolle, se vähentää aivojen käpyrauhasen tuottaman, unta säätelevän melatoniini-hormonin määrää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan kirkasvalo jopa helpottaa kaamosoireita, jotka liittyvät usein ruokahaluun, uneen ja mielialaan.  Erityisesti toimintatarmon ja sosiaalisen aktiivisuuden kasvattamiseen on kirkasvalosta apua, THL:n tutkimus osoitti. Jos paino nousee ja makeanhimo kasvaa lisääntyvän hämärän mukana, kannattaa kokeilla kirkasvalolamppua.  Jotkut ovat huomanneet, että ylimääräinen valo auttaa heitä panemaan stopin ylimääräiselle herkuttelulle.

5. Teen vuorotyötä, voinko käyttää kirkasvalolamppua?

Kirkasvalo voi ehkäistä vuorotyörasitusta ympäri vuoden. Suomessa asiaa on tutkittu muun muassa sairaanhoitajilla ja lentoemännillä.

Niin ikään jet lag voi helpottua kirkasvalolla. Aikavyöhykkeiden läpi lentäminen rasittaa kehon biologista kelloa. Aikaerorasituksen on tutkitusti todistettu vähentyvän kirkasvalohoidolla.

6. Miten toimivat kirkasvalokuulokkeet?

Suomalaisen Valkee-laitteen luvataan toimivan kuin kirkasvalolamppu, mutta korvien kautta. Kirkasvalokuulokkeet muistuttavat kannettavaa musiikkisoitinta, mutta ääntä niistä ei kuulu. Korviin laitettavan valon on väitetty vähentävän kaamosoireita. Tuote on saanut ristiriitaista palautetta useita vuosia: joissakin tutkimuksissa on ilmennyt, että korvavalo ei vaikuta sisäiseen kelloon samalla tavoin kuin silmän kautta tuleva kirkasvalo.



7. Törmäsin sarastusvaloon, jonka sanotaan myös piristävän. Miten se eroaa kirkasvalolampusta?

Jos sängystä nouseminen tuntuu vaikealta, avuksi kannattaa ottaa heräämisvalo eli sarastusvalo. Se ei korvaa kirkasvalolamppua, mutta sen vähitellen syttyvä valo voi helpottaa heräämistä ja parantaa vireyttä. Joillakin sarastusvalo syventää unen laatua. Lamppu lupaa luonnollisen ylösnousun, jossa valo lisääntyy auringonnousun tapaan 20–40 minuutissa.  Useimmissa laitteissa on mukana radio tai luontoäänet, jotka voi ajastaa herätysääniksi varmistamaan mukavampi herääminen.

Lue myös: Sarastusvalo – parempi kuin kirkasvalo ja aamukahvi yhteensä

8. Voiko kirkasvalolamppuni olla koko päivän päällä?

Joissakin kirkasvalolampuissa on ominaisuus, joilla niistä saa normaalin sisustusvalon silloin, kun niitä ei käytetä niin sanottuun valohoitoon. Lamppuja on myös muotoiltu uudestaan tämä käyttötarkoitus mielessä. Koko päivää ei tavallista kirkasvalolamppua kannata pitää päällä, vaan valohoito kannattaa ajoittaa täsmähetkenä juuri heräämisen jälkeiseen aikaan.

9. Mitä on sininen valo? Sellainen on juuri hankkimassani kirkasvalolampussa.

Sininen valo on olennainen osa kirkasvalon tehon kannalta. Sininen valo muistuttaa kesäpäivän taivaan väriä. Juuri sininen väri nostaa luonnollisesti energiatasoa ja lopettaa nopeimmin melatoniinin erityksen. Puhdas valkoinen valon väri on puolestaan sekoitus ja sisältää kaikkia värejä.

10. Voiko kirkasvalosta aiheutua haittaa?

Kirkasvalolamppu sopii useimmiten kaikille, jopa heikkonäköisille ja iäkkäille. Jotkut lääkkeet voivat herkistää valolle. Kirkasvalo saattaa aiheuttaa päänsärkyä tai ärsyttää silmiä myös lääkkeitä käyttämättömille, mutta useimmiten nämä oireet menevät ohi tai häviävät viimeistään parin käyttökerran jälkeen.

