Lapissa on paljon pieniä ja tunnelmallisia kohteita ja kokemuksia, jotka jäävät suurten hiihtokeskusten varjoon. Toimittajamme vieraili kymmenessä vähemmän tunnetussa, mutta upeassa kohteessa.
1. Pielpajärven erämaakirkko, Inari
Jyväskyläläisillä Erkki, 64, ja Sirkka-Liisa, 63, Lambergilla on aivan erityinen suhde Pielpajärven tunnelmalliseen erämaakirkkoon. Heidät nimittäin vihittiin siellä 26.8.2010.
– Vaellamme vaimoni kanssa Lapissa kahdesti vuodessa, sillä olemme molemmat olleet Lapinhulluja jo kymmeniä vuosia, kertoo Erkki Lamberg.
Erkki kuvailee erämaakirkkoa Samuli Paulaharjun sanoin: Iso-Pielpajärven takana kohoaa yksinäinen vanha Lapintemppeli. Täällä ei asu kukaan, tänne ei kulje kukaan, ei tänne kuulu auton maailmallinen meno, eikä tänne osu vihoissaan puuskuttava moottorivenekään. Kovin kaukana tuntuu olevan suuri maailma, ei näy edes isoa Inariakaan. Paljasharteinen Luosmavaara vartioi pohjoisen puolta, ja lännen äärellä on iso Otsamotunturi.
– Aina auki oleva kirkko on täydellisen rauhoittumisen ja hiljentymisen paikka tiettömän taipaleen takana keskellä luontoa. Sinne pitää vaeltaa viisi kilometriä tai mennä veneellä. Se on Inarinjärven rannalla noin kymmenen kilometrin päässä Inarin kirkonkylästä. Kirkko on 1840-luvun asussa.
Ennen vihkiäisiä Sirkka-Liisa vaelsi työkaverinsa kanssa ja Erkki kalasti veljenpojan seurassa. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. He yhyttivät aikataulunsa kirkolle, jonne tuli myös Inarin kirkkoherra. Työkaveri ja veljenpoika olivat todistajina, ja olihan paikalla myös Lambergien koira.
– Se ulisi oven takana yhtyen kirkkoherran lauluun, Erkki nauraa.
– Pielpajärvi on hieno vihkipaikka, koska siellä ei ole hässäkkää ja väkeä. On vain hiljaisuus, rauha, keskittyminen ja rakkauden voima.
Romantiikkaa onkin taustalla kosolti, sillä Lambergit olivat alle parikymppisinä neljä vuotta yhdessä, sitten elämä erotti heidät ja he perustivat tahoillaan perheet. Tiet yhtyivät sattumalta vuonna 2009 Jyväskylässä kaupassa. Se oli menoa!
Katso lisää: http://www.saariselka.fi/sisalto/kohteet/inari/pielpajarven-eramaakirkko
2. Laanihovin monotanssit, Saariselkä
Yksi Saariselän hauskimpia kokemuksia on perinteiset Laanihovin monotanssit, joita on tanssittu jo vuodesta 1984 joka päivä kello 14–17. Usein menoa tahdittaa bändi, mutta levymusiikillakin saadaan kannat kattoon.
Naantalilainen Heli Rantala, 47, on pistänyt Laanilassa monoilla koreasti jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän viettää Saariselällä vähintään neljä viikkoa vuodessa tavaten tuttuja ja nauttien luonnosta.
– Monotansseissa on jotain hulvattoman ja älyttömän aitoa, kun joukko hikisiä ihmisiä ahtautuu kesken hiihtoreitin ulkoilutamineissaan pieneen ravintolaan tanssimaan pipot päässä humppaa sydämensä kyllyydestä. Ja siitä matka jatkuu taas hiihtäen, Heli nauraa.
Laanihovissa on jotain taikaa ja tunnelmaa, sillä ihmistä tulee siellä aitoja ja helposti lähestyttäviä.
