ET-lehden toimittajan koti on täynnä omia ja muiden käsitöitä. Niillä syntyy kotoisan rönsyilevä ja hiukan boheemi tunnelma.

Vuonna 1999 tuoreiden ekaluokkalaisten vanhempainillassa opettaja toivoi vanhemmista vapaaehtoisia huolehtimaan luokan pikkujoulutarjottavista. Kaksi kättä nousi, minun ja Saija Flinkkilän. Yhdessä aloimme järjestää myös askartelua ja puuhailua oppilaille. Kerran Saija houkutteli minut kanssaan käsityökurssille. Siitä kehkeytyi käsityön ryydittämä ystävyytemme, joka näkyy sisutuksessani.

Helsinkiläinen lähiökerrostalokotini elää ja muuttuu, kun jokin tavara siirtyy toisaalle ja toinen tulee tilalle. Kaikelle löytyy ajan kuluessa paikkansa, usein yllättäväkin. Ystäväni kuvailevat diy-kotiani (do it yourself) sanoilla boheemi, yllätyksellinen, kotoisa, värikäs, runsas, rempseä ja eläväinen.

Lasten taide kestää aikaa

Moni sisustusratkaisu on lähtenyt rahattomuudesta. Esimerkiksi yli 20 vuotta vanhat melamiiniovet ovat kulahtaneita. Eteisen oven päällystin vanhojen kirjojen sivuilla ja lakkasin. Siitä tuli aika soma. Harkitsen seinän tapetoimista samalla tekniikalla.

Olen koristanut aika monet kaapinovet nyt jo aikuisten lasteni Selman ja Jalmarin päiväkotipiirustuksilla. Tukevissa pahvisissa passepartout-kehyksissä ne ovat kuin tauluja.

Lasten työt henkivät niin suurta pakotonta luovuutta, että tykkään katsoa niitä vuodesta toiseen. Olen järjestänyt lapsitaidenäyttelyn keltaiseen eteiseeni. Lasten muovailemat savikipot nostin reilusti vanhan radion päälle. Kuvan pienen tilkkutyön olen ostanut ahvenanmaalaiselta Hannele Ögård-Forsmanilta. Omissakin tekeleissäni huomaan samaa värikästä lapsellisuutta ja rajojen rikkomista. Käsityöni ovat varmasti monen mielestä kummallisia, mutta tärkeintähän kai on, että itse tykkää.

Torso olohuoneessa

Olen viettänyt jo 12 vuoden ajan ihanan kesäviikon Satakunnassa Kankaanpään opiston käsityökursseilla. Tilkkutöiden, kirjansidonnan, huovutuksen ja kierrätyskäsitöiden parissa uppoutuu sellaiseen flow-tilaan, että ajan kulkua ei huomaa lainkaan.

Osa tuotoksista päätyy kodin seinälle, mutta paljon jää kesken. Tekeminen ja innostuminen on minulle tärkeämpää kuin valmis tuote.
Viime kesän kurssilla loimme mielenkiintoista kangaspintaa eri menetelmillä. Innostuin kovasti organzan rei’ittämisestä kuumalla kolvilla. Siitä versoi leikillinen idea tehdä repäisevä ”Ylä-Malmin kansallispuku” poltetuista ja värjätyistä kankaista. Puin sen torson päälle ja nostin olohuoneeseen paraatipaikalle. Ei haittaa, vaikka se on kesken.

Keräsin torson ympärille muutakin katseltavaa: Eija Pöyryn hienon nappitaulun ja Tupu Mentun huovutustöitä. Kun näin Isojoella kirpparilla vanhan puulapion, tiesin sen päätyvän täydelliseksi huovutustyön taustaksi.

Kuin pisteenä iin päälle ryhmään pääsi murmanskilaisen taiteilijan Anatoli Sergienkon väkevän värikäs taulu. Sen sain lahjaksi juttumatkalla. Halusin siitä vieläkin verevämmän, ja virkkasin oransseja ja keltaisia ympyröitä kuvan taustalle. Jätin lasin pois kehyksestä. Haluan nähdä työn kolmiulotteisena ilman kiiltoa.

Joka työllä on tarina

Olohuoneen toisella seinällä ovat sulassa sovussa ystäväni Sarin öljyvärityö ja tyttären päiväkodissa tekemä vesiväripiirros äidistä.
Paraatipaikalla on Saijan minulle 50-vuotislahjaksi tekemä valkoisen eri sävyissä hehkuva tuftaustyö. Tuftaus on helppo tapa tehdä ryijypintaa. Pala vanhan runkopatjan metallisisusta on sille ilmavan rouhea tausta. Pidän siitä, että kodissani olevilla töillä on tarina.