Kirkasvalo voi laukaista herkimmille migreenin tai pahoinvointikohtauksen. Liian pitkään lähietäisyydellä (n. 50 cm) päällä oleva lamppu voi häiritä unirytmiä. Silmäsairauksia sairastavien kannattaa keskustella lääkärin kanssa ennen kirkasvalohoidon aloittamista.





Lähteet: Kirkasvalolamppujen valmistajat, THL ja Stuk

Onko sinulla käytössäsi kirkasvalolamppu? Millaisia kokemuksia sinulla on käytöstä? Kerro ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Kysely

Onko sinulla kirkasvalolamppu?

Kyllä
Kyllä
53.9%
Ei
Ei
46.0%
Ääniä yhteensä: 102

Kaija Rosman, 66, koti on hulppea asunto Suomenlahden rannalla. Lämmin ruoka tuolee pöytään ja siivouksesta huolehditaan. Uima-allaskin on. Tämä on senioriasunto.

Talvimyrsky jyllää ikkunoiden takana,mutta näkymä on kaunis. Aina. Jäänmurtaja Voima käy rannassa vuoropuhelua ulkoministeriön linnan kanssa, horisontissa siintää kappale vanhinta Helsinkiä.

Omalla tavallaan tässä avarassa maisemassa kiteytyy Kaija Rosman,66, kummankin lapsuuskodin henki. Talvet hän asui jämptin äitinsä kanssa lähistöllä, Helsingin Kruununhaassa, kesät taiteilijaisän luona Virolahdella, meren äärellä.

– Lapsena hävetti se vanhempien avioero, mutta kumpikin kasvualusta oli antoisa, itsenäisyyteen ja omaperäisyyteen kannustava.

Omaperäisyyttä heijastelee myös Kaijan vuosi sitten valitsema asumismuoto: yksiö palvelutalossa. Siitä piittaamatta, että jokunen tuttu on ratkaisusta kuullessaan kohotellut kulmiaan: "Miten sä nyt semmoiseen olet mennyt, aktiivinen ihminen."

Osaltaan juuri siksi. Palvelukodin yksiö on mainio tukikohta toimeliaalle sinkulle, jonka kesäkoti on Perniössä, entisessä apupapin talossa.

– Muina vuodenaikoina sydän kaipaa kaupunkiin.Täällä asuessa olen myös lähempänä ainoaa poikaani.

Sukuperinteitä tähän Kukkasrahaston palvelukotiin liittyy siinäkin mielessä, että Kaijan äiti Mirjami asui ja viihtyi talossa vuosia sitten.

– Aika liikuttavaa, että äidin taannoin perustama runopiiri on edelleen toiminnassa.

Niin monta osoitetta

Elämänsä varrella Kaija on ehtinyt asua monessa osoitteessa, isoissa asunnoissa. Näin pientä kotia hänellä ei ole ollut koskaan.

– Koen tämän henkilökohtaisena edistyksenä – modernina ratkaisuna. Jo se, että olen joutunut miettimään, mitä tavaroita todella tarvitsen. Mistä syntyy kodin henki. Mistä kaikesta voin luopua. Se on ollut yhtä aikaa raskasta ja puhdistavaa.

Edellisen asukkaan jäljiltä yksiön seinillä oli dominoivat raitatapetit. Kaijan käsittelyssä asunto koki täydellisen valkopesun. Muutenkaan hän ei ole tyyliltään mikään pipertäjä.

Levollisen askeettisuuden vastapainoksi Kaijan asumismuotoon liittyy ripaus luksusta.

Kukkasrahaston palvelukodissa yksiön vuokraan sisältyy täysihoito eli ateriat ja siivous.

Alakerrasta löytyy pyykkitupa.