– Tapaan siellä vanhoja ystäviä ja latututtuja, mutta myös ihan ventovieraat uskaltavat pyytää vieressä seisojaa tanssiin. Salissa tuoksuu reteesti hiki ja kuuma rommi. Ja ihmiset ovat iloisia! Tanssiinhakijoita riittää, vaikka ei olisi saanut vielä suksiakaan kunnolla jalasta.
Helin mukaan Laanihovissa ei kuulu olla liian hieno, vaan jos tulee muussa kuin hiihtoasussa, katsotaan pitkään.
Lyhin hiihtomatka Laanihoviin on Saariselältä 3,5 kilometriä. Tätä latua kutsutaan joskus parfyymiladuksikin. Usein kuulee Laanihovia kuvailtavan hyväksi iskupaikaksi, ja on siellä toki pareja syntynyt kuten missä tahansa muuallakin. Mutta Helin mielestä tärkeintä monotansseissa on ihmisten iloinen kohtaaminen.
Lue lisää: http://sivut.saariselka.fi/topsafaris/index.php/fi/monotanssit
3. Lemmenjoki – unohtumaton yöpymispaikka
Tamperelaisen Kirsi Tiltin, 47, suosikkiyöpymispaikka Lapissa on Morgamojan Kultala Lemmenjoella.
– Se ihan kuhisee suomalaisen kullankaivuun historiaa. Tunnelmaan päästäkseen aiheesta kannattaa lukea vaikkapa Heikki Kokon Heittiön vaellus ja Mauno Pyhtilän Balladi kauniista Petronellasta. Hollantilainen seikkaileva kaunotar Petronella hurmasi Lemmenjoen kullankaivajia kesällä 1949. Lemmenjoen toisella puolella kohoaa kaksi Petronellan kukkulaa hänen muistokseen, Kirsi nauraa.
Talo on rakennettu vuonna 1975 kullankaivajien kämpän paikalle. Siinä on kaikille avoin karu autiotupa ja maksullinen saunallinen varaustupa.
– Kerran lähdimme 15 hengen veneporukalla Ahkun tuvalta, pienestä saamelaisesta perheyrityksestä, kohti Ravadaskönkään komeita putouksia. Sieltä vaelsimme 20 kilometrin matkan läpi nykyisten kullakaivuualuiden Kultalaan. Kaikki löysivät sopuisasti petipaikan tuvasta, teltasta ja joku oli saunan lauteillakin, Kirsi nauraa.
Metsähallitus pitää Kultalan ympäristön kunnossa ja alueella on loistavat opastetaulut, jotka kertovat alueella vaikuttaneista kullankaivajista. Suurin osa heistä lepää nykyään Inarin hautausmaalla, ”pyrkyreiden palstalla”.
– Alue on kaunista ja vehreää. Parin kilometrin päässä Kultalasta, Martiniiskonpalon avaralla lentokoneen varalaskupaikalla tunturin kupeessa on yksinäinen pieni mökki. Se on Karhu-Korhosen kirjasto. Yrjö Korhonen oli paljon lukeva kullankaivaja, jonka kirjoista tehtiin kirjasto, Kirsi kertoo.
– Tapasin nykyisen mieheni vuosia sitten Morgamojalla ihan sattumalta. Olimme molemmat omissa ystäväporukoissamme. Makkaratulilla juteltiin ja monta vuotta moikkailtiin Saariselällä. Vuosien jälkeen kumpaisenkin avioeron jälkeen Lapin taika iski ja yhdessä on oltu jo neljä vuotta.
Lue lisää: http://www.saariselka.fi/sisalto/kohteet/lemmenjoki
http://www.luontoon.fi/Retkikohteet/kansallispuistot/lemmenjoki/Sivut/Default.aspx
4. Kilpisjärvi – upea vaelluskohde
Halti eli Haltiatunturi on suosittu vaelluskohde, sillä Haltilla on Suomen korkein kohta, 1324 metriä. Myös muuramelainen Kalle Vakaslahti, 65, on kavunnut sinne.
