Lapissa on paljon pieniä ja tunnelmallisia kohteita ja kokemuksia, jotka jäävät suurten hiihtokeskusten varjoon. Toimittajamme vieraili kymmenessä vähemmän tunnetussa, mutta upeassa kohteessa.

1. Pielpajärven erämaakirkko, Inari

Jyväskyläläisillä Erkki, 64, ja Sirkka-Liisa, 63, Lambergilla on aivan erityinen suhde Pielpajärven tunnelmalliseen erämaakirkkoon. Heidät nimittäin vihittiin siellä  26.8.2010.

– Vaellamme vaimoni kanssa Lapissa kahdesti vuodessa, sillä olemme molemmat olleet Lapinhulluja jo kymmeniä vuosia, kertoo Erkki Lamberg.

Erkki kuvailee erämaakirkkoa Samuli Paulaharjun sanoin: Iso-Pielpajärven takana kohoaa yksinäinen vanha Lapintemppeli. Täällä ei asu kukaan, tänne ei kulje kukaan, ei tänne kuulu auton maailmallinen meno, eikä tänne osu vihoissaan puuskuttava moottorivenekään. Kovin kaukana tuntuu olevan suuri maailma, ei näy edes isoa Inariakaan. Paljasharteinen Luosmavaara vartioi pohjoisen puolta, ja lännen äärellä on iso Otsamotunturi.

– Aina auki oleva kirkko on täydellisen rauhoittumisen ja hiljentymisen paikka tiettömän taipaleen takana keskellä luontoa. Sinne pitää vaeltaa viisi kilometriä tai mennä veneellä. Se on Inarinjärven rannalla noin kymmenen kilometrin päässä Inarin kirkonkylästä. Kirkko on 1840-luvun asussa.
Ennen vihkiäisiä Sirkka-Liisa vaelsi työkaverinsa kanssa ja Erkki kalasti veljenpojan seurassa. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. He yhyttivät aikataulunsa kirkolle, jonne tuli myös Inarin kirkkoherra. Työkaveri ja veljenpoika olivat todistajina, ja olihan paikalla myös Lambergien koira.

–  Se ulisi oven takana yhtyen kirkkoherran lauluun, Erkki nauraa.

– Pielpajärvi on hieno vihkipaikka, koska siellä ei ole hässäkkää ja väkeä. On vain hiljaisuus, rauha, keskittyminen ja rakkauden voima.

Romantiikkaa onkin taustalla kosolti, sillä Lambergit olivat alle parikymppisinä neljä vuotta yhdessä, sitten elämä erotti heidät ja he perustivat tahoillaan perheet. Tiet yhtyivät sattumalta vuonna 2009 Jyväskylässä kaupassa. Se oli menoa! 

Katso lisää: http://www.saariselka.fi/sisalto/kohteet/inari/pielpajarven-eramaakirkko

2. Laanihovin monotanssit, Saariselkä

Yksi Saariselän hauskimpia kokemuksia on perinteiset Laanihovin monotanssit, joita on tanssittu jo vuodesta 1984 joka päivä kello 14–17.  Usein menoa tahdittaa bändi, mutta levymusiikillakin saadaan kannat kattoon.

Naantalilainen Heli Rantala, 47, on pistänyt Laanilassa monoilla koreasti jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän viettää Saariselällä vähintään neljä viikkoa vuodessa tavaten tuttuja ja nauttien luonnosta.

– Monotansseissa on jotain hulvattoman ja älyttömän aitoa, kun joukko hikisiä ihmisiä ahtautuu kesken hiihtoreitin ulkoilutamineissaan pieneen ravintolaan tanssimaan pipot päässä humppaa sydämensä kyllyydestä. Ja siitä matka jatkuu taas hiihtäen, Heli nauraa.
Laanihovissa on jotain taikaa ja tunnelmaa, sillä ihmistä tulee siellä aitoja ja helposti lähestyttäviä.

