Maistuisiko perinteinen joulukinkku mustaherkukkakastikkeella vai moderni kalkkunarulla pinaattitäytteellä?

Joulukinkku

  1. Anna jäisen kinkun sulaa viileässä 1–3 vuorokautta. Ota kinkku huoneenlämpöön useita tunteja ennen uuniin panoa.
  2. Nosta kinkku ritilälle kamarapuoliylöspäin. Työnnä paistomittari paksuimman kohdan keskelle niin, ettei kärki ota luuhun.
  3. Siirrä ritilä uuniin. Pane alle uunipannu ja kaada siihen sen verran vettä, että pohja peittyy. Kypsennä 125–150 asteessa noin tunti kiloa kohti. Jos haluat mehevää lihaa, ota kinkku uunista, kun paistomittari näyttää noin 70 astetta. Kypsyminen jatkuu ja sisälämpö nousee vielä nelisen astetta. Jos haluat murenevan kypsää lihaa, odota kunnes mittari näyttää 75–80 astetta.
  4. Irrota hieman jäähtyneestä kinkusta kamara.
  5. Koristele kinkun pinta hedelmillä, yrteillä tai mausteilla tai kuorruta ja samalla lämmitä kinkku: Sekoita 4 rkl sinappia ja 3 rkl hunajaa tai siirappia ja levitä seos kinkulle. Ripota päälle korppujauhoja. Pane kinkku uuniin 225 asteeseen, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Kinkun kuorrutus

  1. Sivele kinkun pinnalle mieleisesi maustekerros: ohut kerros sinappia, juustoraastetta, pestoa, omena-, aprikoosi-, luumu- tai puolukkasosetta. Ripsuta pintaan korppujauhoja, mysliä tai maissihiutaleita.
  2. Kuumenna ja ruskista 200–225 asteessa.
  3. Halutessasi voit tehdä koristeeksi taikinaristikon: Leikkaa sulanut ruistaikina leveiksi nauhoiksi. Puno niistä ristikko kinkun päälle. Nipistä liitoskohdat hyvin yhteen. Pane kinkku uuniin 200 asteeseen, kunnes taikina kypsyy ja ruskistuu. Samalla liha ehtii lämmetä sisältä.
  4. Jos otat kinkun paistoliemen talteen, anna sen jäähtyä, kuori rasva pois ja käytä lientä lihaliemen tavoin ruoanlaittoon.

Kinkun kastike

2 dl sauce demi-glacekastikepohjaa,
2 dl vettä
1 tl ohrakasta tai perunajauhoa
1–2 rkl mustaherukka- tai pihlajanmarjahyytelöä tai -likööriä

  1. Kumoa kastikepurkin sisältö kattilaan ja kuumenna.
  2. Sekoita ohrakas viini- tai vesitilkkaan. Lisää seos kastikkeeseen ja kiehauta.
  3. Mausta tarvittaessa pippurilla, suolalla tai lorauksella soijakastiketta sekä lusikallisella hyytelöä tai likööriä.

Omena–sinappikastike

1–2 dl kinkun paistolientä
1–2 dl ruokakermaa
1 dl omenasosetta
1–2 rkl sinappia
1 tl Maizenaa tai ohrakasta
vehnäjauhoja
persiljaa tai yrttisekoitusta

  1. Ota kinkun paistoliemi talteen. Anna sen jäähtyä, kuori rasva pois ja valmista kastike: Kiehauta liemi, lisää kermaa, maitoa tai vettä, omenasosetta ja sinappia. Maistele, laimenna tarvittaessa maidolla tai vedellä.
  2. Ripota suuruste suoraan kastikkeeseen tai sekoita ohrakas tai jauhot tilkkaan vettä, lisää kastikkeeseen ja anna kiehahtaa. Maistele ja mausta mielesi mukaisesti.

Karjalanpaisti

1 kg karjalanpaistilihakuutioita (sian- ja naudanlapaa paloina)
(possun- tai vasikanmunuainen ilman rasvaa)
2 sipulia
2–3 porkkanaa
2–3 tl suolaa
10 maustepippuria
laakerinlehti
vettä

  1. Kuori ja lohko sipulit ja porkkanat, poista munuaisesta rasva ja kalvot. Viipaloi munuainen. Nostele ne, kasvikset ja lihakuutiot uunivuokaan. Ripota suola ja pippurit joukkoon. Asettele rasvaisimmat lihapalat pinnalle.
  2. Kaada vuokaan sen verran vettä, että lihat lähes peittyvät. Peitä kannella tai foliolla. Hauduta 175 asteessa 2–3 tuntia.
  3. Ota kansi tai folio loppupuolella kypsymistä pois.