– Se on monen haaveena, ja minä toteutin sen 50-vuotisjuhlavaelluksena. Lensimme pienkoneella Kilpisjärveltä Somasjärvelle ja siitä lähdimme nousemaan Haltille. Huipulta on upeat näkymät, jylhempää ja puuttomampaa kuin muualla Lapissa. Kirjoitin nimeni huipun vieraskirjaan, jossa on jo lähes 100 000 tunturin valloittaneen nimeä. Tuolloin oli elokuu, mutta Haltilla oli lunta, Kalle kertoo.
Vaellusmaastot Haltille ovat pääasiassa helppokulkuisia. Suosituin 55 kilometrin reitti alkaa Kilpisjärveltä. Lyhyempi 20 kilometrinreitti lähtee Norjan puolelta Guolasjärveltä. Haltin rinteessä on kaksi autiotupaakin.
– Paikka on täysin vertaansa vailla Suomessa, sillä kaikki Suomen yli 1000 metriset huiput löytyvät Kilpisjärven seudulta. Olen kiivennyt myös Saanatunturille ja Sai-vaaralle, jossa on Urho Kekkosen muistolaatta.
Kilpisjärvellä on toinenkin suosittu matkailukohde, kolmen valtakunnan rajapyykki järvessä Mallan luonnonpuistossa. Sinne pääsee moottoriveneellä hienoa reittiä pitkin tai kävelemällä runsaan 10 kilometrin matkan luonnonpuiston halki. Kalle suosittelee piipahtamaan myös Ruotsin puolelle.
– Kävelyreitit ovat siellä erittäin hyvin merkattuja ja autiotuvat parempikuntoisia kuin Suomessa. Ruotsalaiset käyttävät kumman vähän taukotupiaan.
Käsivarren seutu on myös moottorikelkkailijoiden suosiossa. Haltillekin pääsee ajelemaan, mutta vain oppaan kanssa. Innokkaat kelkkailijat kehuvat ajamisen olevan Ruotsin puolella vapaampaa kuin Suomessa. Prinsessa Victorian avaama kelkkareitti Victorialeden kulkee Muoniosta Kilpisjärvelle rajan tuntumassa.
Lue lisää: http://www.kilpisjarvi.org/
5. Viihtyisä kahvipaikka Äkäslompolossa
Loviisalainen Leena Tähtinen, 58, pysähtyy aina hiihtolenkillään Kesängin Keitaaseen, joka on kotoisa latu- ja erämaakahvila Äkäslompolossa Kellostapulin ja Kesänkitunturin katveessa.
– Olemme lomailleet mieheni kanssa Kolarin Äkäslompolossa jo 30 vuotta, parhaimillaan neljästi vuodessa. Vuokramökkimme on viiden kilometrin päässä kahvilasta. Käymme aina moikkaamassa isäntäparia, ja tulemme sitten hiihtolenkin loppupäässä kahville, kertoo Leena.
– Parasta kahvilassa on mutkaton, ystävällinen ja jutusteleva omistajapari, Reino ja Merja Komulainen. Tuntuu kuin menisi kotiinsa tai kylään heille. Kahvi ja Reinon paistamat lätyt mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa maistuvat ihanilta hikisen lenkin päätteeksi.
Kahvila on upeassa paikassa Kesänkijärven itäpäässä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston laidalla. Äkäslompolosta on sinne noin viiden kilometrin pituinen helppo ja tasainen latu. Jos tulee autolla Kesänkijärven länsipään parkkipaikalle, on siitä matkaa noin vain kaksi kilometriä. Jopa lapset jaksavat hiihtää kahvilamatkan.
– Kesängin Keitaassa on parhaimmillaan 30 ihmisen jono ulos asti. Hiihtäjät kaipaavat tuoretta munkkia, korvapuustia ja kahvia. Sitten voi valita maisemansa, haluaako katsoa järveä tai tuntureita. Ja kahvin jälkeen voi vetää vaikka pihasta lähtevän Pirunkuru ylös. Se on ankaran jyrkkä!