– Tapaan siellä vanhoja ystäviä ja latututtuja, mutta myös ihan ventovieraat uskaltavat pyytää vieressä seisojaa tanssiin. Salissa tuoksuu reteesti hiki ja kuuma rommi. Ja ihmiset ovat iloisia! Tanssiinhakijoita riittää, vaikka ei olisi saanut vielä suksiakaan kunnolla jalasta.
Helin mukaan Laanihovissa ei kuulu olla liian hieno, vaan jos tulee muussa kuin hiihtoasussa, katsotaan pitkään.

Lyhin hiihtomatka Laanihoviin on Saariselältä 3,5 kilometriä. Tätä latua kutsutaan joskus parfyymiladuksikin. Usein kuulee Laanihovia kuvailtavan hyväksi iskupaikaksi, ja on siellä toki pareja syntynyt kuten missä tahansa muuallakin. Mutta Helin mielestä tärkeintä monotansseissa on ihmisten iloinen kohtaaminen.

Lue lisää: http://sivut.saariselka.fi/topsafaris/index.php/fi/monotanssit

3. Lemmenjoki – unohtumaton yöpymispaikka

Tamperelaisen Kirsi Tiltin, 47, suosikkiyöpymispaikka Lapissa on Morgamojan Kultala Lemmenjoella.

– Se ihan kuhisee suomalaisen kullankaivuun historiaa. Tunnelmaan päästäkseen aiheesta kannattaa lukea vaikkapa Heikki Kokon Heittiön vaellus ja Mauno Pyhtilän Balladi kauniista Petronellasta. Hollantilainen seikkaileva kaunotar Petronella hurmasi Lemmenjoen kullankaivajia kesällä 1949. Lemmenjoen toisella puolella kohoaa kaksi Petronellan kukkulaa hänen muistokseen, Kirsi nauraa.

Talo on rakennettu vuonna 1975 kullankaivajien kämpän paikalle. Siinä on kaikille avoin karu autiotupa ja maksullinen saunallinen varaustupa.

– Kerran lähdimme 15 hengen veneporukalla Ahkun tuvalta, pienestä saamelaisesta perheyrityksestä, kohti Ravadaskönkään komeita putouksia. Sieltä vaelsimme 20 kilometrin matkan läpi nykyisten kullakaivuualuiden Kultalaan. Kaikki löysivät sopuisasti petipaikan tuvasta, teltasta ja joku oli saunan lauteillakin, Kirsi nauraa.

Metsähallitus pitää Kultalan ympäristön kunnossa ja alueella on loistavat opastetaulut, jotka kertovat alueella vaikuttaneista kullankaivajista. Suurin osa heistä lepää nykyään Inarin hautausmaalla, ”pyrkyreiden palstalla”.

– Alue on kaunista ja vehreää. Parin kilometrin päässä Kultalasta, Martiniiskonpalon avaralla lentokoneen varalaskupaikalla tunturin kupeessa on yksinäinen pieni mökki. Se on Karhu-Korhosen kirjasto. Yrjö Korhonen oli paljon lukeva kullankaivaja, jonka kirjoista tehtiin kirjasto, Kirsi kertoo.

– Tapasin nykyisen mieheni vuosia sitten Morgamojalla ihan sattumalta. Olimme molemmat omissa ystäväporukoissamme. Makkaratulilla juteltiin ja monta vuotta moikkailtiin Saariselällä. Vuosien jälkeen kumpaisenkin avioeron jälkeen Lapin taika iski ja yhdessä on oltu jo neljä vuotta.

Lue lisää: http://www.saariselka.fi/sisalto/kohteet/lemmenjoki

http://www.luontoon.fi/Retkikohteet/kansallispuistot/lemmenjoki/Sivut/Default.aspx

4. Kilpisjärvi – upea vaelluskohde

Halti eli Haltiatunturi on suosittu vaelluskohde, sillä Haltilla on Suomen korkein kohta, 1324 metriä. Myös muuramelainen Kalle Vakaslahti, 65, on kavunnut sinne.

