Tuikkukynttilöitä valmistetaan joulua varten tuhansittain.
Tuikkukynttilöitä valmistetaan joulua varten tuhansittain.
Steariini muistuttaa erehdyttävästi lunta.
Steariini muistuttaa erehdyttävästi lunta.
Tuikkuja koepoltetaan.
Tuikkuja koepoltetaan.
Kruunukynttilöitä säilytetään tehtaassa perinteisissä puulaatikoissa. Niissä ne pysyvät sopivasti suorina.
Kruunukynttilöitä säilytetään tehtaassa perinteisissä puulaatikoissa. Niissä ne pysyvät sopivasti suorina.
1970-luvun Havin kynttilänmyyjän tuotosalkku tulvi värejä.
1970-luvun Havin kynttilänmyyjän tuotosalkku tulvi värejä.

Havin tehtaalla joulua valetaan vuoden ympäri.

– Tämä on täyttä kemiaa, toteaa tehdaspäällikkö Jarmo Hutri Havin kynttilätehtaalla.

Ohi vilisee satoja kynttilöitä pitkin liukuhihnaa, ehtiäkseen vielä joulumarkkinoille. Sillä joulu on todellista kynttiläsesonkia. Havin Riihimäen-tehtaassa siihen on pitänyt varautua jo kesästä lähtien.

Nyt loppuvuodesta tehdään erityisesti tuikkuja, jotka ovat yksiä suosituimpia tuotteita kruunukynttilöiden ohella.

– Kynttilät kulkevat muun sisustusmuodin mukana, mutta aina tuntuu, että palataan peruskynttilöihin. Meillä suosituin tuote on vuodesta toiseen valkoinen kruunukynttilä, vuodesta toiseen, Hutri toteaa.

Steariinialtaita ja koepolttoa

Kynttilänteossa pitää ottaa huomioon monia asioita. Esteettisen elämyksen lisäksi ympäristöasioihin ja  paloturvallisuuteen täytyy kiinnittää tarkasti huomiota. Sydänlankojen koostumusta, värien pigmenttejä ja kynttilämuotojen turvallisuutta, kaikkea pitää tutkia tarkasti ennen kuin kynttilä on valmis myytäväksi.

Jarmo Hutrin mielestä on hyvä, että kynttilöiden ympäristöystävällisyyteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.

– Kynttilöitä tehdään sekä steariini- että parafiinipohjaisia. Steariini on eläin- tai kasviperäistä ja se hajoaa luontoon toisin kuin öljyjalostuksen raaka-aineista valmistettava parafiini, Hutri kertoo ja näyttää kruununkynttilää, joka Havilla valmistetetaan steariinista ja jonka valmistustapa on vielä varsin perinteinen; kynttilät kastetaan suurien astioiden steariinikeitokseen ja aitoja ihmiskäsiäkin tarvitaan monessa työvaiheessa.

Silti liukuhihnoja riittää tehtaassa. Nyt niillä tulvii joulun massatuotetta, tuikkukynttilöitä, joissa hintakilpailu on Hutrin mukaan äärimmäisen tiukka.
Silti jokaisen pienen tuikunkin pitää olla turvallinen.

Liukuhihnan viereiseen, akvaarion näköiseen lasiarkkuun pistetäänkin aina satunnaisotos tuikkuja koepalamaan hihnalta.

Kynttilä valaisee kesäiltaakin

Kynttilät tuikkivat suomalaisten joulupöydissä, mutta Hutrin mielestä sesonki saisi olla pidempikin. Hänestä kynttilät eivät kuulu vain jouluun.

– On silti ollut hauska huomata, että ulkokynttilöiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Ehkä kynttilät siirtyvät hiljalleen sisältä ulos pihoille.

Havillakin on vuosien varrella kokeiltu paljon eri värejä, tuoksuja ja muotoja, mutta silti laajat ostajakunnat löytyvät perinteisten tuotteiden parista. Pyhänpäivän aikaa ostetaan hautakynttilöitä, kruunuja itsenäisyyspäivään ja pöytäkynttilöitä jouluun.  

–  Silti on hyvä muistaa, ettei kynttilä ainakaan rumenna tummuvaa kesäiltaakaan, Hutri naurahtaa.

Polta kynttilää oikein

1.    Polta pöytäkynttilöitä ainakin pari tuntia kerrallaan. Jos poltat lyhyitä aikoja, kynttilään syntyy onkalo.

2.    Sytytä kruununkynttilä langan juuresta, ettei lanka ala kärytä.

3.    Huoneenlämpöinen kynttilä syttyy paremmin kuin kylmä. Älä siksi säilytä hauta- ja lyhtykynttilöitä autossa.

4.    Jos poltat useita kynttilöitä samaan aikaan, katso että ne eivät ole liian lähekkäin kuumentamassa toisiaan.

5.    Sammuta kynttilä mieluiten tukahduttamalla. Jos puhallat, puhalluksen oltava kuiva. Myös kynttilän sydämen voi kastaa parafiiniin, niin se syttyy tasaisesti seuraavalla kerralla.