Äkäslompolon kylää ympäröi seitsemän tunturia: Yllästunturi, Kuertunturi, Kukastunturi, Pyhätunturi, Kesänki, Lainiotunturi ja Kellostapuli. Tuntureiden välissä kulkee 330 kilometriä hiihtolatuja, joista 38 kilometriä on valaistu. Siinä riittää valinnanvaraa.
Lue lisää: http://tunturioravat.fi/
6. Kalamiehen taivas, Ivalo
Tuusulalainen Börje Uimonen, 49, kehuu ivalolaista Suutari-Sepon kalastustarvikeliikettä kalamiehen pyhiinvaelluspaikaksi, johon täytyy aina pysähtyä.
– Sepon omakotitalon ympärille on muodostunut Suomen paras valikoima kaikkea kalastusroipetta. Tarjolla on niin paikallisten tekemiä vieheitä kuin valtava valikoima kalastustarviketukkujen tarjontaa, kaikkea purotammukoiden narrauksesta jäämeren petojen kesytykseen. Viimeksi ostin paikallisia vaappuja Inarinjärveä varten. Suunnittelen ajoreitinkin niin, että ehdin Sepolle kaupan aukioloaikaan. Tosin hän aukaisee tarvitsijoille illallakin puotinsa!
Börje kehuu Seppoa lupsakaksi ja sutkiksi kauppamieheksi, joka antaa myös kalastusvinkkejä ja neuvoo hyviä paikkoja. Börjen omat parhaat kalastusmuistot ovat Käsivarren Lapista Lätäseno-Poroeno-jokireitiltä.
– Lensimme pienkoneella Kilpisjärveltä Porojärvelle, josta laskimme kumiveneellä jokea pitkin alas Markkinan kylään. Erämaa ympärillä on upean karu. Sadan kilometrin reitti on erittäin vaativa, sillä koskia on paljon. Siinä tuntee olonsa hyvin maskuliiniseksi äijäksi, kun on pieni seikkailullinen vaaran maku suussa koko ajan! Börje nauraa.
Kalansaanti on plussaa, mutta ei välttämätöntä eikä edes varmaa. Hyvänkokoisia harjuksia ja taimenia on mahdollista saada.
– Saimme heittämällä rautua ja erikoista oli, että pystyimme heinäkuussa graavaamaan kalan yön aikana lumihangessa.
Lue lisää: http://www.suutariseppo.com/
7. Utsjoen uusi matkailuimago – hidastaminen
Turhan usein markkinoinnissa pyritään suureen ja hienoon, mutta pienen ja paikallisen arvostamisessa on voimaa. Utsjoki alkaa ”myydä” hiljaisuutta, joka sopiikin luonnollisesti sinne.
Helmikuussa avautuville asukkaiden ja matkailijoiden yhteisille Utsjoen matkailusivuille tulee pieniä tarinoita siitä, kuinka siellä voi kokea hitauden ja hiljaisuuden. Tarinoissa kuvaillaan esimerkiksi erilaisia uusia ja vanhoja polkuja tunturissa, poron ja ihmisen polkuja. Jokainen saa lisätä sinne oman kokemuksensa. Pieni on kaunista!
Kajaanista kotoisin oleva ja Helsingissä opiskellut valokuvaaja Minna Saastamoinen, 43, on viihtynyt 15 vuotta Utsjoella.
– Täällä minut ympäröi rauha, liikkumaton sininen avaruus ja hiljaisuus. Kävin eilen kylällä enkä nähnyt ketään, vaikka kylällä on 500 asukasta, Utsjoen kunnassa 1300. Kaupatkin menevät jo kuudelta kiinni. Ravintola on kiinni, ellei ole asiakkaita. Toisaalta se avataan, jos nälkäinen moottorikelkkaporukka soittaa, että haluaisivat ruokaa. Minäkin otan passikuvan vaikka lauantai-iltana, jos joku haluaa. Täällä autetaan ihmistä, toteaa Minna.
Yksi Minnan suosikkipaikoista kirkonkylällä on kylätalo Giisá.