– Se on monen haaveena, ja minä toteutin sen 50-vuotisjuhlavaelluksena. Lensimme pienkoneella Kilpisjärveltä Somasjärvelle ja siitä lähdimme nousemaan Haltille. Huipulta on upeat näkymät, jylhempää ja puuttomampaa kuin muualla Lapissa. Kirjoitin nimeni huipun vieraskirjaan, jossa on jo lähes 100 000 tunturin valloittaneen nimeä. Tuolloin oli elokuu, mutta Haltilla oli lunta, Kalle kertoo.

Vaellusmaastot Haltille ovat pääasiassa helppokulkuisia. Suosituin 55 kilometrin reitti alkaa Kilpisjärveltä. Lyhyempi 20 kilometrinreitti lähtee Norjan puolelta Guolasjärveltä. Haltin rinteessä on kaksi autiotupaakin.  

– Paikka on täysin vertaansa vailla Suomessa, sillä kaikki Suomen yli 1000 metriset huiput löytyvät Kilpisjärven seudulta. Olen kiivennyt myös Saanatunturille ja Sai-vaaralle, jossa on Urho Kekkosen muistolaatta.

Kilpisjärvellä on toinenkin suosittu matkailukohde, kolmen valtakunnan rajapyykki järvessä Mallan luonnonpuistossa. Sinne pääsee moottoriveneellä hienoa reittiä pitkin  tai kävelemällä runsaan 10 kilometrin matkan luonnonpuiston halki. Kalle suosittelee piipahtamaan myös Ruotsin puolelle. 

– Kävelyreitit ovat siellä erittäin hyvin merkattuja ja autiotuvat parempikuntoisia kuin Suomessa. Ruotsalaiset käyttävät kumman vähän taukotupiaan.

Käsivarren seutu on myös moottorikelkkailijoiden suosiossa. Haltillekin pääsee ajelemaan, mutta vain oppaan kanssa. Innokkaat kelkkailijat kehuvat ajamisen olevan Ruotsin puolella vapaampaa kuin Suomessa. Prinsessa Victorian avaama kelkkareitti Victorialeden kulkee Muoniosta Kilpisjärvelle rajan tuntumassa. 

Lue lisää: http://www.kilpisjarvi.org/

5. Viihtyisä kahvipaikka Äkäslompolossa

Loviisalainen Leena Tähtinen, 58, pysähtyy aina hiihtolenkillään Kesängin Keitaaseen, joka on kotoisa latu- ja erämaakahvila Äkäslompolossa Kellostapulin ja Kesänkitunturin katveessa.

– Olemme lomailleet mieheni kanssa Kolarin Äkäslompolossa jo 30 vuotta, parhaimillaan neljästi vuodessa. Vuokramökkimme on viiden kilometrin päässä kahvilasta. Käymme  aina moikkaamassa isäntäparia, ja tulemme sitten hiihtolenkin loppupäässä kahville, kertoo Leena.

– Parasta kahvilassa on mutkaton, ystävällinen ja jutusteleva omistajapari, Reino ja Merja Komulainen. Tuntuu kuin menisi kotiinsa tai kylään heille. Kahvi ja Reinon paistamat lätyt mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa maistuvat ihanilta hikisen lenkin päätteeksi.

Kahvila on upeassa paikassa Kesänkijärven itäpäässä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston laidalla. Äkäslompolosta on sinne noin viiden kilometrin pituinen helppo ja tasainen latu. Jos tulee autolla Kesänkijärven länsipään parkkipaikalle, on siitä matkaa noin vain kaksi kilometriä. Jopa lapset jaksavat hiihtää kahvilamatkan.

