Joulun kunniaksi julkaisemme jouluun asti joka päivä yhden suosituksemme vuoden kirjatarjonnasta.

Olen kiihkeän kinnostunut Pentti Saarikosken elämästä. Runo tai teksti aukeaa aivan toisin kun joku kertoo, mihin aikaan ja hetkeen se on kirjoitettu.

Samalla odotuksella tartuin Tuula Saarikosken, runoilijan ensimmäisen vaimon, muistelmiin. Vihdoinkin kouluaikojen kaverin ja nuoruudenrakkauden intimi näkemys ja uusi luku loputtomaan saarikoski-saagaan.

Vaan toisin kävi: kirja on kertomus Tuula Saarikoskesta, runoilija Pentti on sivuosassa. Hän tuli, meni ja vaikutti. Tuula Saarikoski löysi runoilijan luomasta kaaoksesta tien kirkkauteen, tiibetiläisyyteen.

Kirja on ajankuva 1936 syntyneen naisen elämästä. Ympärillä sattui ja tapahtui ja lähes kaikki kansakunnan kaapinpäällä istuvat, Armi Ratiasta Urho Kekkoseen, olivat osa tätä elämänpiiriä. Saarikoski kuvaa arkeaan kiihkotta, kaukaa katsoen.

Tuula Saarikoski: Kaaos ja kirkkaus. WSOY.

Annakaisa ET
Seuraa 
Liittynyt19.5.2014

Joulukirjat: Ensimmäinen vaimo muistelee

Vierailija kirjoitti: Oliko tämä kilpailu/arvonta ollenkaan? Oli kyllä sellaisen otsikon alla. Jos voi voittaa, osallistun mielelläni arvontaan. En tosin jaa kirjailija-Tuulan poliittisia näkemyksiä Kiitos palautteestasi, Tytti. Joulukirjat ovat Osallistu-teeman alla. Ne eivät ole kilpailuja. Toivottavasti mahdollisimman moni päivän kirjan lukenut voisi osallistua keskusteluun ja saisimme näin aikaan yhdessä lukupiirimäisen tunnelman täällä etlehti.fissä. Terkuin Annakaisa toimituksesta
Lue kommentti

Lähde tutustumaan kuvankauniiseen Norjaan! Hurtigrutenin legendaarista risteilyä Kirkkoniemestä Bergeniin kutsutaan maailman kauneimmaksi merimatkaksi.

Hinta ET-lehden tilaajille

alk. 1 790 euroa/hlö jaetussa 2 hengen hytissä.

Hintaan sisältyvät

  • Finnairin ja SAS:n reittilennot
  • 1 yön majoitus Ivalossa täysihoidolla
  • 5 yön risteily jaetussa 2 h hytissä
  • täysihoito risteilyllä (kolme ateriaa päivässä)
  • ohjelman mukaiset kuljetukset
  • matkanjohtaja Lauri Lehtovirran palvelut ja kohdeinfot

Matkaohjelma

To 20.9. Helsinki–Ivalo Matka alkaa lennolla Helsingistä Ivaloon, jossa vietämme ensimmäisen päivän. Nautimme yhteisen lounaan ja illallisen Hotelli Ivalossa.

Pe 21.9. Ivalo–Kirkkoniemi, risteily alkaa. Matkaamme Norjan Kirkkoniemeen bussilla. Nousemme MS Nordlysin kyytiin, ja aloitamme merimatkan. Pohjois-Norjan rannikko tunnetaan majesteettisista maisemistaan. Ihastelemme vedestä jylhästi nousevia vuorijonoja ja nautimme laivan tunnelmasta. Risteilyllä on täysihoito.

La 22.9. Pohjois-Norjan helmet. Saavumme Norjan pohjoisimpaan kaupunkiin Honninsvågiin. Voit halutessasi tehdä retken Nordkappiin, Manner-Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan. Illalla laiva saapuu Tromssaan.

Su 23.9. Lofootit ja Vesterålenin saaret. Lofootit tunnetaan ihastuttavista kalastajakylistään, henkeäsalpaavista maisemistaan ja koskemattomasta luonnostaan. Seilaamme kapeiden salmien läpi.

Ma 24.9. Napapiiri ja Helgeland. Juhlistamme pohjoisen napapiirin ylitystä seilatessamme Bodøsta Rørvikiin. Ohitamme myyttiset seitsemän sisaruksen vuoret ja Unescon maailmanperintökohteenakin tunnetun Vegan saariston.

Ti 25.9. Trondheim ja Kristiansund. Aamuherätys Trondheimissa, Norjan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Mahdollisuus tutustua kaupunkiin matkanjohtajan johdolla. Merimatka jatkuu Kristiansundiin ja avomerellä kohti vehreää Molden kaupunkia.

Ke 26.9. Vuonot ja Bergen, paluu Helsinkiin. Ohitamme aamupäivän aikana useita maisemallisesti kauniita vuonoja. Ihastelemme kuvauksellista Bergenin saaristoa ja vehreitä vuonomaisemia. Saavumme Bergeniin klo 14.30. Illalla paluulento Helsinkiin.

Lisätiedot ja varaukset

Risteilykeskus puh. 020 144 1810, myynti@risteilykeskus.fi, www.risteilykeskus.fi/lukijaristeilyt
Vastuullinen matkanjärjestäjä Travel Specialist Group Oy.

Yhteistyössä

Kerää vuoden kiinnostavimmat havaintosi uuteen, upeaan Sääkirjaan! ET-lehden tilaajana saat uutuuskirjan etuhintaan.

Sääkirja – Havainnoijan päiväkirja kannustaa tarkkailemaan säätä. Havainnollinen tietopaketti kuvineen kertoo kuinka sääilmiöt syntyvät. Selkeään päiväkirjaosuuteen mahtuvat yhden vuoden säähavainnot.

Kirjasta löydät:

Runsas tieto-osio

  • Millaiset pilvet satavat?
  • Mistä johtuvat tuulenpuuskat?
  • Taivaan valoilmiöitä
  • Opastusta pilvibongaukseen ja sään ennustamiseen
  • Tarkkailtavaa koko vuodeksi
  • Tunnista eri pilvityypit

Selkeä päiväkirjaosio

  • Reilusti tilaa muistiinpanoille
  • Aukeama viikkoa kohden
  • Tilaa vuoden havainnoille

Yhteensä 136 sivua!

Hinta ET:n tilaajille 9,90 e (muille 19,90 e).

Tilaa sääkirja heti kätevästi netistä täältä tai soita 0203 31017 arkisin klo 9-17.