Metsäsienillä täytetty possunfilee

1,5 kg possunulkofileetä
suolaa, valkopippuria
400 g metsäsieniä
1 sipuli
oreganoa ja timjamia

  1. Leikkaa filee auki niin, että saat siitä levyn. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Sulata pakastesienet tai kiehauta suolasienet, jotta saat liian suolan pois.
  3. Silppua sienet ja sipuli. Ruskista sieni-sipuliseos ja mausta tuoreilla, silputuilla tai kuivatuilla yrteillä. Levitä seos lihalevylle ja kääri se sitten rullaksi. Kiinnitä tarvittaessa hammastikuilla tai puuvillalangalla.
  4. Ruskista filee paistinpannussa ja laita se sitten kypsymään uuniin 125 asteeseen noin kahdeksi tunniksi eli kunnes sisälämpötila on 78–80 astetta.
  5. Lihasta tulee 10 annosta. Tarjoa lisänä kerma- tai punaviinikastiketta.

Vinkki: Voit valmistaa rullan myös naudan tai kalkkunan fileestä. Naudanfilee on kypsää kun sisälämpö on 75 astetta, puolikypsää, kun lämpö on 60–72 astetta. Kalkkunalle sopivat asteet ovat 75–80.

Kalkkunarulla

noin 1 kilon kalkkunanrintapala
Pinaattitäyte:
2 munaa
1 tl suolaa
1 sipuli
1 pkt pinaattia
3 rkl korppujauhoja
1 dl fetajuustokuutioita
2–3 rkl leipärasvaa
1 rkl yrttisekoitusta

  1. Nosta liha työpöydälle ja levitä siihen. Leikkaa paksuimpia kohtia ohuemmiksi. Yritä saada lihasta mahdollisimman iso ja tasainen levy. Nuiji kevyesti.
  2. Sekoita täyte ja levitä sitä lihan päälle. Kääri liha rullaksi ja sido se langalla.
  3. Nosta uunivuokaan. Lorauta pohjalle hieman vettä. Työnnä paistomittari kalkkunaan. Kypsennä 175 asteessa, kunnes mittari on 77 astetta.
  4. Voit myös ostaa valmiin rullan, hieroa pintaan yrttejä ja paistaa samoin.

Mehevä minttusuklaakakku on yllättävän helppo: sekoita vain kaikki aineet keskenään!

After eight -suklaakakku

12 palaa

6 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 dl ruokosokeria
1,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
4 kananmunaa
1,5 dl kuohukermaa
0,5 dl turkkilaista jogurttia tai bulgarianjogurttia
2 dl lämmintä vettä
0,5 dl rypsiöljyä

Väliin

100 g After Eight -minttusuklaata

Kuorrutus

300 g After Eight -minttusuklaata
½ dl kuohukermaa

Päälle

250 g vaaleansinistä sokerimassaa
Polka-karkkeja

  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Lisää kananmunat yksitellen. Kaada nesteet joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Kaada puolet taikinasta voideltuun, korppujauhotettuun 1,5 litran leipävuokaan. Asettele päälle After Eight -suklaita ja kaada lopputaikina vuokaan. Kypsennä 180-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Taikina saa jäädä keskeltä hieman kosteaksi.
  3. Anna kakun jäähtyä. Kumoa ja tasoita tarvittaessa pinta. Halkaise kakku.
  4. Valmista kuorrutus. Sulata suklaa kerman kanssa kattilassa miedolla lämmöllä. Levitä puolet kuorrutteesta kakun väliin, loput päälle ja reunoille. Jäähdytä jääkaapissa.
  5. Kauli sokerimassa tomusokeroidulla alustalla ja nosta kaulimen avulla kakun päälle. Siisti reunat. Koristele kakku Polka-karkeilla.

Vinkki! Jos et halua käyttää sokerimassaa, voit siivilöidä kakun päälle tomusokeria ja koristella sen pelkillä Polka-karkeilla. 

Lohipastrami maistuu joulupöydän alkupalana sellaisenaan tai saaristolaisleivän päällä. 

Lohipastrami

2-4 annosta

400 g lohta
1,5 rkl karkeaa merisuolaa
2 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna
1 appelsiininkuorta raastettuna
2 tl korianterinsiemeniä
tuorekelmua
tarjoiluun saaristolaisleipää

  1. Osta pala lohta fileen paksuimmasta kohdasta. Leikkaa pala kolmeksi tangoksi. Levitä suola lautaselle ja kieritä kalatangot suolassa. Kääri kalat tiukasti kelmuihin ja nosta kalatangot jääkaappiin tunniksi.
  2. Paahda seesaminsiemenet pannulla, raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori ja rouhi korianterinsiemenet morttelissa.
  3. Ota kalat kylmästä. Pyyhi suola pois. Paista kalatankoja kuivalla pannulla noin minuutti joka puolelta, niin että pinta saa paistoväriä.
  4. Hiero kalapalojen pintaan korianterin- ja seesaminsiemeniä sekä appelsiinin- kuoriraastetta. Kääri kalat uudelleen kelmuihin. Anna kalojen maustua seuraavaan päivään. Leikkaa tangot noin kolmen sentin paloiksi. Tarjoa sellaisenaan tai saaristolaisleivän päällä.