– Kesängin Keitaassa on parhaimmillaan 30 ihmisen jono ulos asti. Hiihtäjät kaipaavat tuoretta munkkia, korvapuustia ja kahvia. Sitten voi valita maisemansa, haluaako katsoa järveä tai tuntureita.  Ja kahvin jälkeen voi vetää vaikka pihasta lähtevän Pirunkuru ylös. Se on ankaran jyrkkä!  

Äkäslompolon kylää ympäröi seitsemän tunturia: Yllästunturi, Kuertunturi, Kukastunturi, Pyhätunturi, Kesänki, Lainiotunturi ja Kellostapuli. Tuntureiden välissä kulkee 330 kilometriä hiihtolatuja, joista 38 kilometriä on valaistu. Siinä riittää valinnanvaraa.

Lue lisää: http://tunturioravat.fi/

6. Kalamiehen taivas, Ivalo

Tuusulalainen Börje Uimonen, 49, kehuu ivalolaista Suutari-Sepon kalastustarvikeliikettä kalamiehen pyhiinvaelluspaikaksi, johon täytyy aina pysähtyä. 

– Sepon omakotitalon ympärille on muodostunut Suomen paras valikoima kaikkea kalastusroipetta. Tarjolla on niin paikallisten tekemiä vieheitä kuin valtava valikoima kalastustarviketukkujen tarjontaa, kaikkea purotammukoiden narrauksesta jäämeren petojen kesytykseen. Viimeksi ostin paikallisia vaappuja Inarinjärveä varten. Suunnittelen ajoreitinkin niin, että ehdin Sepolle kaupan aukioloaikaan. Tosin hän aukaisee tarvitsijoille illallakin puotinsa!

Börje kehuu Seppoa lupsakaksi ja sutkiksi kauppamieheksi, joka antaa myös kalastusvinkkejä ja neuvoo hyviä paikkoja. Börjen omat parhaat kalastusmuistot ovat Käsivarren Lapista  Lätäseno-Poroeno-jokireitiltä.

– Lensimme pienkoneella Kilpisjärveltä Porojärvelle, josta laskimme kumiveneellä jokea pitkin alas Markkinan kylään. Erämaa ympärillä on upean  karu. Sadan kilometrin reitti on erittäin vaativa, sillä koskia on paljon. Siinä tuntee olonsa hyvin maskuliiniseksi äijäksi, kun on pieni seikkailullinen vaaran maku suussa koko ajan!  Börje nauraa.
Kalansaanti on plussaa, mutta ei välttämätöntä eikä edes varmaa. Hyvänkokoisia harjuksia ja taimenia on mahdollista saada.

– Saimme heittämällä rautua ja erikoista oli, että pystyimme heinäkuussa graavaamaan kalan yön aikana lumihangessa. 

Lue lisää: http://www.suutariseppo.com/

7. Utsjoen uusi matkailuimago – hidastaminen

Turhan usein markkinoinnissa pyritään suureen ja hienoon, mutta pienen ja paikallisen arvostamisessa on voimaa. Utsjoki alkaa ”myydä” hiljaisuutta, joka sopiikin luonnollisesti sinne.

Helmikuussa avautuville asukkaiden ja matkailijoiden yhteisille Utsjoen matkailusivuille tulee pieniä tarinoita siitä, kuinka siellä voi kokea hitauden ja hiljaisuuden. Tarinoissa kuvaillaan esimerkiksi erilaisia uusia ja vanhoja polkuja tunturissa, poron ja ihmisen polkuja. Jokainen saa lisätä sinne oman kokemuksensa. Pieni on kaunista!

Kajaanista kotoisin oleva ja Helsingissä opiskellut valokuvaaja Minna Saastamoinen, 43, on viihtynyt 15 vuotta Utsjoella.

– Täällä minut ympäröi rauha, liikkumaton sininen avaruus ja hiljaisuus. Kävin eilen kylällä enkä nähnyt ketään, vaikka kylällä on 500 asukasta, Utsjoen kunnassa 1300. Kaupatkin menevät jo kuudelta kiinni. Ravintola on kiinni, ellei ole asiakkaita. Toisaalta se avataan, jos nälkäinen moottorikelkkaporukka soittaa, että haluaisivat ruokaa. Minäkin otan passikuvan vaikka lauantai-iltana, jos joku haluaa. Täällä autetaan ihmistä, toteaa Minna.