– Siellä on sama tunnelma kuin Kreikassa, jossa miehet kokoontuvat baareihin juttelemaan. Jos tarvitsee mitä vain apua, sähkö- tai putkimiestä, kannattaa mennään Giisaan aamukahville. Sieltä löytyy apu jokaiselle. Ihmiset ovat täällä positiivisesti uteliaitakin, että milläs asioilla sinä olet. Hitaan elämänrytmin huomaa siitäkin, että ihmisille on aikaa puhua.
Utsjoen yksi matkailuvaltti on lähellä oleva Jäämeri. Utsjoen Nuorgamin kylä on Suomen ja EU:n katolla
– Jäämeri on oikea meri, arktinen, tosi sininen, kylmä, raaka ja kunnioitusta herättävä. Eksoottinenkin aluksi. Ei Suomessa ole muualla sellaista. Vuokraamme välillä perheen kanssa talon Norjasta Tenovuonon rannalta.
Lue lisää: http://www.utsjoki.fi/
8. Utsjoki – maailmanluokan hiihtolatu
Pauli Ojalainen, 50, on tuore utsjokelainen, sillä hän muutti vastikään Rovaniemeltä hyvien hiihtomaastojen ja luonnon takia. Oleminen ja eläminen on verkkaisempaa kuin Rovaniemellä.
– Olen innokas perhokalastaja ja hiihtäjä, ja Utsjoki on mieletön paratiisi näihin harrastuksiin.
Pauli suosittelee Utsjokea niin kilpahiihtäjille kuin harrastajillekin, sillä luonnonlumille päästään jo lokakuussa ja ladut kestävät huhtikuulle.
– Täällä on todella ensiluokkainen ja mielenkiintoinen valaistu 2,5 kilometrin latu, joka kulkee tunturin kupeessa. Maastokohdat ovat vaihtelevia, mutta nousut eivät raskaita. Tapasin juuri ampuhiihtäjän etelästä, joka kehui sitä aivan valtavasti. Myös norjalaiset maajoukkuehiihtäjät käyvät täällä harjoittelemassa. Björn Dahlie asuu lähellä, Kirkiniemessä.
– Tykkilumesta ei voi puhua samana päivänä kuin luonnonlumesta. Tykkilumi on surkeaa, karkeaa ja tiivistä. Harvoin viitsii lähteä uusilla vehkeillä, sillä karkea lumi syö sekä voidetta että pohjaa. Karkealle tykkilumelle on vaikea saada kunnon pitoa suksiin.
Pauli hiihtää päivittäin 2,5 tuntia. Lenkin ehtii siinä ajassa vetää 40 kertaa. Mutta maisemaan ei koskaan kyllästy, sillä siinä saa ihailla Norjan tuntureita. Myöhemmin Pauli siirtyy pidemmille aurinkoladuillekin, jotka kulkevat tunturien ylitse.
– Hiihtäminen on ihanaa, ennen hiihdin kilpaakin. Nyt enää pitkiä, 50–90 kilometrin kilpamatkoja. Urheiluseurojen etelästä kannattaisi miettiä täällä harjoittelua. Pimeänä aikana ladulla on tosi rauhallista.
9. Tammukkalammen unohtumaton mielenmaisema, Ivalo
Kuopiolaisen Sakari Palmion, 60, unohtumaton mielenmaisema ja rauhan tyyssija on Saariselällä, Luirojärven pohjoispuolella oleva Tammukkalampi.
– Vaelsimme Saariselältä pari päivää ja päätimme käydä katsomassa kartalla näkyvän lammen. Luirojärven tuville ramppaa koko ajan väkeä, mutta Tammukkalammelle johtaa vain pieni polku. Se on parhain ja rauhallisin leiripaikka missä olen koskaan ollut. Osuimme veljeni kanssa sattumalta paikalle ensikertaa 80-luvulla. Halusin näyttää sen vaimollekin, ja hänkin ihastui.
