Hilkka Nuutilainen perusti unelmiensa kahvilan helsinkiläislähiöön. Vuodessa selviää, kannattaako vohvelinpaisto ja sopan keitto.

”Olen monta kertaa elämässäni kääntänyt uuden lehden niin työssä kuin parisuhteessa. Merkittävin uusi alkuni on ollut äitys 19 vuotta sitten. Olin aina ajatellut, ettei minusta ole äidiksi, ja epäilin kykyäni rakastaa lasta. Vaikka olin opettajana murkkujen kanssa kaiket päivät, en pystynyt näkemään itseäni vastuussa vauvasta. Onneksi silloinen aviomieheni ylipuhui minut. Olen siitä valtavan kiitollinen, sillä maailmaani avarsi todella paljon tulla 37-vuotiaana äidiksi.

Tosin avioliitto ei sitten kestänyt. Se päättyi, kun rakastuin toiseen Tuomas-poikamme ollessa viisivuotias. Jos ensimmäinen oli järkiavioliitto, toinen taas oli suurta hullaantumista. Ehdimme olla vain pari vuotta naimisissa. Hän lähti enkä minä estellyt. Tuomaksen isän kanssa olemme hyvissä väleissä.

Kävin toisen eroni jälkeen Erosta ehyeksi -kurssin. Siellä sain harjoiteltua muuan muassa sitä, kuinka pyydän Tuomaksen isältä anteeksi perheemme rikkomista. Itkien harjoittelin ja itkien pyysin, myös Tuomakselta. Mies sanoi jo antaneensa anteeksi.

Lapsuudesta opit työntekoon

Opin lapsuudessani maalaistalossa Ristiinassa tekemään kovasti töitä. Maalla ei lapsia viety harrastuksiin, niinpä leivoin ja kokkasin kotona. Kotitalousopettajani oli idolini, ja lopulta opiskelin samaan ammattiin.

Päädyin kotitalouden lehtoriksi helsinkiläiselle yläasteelle 12 vuodeksi. Olin hyvä opettaja ja osasin pitää kurin opetuskeittiössä – siitä oppilaat tykkäävät. Aloin väsyä, kun työhön tuli paljon muutakin kuin opettamista. Hermostuin ajoittain oppilaisiin, ja suhteeni heihin huononi.

Kun Suomessa alkoi ensimmäistä kertaa montessoriohjaajakoulutus, oli aika toimia. Opiskelin montessoriohjaajaksi. Aluksi otin puoli vuotta kerrallaan virkavapaata, mutta lopulta uskalsin sanoa turvallisen eläkevirkani irti. Sitä monet ihmettelivät ja kauhistelivatkin. Olin 1,5 vuotta vieraalla töissä, sitten perustin oman montessorileikkikoulun. Montessoripedagogiikan pääperiaate on ”auta minua tekemään itse". Montessoriohjaaja ei johda toimintaa, vaan tarjoaa apua, kun lapsi itse sitä tarvitsee. Sattui löytymään sopiva uusi tilakin, jonne loin pienen ja kodikkaan leikkikoulun, Kukonaskelen.

Työelämä on kulkenut 12 vuoden jaksoissa, ensin opettajana, sitten montessoriyrittäjänä. Jos hyvin käy, niin pidän kahvilaa seuraavat 12 vuotta.Oma kahvila oli unelmani jo opiskeluaikoina. Minulla on yhä jäljella kansio, johon tuolloin suunnittelin kahvilani tarjottavia.

Parhaimmillaan kahvila Neljä vuodenaikaa elättää minut, ja pahimmillaan terveyteni menee. Uskalsin kuitenkin perustaa kahvilan tänne Fallkullan pieneen lähiöön, koska päiväkotinikin oli täällä. Tunnen seudun ja monia täällä asuvia ihmisiä. Kahvila on ollut nyt auki kolme kuukautta, ja tarkoitukseni on katsoa koko vuoden kierto.

"Vuodessa näkee, kuinka ämmän käy."