Yksi Minnan suosikkipaikoista kirkonkylällä on kylätalo Giisá.  

– Siellä on sama tunnelma kuin Kreikassa, jossa miehet kokoontuvat baareihin juttelemaan. Jos tarvitsee mitä vain apua, sähkö- tai putkimiestä, kannattaa mennään Giisaan aamukahville. Sieltä löytyy apu jokaiselle. Ihmiset ovat täällä positiivisesti uteliaitakin, että milläs asioilla sinä olet. Hitaan elämänrytmin huomaa siitäkin, että ihmisille on aikaa puhua.
Utsjoen yksi matkailuvaltti on lähellä oleva Jäämeri. Utsjoen Nuorgamin kylä on  Suomen ja EU:n katolla

– Jäämeri on oikea meri, arktinen, tosi sininen, kylmä, raaka ja kunnioitusta herättävä. Eksoottinenkin aluksi. Ei Suomessa ole muualla sellaista. Vuokraamme välillä perheen kanssa talon Norjasta Tenovuonon rannalta.

Lue lisää: http://www.utsjoki.fi/

8. Utsjoki – maailmanluokan hiihtolatu

Pauli Ojalainen, 50, on tuore utsjokelainen, sillä hän muutti vastikään Rovaniemeltä hyvien hiihtomaastojen ja luonnon takia. Oleminen ja eläminen on verkkaisempaa kuin Rovaniemellä.

– Olen innokas perhokalastaja ja hiihtäjä, ja Utsjoki on mieletön paratiisi näihin harrastuksiin. 

Pauli suosittelee Utsjokea niin kilpahiihtäjille kuin harrastajillekin, sillä luonnonlumille päästään jo lokakuussa ja ladut kestävät huhtikuulle.

– Täällä on todella ensiluokkainen ja mielenkiintoinen valaistu 2,5 kilometrin latu, joka kulkee tunturin kupeessa. Maastokohdat ovat vaihtelevia, mutta nousut eivät raskaita. Tapasin juuri ampuhiihtäjän etelästä, joka kehui sitä aivan valtavasti. Myös norjalaiset maajoukkuehiihtäjät käyvät täällä harjoittelemassa. Björn Dahlie asuu lähellä, Kirkiniemessä. 

– Tykkilumesta ei voi puhua samana päivänä kuin luonnonlumesta. Tykkilumi on surkeaa, karkeaa ja tiivistä. Harvoin viitsii lähteä uusilla vehkeillä, sillä karkea lumi syö sekä voidetta että pohjaa. Karkealle tykkilumelle on vaikea saada kunnon pitoa suksiin.

Pauli hiihtää päivittäin 2,5 tuntia. Lenkin ehtii siinä ajassa vetää 40 kertaa. Mutta maisemaan ei koskaan kyllästy, sillä siinä saa ihailla Norjan tuntureita. Myöhemmin Pauli siirtyy pidemmille aurinkoladuillekin, jotka kulkevat tunturien ylitse.

– Hiihtäminen on ihanaa, ennen hiihdin kilpaakin. Nyt enää pitkiä, 50–90 kilometrin kilpamatkoja.  Urheiluseurojen etelästä kannattaisi miettiä täällä harjoittelua. Pimeänä aikana ladulla on tosi rauhallista.

9. Tammukkalammen unohtumaton mielenmaisema, Ivalo

Kuopiolaisen Sakari Palmion, 60, unohtumaton mielenmaisema ja rauhan tyyssija on Saariselällä, Luirojärven pohjoispuolella oleva Tammukkalampi.