Sakari kehuu paikkaa neitseelliseksi ja koskemattomaksi. Lupukkapään tunturit heijastuvat lammen pintaan. Ei kuulu juuri muuta kuin tuulen ujellusta. Ehkä kuukkeli, korppi tai lapintiainen joskus äännehtii, poro saattaa mennä ohi.
– Tekee mieli olla vain hiljaa ja nauttia erämaan rauhasta. Tyynen suojaisassa paikassa saa teltassa tosi rauhalliset unet. Joskus olemme jännittäneet, että onko ”meidän” paikkamme mennyt. Mutta aina se on odottanut meitä tyhjillään! Olen käynyt siellä kymmenisen kertaa, ja aina se on yhtä vaikuttava. Maisemallisesti se on ihanin paikka minkä kuvitella saattaa. Se on sielunmaisema, jossa mieli lepää.
Melko lähellä on Paratiisikuru, epätodellisen upea paikka, lampi keskellä tuntureita. Sakari kehuu sitäkin käymisen arvoiseksi.
– Parhaimillaan se on Ukselmapäältä tultaessa, kun sitä katsoo ylhäältä päin.
10. Navettagallerian hurmaavat maahisnuket, Äkäslompolo
Karilan talossa Äkäslompolossa Pallas-Yllästunturin kupeessa majoitettiin jo 1950-luvulla matkalaisia. Kiireisimmän kevätsesongin aikana vanhemmat ja neljä lasta siirtyivät nukkumaan naventanvintille.
Nyt navetta näyttää erilaiselta, sillä Lea Kaulanen pitää lapsuudenkodissaan kahvila-galleriaa. Vielä siellä on kuitenkin samaa tunnelmaa, lehmien juottokaukaloita ja pöydät on tapetoitu 40–50 -lukujen sanomalehdillä. Esillä on Lean paperimassasta ja luonnonmateriaaleista valmistamia satumaisia nukkeja.
Vantaalainen Kati Itkonen, 66, käy Navettagalleriassa joka vuosi ja kehuu sen hienoa tunnelmaa.
– Ensin moikkaan ihanat ja erikoiset maahisnuket, joista jokainen kertoo kiehtovan tarinan. Esimerkiksi nuket Lempi ja Urmas ovat sisukkaita, äreitä ja jäyhiä mutta pohjimmiltaan lämminsydämisiä. Niissä on entisaikojen lappilaisten henkeä. Joskus Lea vetää nukkien kanssa satulenkkejä ulkona maastossa ja tarinoi maahisista, alueen alkuperäisväestöstä. Yhtenä talvena lähimetsässä oli nukketeatteriesitys, toisena taas ne olivat pihalla esillä jääveistosten kanssa.
Nuket ovat syntyneet vanhojen tarinoiden pohjalta, ne ovat osa perinnettä ja paikalliskulttuuria.
– Navettagalleriassa on hauska pieni kulttuurikeskus. Joskus siellä näytetään elokuviakin, istumaan mahtuu noin 40 ihmistä. Konserttejakin on Ylläs JazzBluesin aikaan. Kahvilassa on pieni matkamuistomyymälä, josta voi ostaa paikallisia käsitöitä. Galleriassa on nukkien lisäksi muitakin taidenäyttelyitä.
Joku vuosi Karilassa saattaa vielä olla vaikka nukentekokurssejakin. Esimerkiksi oman luonnonhaltijan teko. Sinne Kati haluaisi ilman muuta mennä.
Lue lisää: http://www.navettagalleria.fi/
Jos kultakuume vaivaa niin Tankavaarahan on ihan maantien varressa. Toinen paikka joka on helposti saavutettavissa autolla on Sotajoki. Kutturantietä niin pitkälle kun tulee kioski vastaan ja siitä kysyt ajo-ohjeen.
hienoja on paikat lapissa minäkin olen käynyt monessa edellä manituissa paikoissa ja nyt juuri tulin lapista ja kävin pielpajärven erämaakirkossa se on todellaki hiljentymisen paikka ja näytin lapsenlaselle ottamiani kuvia hän heti sanoi että minä haluan pitää vikiseremonian siellä.