Torson muoto innostaa minua. Muutama vuosi sitten sain torson ja hankin sille kaksi jalkaakin: vanhan amerikkalaisen pitkävartisen rikkaimurin ja kangaspuiden vyyhdinpuut. Suunnittelin tekeväni torsolle asuja kangasruusuista tai helmistä, mutta se jäi vaiheeseen.

Berliinistä askarteluliikkeestä ostamani torson pintaan olen liimannut palasia puolalaista keltaista sanomalehteä, vaaleanpunaista Financial Timesia, virsikirjan nuotteja ja kahvilla värjättyjä kirjan sivuja. Kaulakoruksi torsotar sai ruostuneen ikkunahaan ja hameeksi kiinnitin nuppineuloilla palan tylliä. Puolikkaat rintaliivitkin hänellä on selkäpuolella. Se on esillä olohuoneessani.

Toiselle torsolleni puen silloin tällöin Teuvan pukuni ja nostan ”tytön” olohuoneeseen. Kaunista kansallispukua kannattaa pitää esillä.

Minulla on myös taidevessa. Sen seinillä on piirustuksia, käsitöitä ja epätavallisia matkamuistoja: puolalaista värikästä vessapaperia, tsekkiläinen nappilevy ja venäläinen helmitaulu. Tyttäreni kaveri luonnehti tilaa 7-vuotiaana, ihanan epävessamaiseksi.

Seuraava projektini on ruosteinen maitohinkki. Se voi päätyä parvekkeelle tai olohuoneeseen, seuranaan lampaansarvi, lankakerä tai ehkäpä lapio.

 

Rumaa vai kaunista?

Käsityöihmisissä on kaksi tyyppiä. ”Martta” haluaa tehdä hyödyllisiä asioita, esimerkiksi neuloa sukkia. Hullutteleva ja hersyvä ”Maria” innostuu materiaaleista ja niiden yllättävästä yhdistämisestä. Vanhasta kattilasta tehdään lamppu tai pillerirasiasta rintakoru.

Minä olen täysverinen Maria, ja esimerkiksi ruostuneet astiat ovat minusta tosi kauniita. En lämpene kukkien kasvattamiselle, joten parvekkeellani on ”ruostepuutarha” eli kaikkea vanhasta uuninluukusta kakku- ja leivosvuokiin.

Usein sytyn kulahtaneista löydöistä, joiden ympärille voi syntyä väliaikainen tilateos. Keittiössäni oleva asetelma alkoi pari vuotta sitten loviisalaiskirpparilta ostamastani keltaisesta lankapussukasta. Mietin pitkään, tarvitsenko niin outoa väriä. Pian päällystin keltaisella langalla minitorson. Kohta sain ystävältäni synttärilahjaksi lankoja, jotka hän oli pakannut taloyhtiön metallikierrätyksestä löytämäänsä keltaiseen emalikattilaan. Niiden seuraksi oli ihan pakko ostaa Kankaanpään kierrätyskeskuksesta aito 70-luvun viipalointikone. Viimeksi asetelmaan pääsi keltainen virkattu ruusu, jonka sain haastateltavalta. Pöytätason sivulla odottaa komea lampaansarvi esille pääsyä. Sen alle pitäisi ehkä saada jokin pehmeä tekstiili.

 

Lisää vinkkejä:

Värikkäästä vessapaperista voi tehdä vaikka ruusutaulun vessaan. Vanha helmitaulukin on päässyt toiletin seinälle.

Kaikenlaista hullu voi kokeilla. Kirpparilamppu on päällystetty kanaverkolla, johon on helppo kiinnittää keittiöhenkistä kamaa: vanha vispilä, leikkuterä ja totimukin pidike. Tai mitä muuta vaan.

Ovikoriste on tehty vanhasta kirjasta taittelemalla.

 

Lelumattopiiskasta muotoitui myös ovikoriste pienten lankerien avulla.

Lapsuuden nukenvaunut pääsivät lankakoriksi.

 

Käsityö on aina valmiin TV-pöydällä. Ahvenanmaalainen Sture Ahlström on tehnyt ihanat uusvanhat puulaatikot.

Edesmennyt ystäväni, kuvanveistäjä Anne-Elina Alho ikuisti molempien lasten kasvot rakukeramiikkaan.

 

Vanha ikkunanpoka on kätevä lankateline, joka toimii samalla tauluna.