– Vaelsimme Saariselältä pari päivää ja päätimme käydä katsomassa kartalla näkyvän lammen. Luirojärven tuville ramppaa koko ajan väkeä, mutta Tammukkalammelle johtaa vain pieni polku. Se on parhain ja rauhallisin leiripaikka missä olen koskaan ollut. Osuimme veljeni kanssa sattumalta paikalle ensikertaa 80-luvulla. Halusin näyttää sen vaimollekin, ja hänkin ihastui.

Sakari kehuu paikkaa neitseelliseksi ja koskemattomaksi. Lupukkapään tunturit heijastuvat lammen pintaan. Ei kuulu juuri muuta kuin tuulen ujellusta. Ehkä kuukkeli, korppi tai lapintiainen joskus äännehtii, poro saattaa mennä ohi.

– Tekee mieli olla vain hiljaa ja nauttia erämaan rauhasta. Tyynen suojaisassa paikassa saa teltassa tosi rauhalliset unet. Joskus olemme jännittäneet, että onko ”meidän” paikkamme mennyt. Mutta aina se on odottanut meitä tyhjillään! Olen käynyt siellä kymmenisen kertaa, ja aina se on yhtä vaikuttava. Maisemallisesti se on ihanin paikka minkä kuvitella saattaa. Se on sielunmaisema, jossa mieli lepää. 

Melko lähellä on Paratiisikuru, epätodellisen upea paikka, lampi keskellä tuntureita. Sakari kehuu sitäkin käymisen arvoiseksi.

– Parhaimillaan se on Ukselmapäältä tultaessa, kun sitä katsoo ylhäältä päin.

Lue tästä lisää.

10. Navettagallerian hurmaavat maahisnuket, Äkäslompolo

Karilan talossa Äkäslompolossa Pallas-Yllästunturin kupeessa majoitettiin jo 1950-luvulla matkalaisia. Kiireisimmän kevätsesongin aikana vanhemmat ja neljä lasta siirtyivät nukkumaan naventanvintille.

Nyt navetta näyttää erilaiselta, sillä Lea Kaulanen pitää lapsuudenkodissaan kahvila-galleriaa. Vielä siellä on kuitenkin samaa tunnelmaa, lehmien juottokaukaloita ja pöydät on tapetoitu 40–50 -lukujen sanomalehdillä. Esillä on Lean paperimassasta ja luonnonmateriaaleista valmistamia satumaisia nukkeja.

Vantaalainen Kati Itkonen, 66, käy Navettagalleriassa joka vuosi ja kehuu sen hienoa tunnelmaa.

– Ensin moikkaan ihanat ja erikoiset maahisnuket, joista jokainen kertoo kiehtovan tarinan. Esimerkiksi nuket Lempi ja Urmas ovat sisukkaita, äreitä ja jäyhiä mutta pohjimmiltaan lämminsydämisiä. Niissä on entisaikojen lappilaisten henkeä. Joskus Lea vetää nukkien kanssa satulenkkejä ulkona maastossa ja tarinoi maahisista, alueen alkuperäisväestöstä. Yhtenä talvena lähimetsässä oli nukketeatteriesitys, toisena taas ne olivat pihalla esillä jääveistosten kanssa.

Nuket ovat syntyneet vanhojen tarinoiden pohjalta, ne ovat osa perinnettä ja paikalliskulttuuria.

– Navettagalleriassa on hauska pieni kulttuurikeskus. Joskus siellä näytetään elokuviakin, istumaan mahtuu noin 40 ihmistä. Konserttejakin on Ylläs JazzBluesin aikaan. Kahvilassa  on pieni matkamuistomyymälä, josta voi ostaa paikallisia käsitöitä. Galleriassa on nukkien lisäksi muitakin taidenäyttelyitä.

Joku vuosi Karilassa saattaa vielä olla vaikka nukentekokurssejakin. Esimerkiksi oman luonnonhaltijan teko. Sinne Kati haluaisi ilman muuta mennä.

Lue lisää: http://www.navettagalleria.fi/

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.