– Ruuanlaitto ja kaupoissa juokseminen eivät ole koskaan olleet minulle mieluisia asioita, joten olen luopunut näistä arkirutiineista ilolla. Senkin vuoksi, että täällä tarjottavat ateriat ovat maukasta kotiruokaa.

– Aamiaiselle menen tosin aika harvoin. Mieluummin keitän kahvin minikeittiössäni ja heräilen uuteen päivään omissa oloissani, yhtä jalkaa koirieni Vilin ja Jedin kanssa.

– Puolen päivän aikaan onkin jo mukava istahtaa muiden asukkaiden seuraan ruokasaliin, jossa lounas tarjoillaan pöytiin.

Yksi palvelukodin hyviä puolia on yhteisöllisyys, mutta myös se, että voi itse päättää, minkä verran osallistuu harrastuspiireihin ja muihin rientoihin.

Yhteisistä tiloista suosituimpia ovat joka ilmansuuntaan aukeavat terassit, joissa moni asukas on järjestänyt juhliaan. Kihlajaisetkin talossa on vietetty.

Yksi pitkäaikaisimmista asukkaista Anni Pelin, 90, löysi palvelukodista miesystävän. Onnellisia yhteisiä vuosia sulhasen kanssa ehti kertyä kahdeksan.

Anni ja Kaija edustavat eri sukupolvia, mutta kyllä näitä sielunsiskoja yhdistää moni muukin asia kuin kädentaidot.

Suhde rahaan muuttui

Kaija Rosma on tehnyt näyttävän uran muotitoimittajana ja kuvataiteilijana. Akvarellit ja liidut ovat yhä käytössä päivittäin. Parhaillaan Kaija on käynnistelemässä kuvataidepiiriä yhdessä samassa talossa asuvan ystävänsä, tietokirjailija Pirkko Vekkelin kanssa.

Pirkko kiinnostui talosta lehtiartikkelin perusteella. Hän on ratkaisuunsa päivä päivältä tyytyväisempi.

– Jos olisin avioeron jälkeen ostanut itselleni oman asunnon, rahani olisivat riittäneet johonkin lähiössä sijaitsevaan boksiin. Mutta ikäni kantakaupungissa asuneena halusin palavasti jäädä tänne. Aikuiset lapseni asuvat pitkin maailmaa, ja hekin olivat tyytyväisiä, että äiti osti itselleen täysihoidon loppuelämäksi, Pirkko kiteyttää.

Kaijakin on miettinyt muuttunutta suhdettaan rahaan.

– Vaatteita hankin harvakseltaan, koska panostan laatuun. Matkailukaan ei suuremminkiinnosta, koska kärsin lentopelosta. Oikeastaan ainut, mihin tuhlaan, ovat akvarellipaperit. Niitä ostaessa en kysy hintaa, hän naurahtaa.

Hissi hurauttaa Kaijan ja koirat katutasoon. Heti ulko-oven kupeessa on ruokakauppa, ja oven edessä, Merisotilaantorilla, seisoo ratikka, joka veisi muutamassa minuutissa ydinkeskustaan. Mutta Kaija kietaisee huivin tiukemmalle ja suuntaa lemmikkeineen kohti vaahtopäänä aaltoilevaa merenrantaa.

Suomenlinnan majakan välkkeessä koko maisema on kuin vesiväreillä maalattu.

Yhteisöllisyys?

Yksiö rannalla ja täyshoito – tämäkö muka seniorikoti?

Tässäkin jutussa korostetaan yhteisöllisyyttä, ettei tartte olla yksin, jos ei halua. Mutta kun se ei vaan mene niin, että erilaisten ihmisten luonne muuttuisi vaan siksi, että ikää kerttyy! Oon lukenu sellaisiakin juttuja näistä palvelutaloista, että on riitoja ja juoruilua selän takana ihan vaan siksi kun ihmiset ovat niin erilaisia. Niin että ei se oikeesti ole pelkkää auvoa senioritaloissa asuminen. Toisekseen ihmettelen, että onks 66-vuotias seniori, varsinkaan tällainen menevän tuntuinen...
Lue kommentti