Teen joka päivä erilaisen kasviskeiton ja sille tuoreen leivän. Minulla on 25 eri vaihtoehtoa, joita vaihtelen porkkanaleipäsistä rosmariini-parmesaanitikkuihin. Ehkä joskus tarjoan keiton koverretusta sämpylästä. Tuoreet vohvelit ovat tärkeä osa ruokalistaani. Täytteeksi saa niin suolaisia kuin makeita herkkuja. Haluan kaiken olevan hyvää ja aitoa, ja siksi keitän hillotkin itse. Marjat poimin kesällä Ristiinasta. Porkkana- ja punajuurikakku sekä lantturieskat ovat suosikkejani. Mehevyys tulee niihin raastetuista juureksista.

Uuttakin suunnittelen sopivissa annoksissa. Itsenäisyyspäivän brunssi maakuntateemalla onnistui hyvin. Aion vaihtaa valikoimaa vuodenajan mukaan. Keväällä tykkään hortoilusta. Silloin teen hortapiirakkaa, nokkosvohveleita ja ihanan keltaista voikukkamarmeladia. Marinoin myös voikukan nuppuja. Tämän sadon kerään Ristiinan puhtaissa maisemissa.

Yrityksen perustaminen on teknisesti erittäin helppoa. Viralliset jutut hoituivat alle tonnilla. Liiketilan elintarviketoimilupa maksoi 130 euroa. Rekisteröin myös kotikeittiöni elintarvikehuoneistoksi 130 eurolla. Osakeyhtiön rekisteröinti Patentti- ja rekisterihallitukseen maksoi 340 euroa.

Kahvilani hankin päiväkodin myynnistä saamillani rahoilla.

"Kun teen tästä hyvän, joku ostaa sen vielä minulta. Mitään ei saa, ellei uskalla yrittää."

Liiketila oli ollut 4,5 vuotta tyhjillään, ja remontti piti tietenkin tehdä. Kalleimmaksi tuli täysin uusi keittiö koneineen, 7000 euroa. Remonttityöt maksoivat 6000 euroa, valaistus 4000 euroa ja kalusteet Kierrätyskeskuksesta 600 euroa. Muutama tuhat meni logoon ja kotisivuihin. Paloturvalliset verhot kiinnittimineen maksoivat noin 600 euroa ja Arabian Paratiisi-astiat noin 1500 euroa. Tilavuokra on vähän alle 1200 euroa. Saan starttirahaa kuuden kuukauden ajan, sillä voin maksaa esimerkiksi oman asuntoni vuokran.

Eilen katsoin kynttilöin valaistua kahvilaani ja tuumasin, että kyllä se on kaunis. Päiväni ovat 10-tuntisia, mutta minulla on kuitenkin varaa pitää kahvila kiinni kaksi päivää viikossa. Unelmoin kyllä työparista. Aion ottaa peruskoulusta tet-harjoittelijoita, mutta uskon aika pitkälle pärjääväni yksin, kunhan opin askeleeni täällä. Eli sen, miten asiat sujuvat jouhevimmin.

Poika auttaa arjen pyörittämisessä

On hienoa, että olen voinut kehittää kahvilaa poikani kanssa. Hän on auttanut tavarakuljetuksissa, asiakaspalvelussa ja kassassa ja kotona tietokoneasioissa. Kasvissyöjänä hän on mainio keittojen valmistaja. Nyt hän on armeijassa.

Luotan tulevaisuuteen. Minua yllätti se, että osasin tehdä tämän. Kahvilasta tuli vähän isompi kuin ajattelin, 90 neliötä. Nyt sinne mahtuu lapsille leikkinurkka ja aikuisille keinutuoli.

Asiakkaat ovat ihania ja mukana suunnittelemassa, he toivovat kahvilalle menestystä. Vakioasiakkaita on muodostunut yllättävän nopeasti. Yksi äitiporukka tulee silloin tällöin jumpan tai muskarin jälkeen keitolle. Eräs taloyhtiö tilasi 20 hengelle yhtiökokouksen. Logokahvila kokoontuu kerran kuussa. Siellä puhutaan logoterapiasta ja elämän tarkoituksesta.

Olen onnellinen siitä, että iloitsen taas pienistä lapsista ja tykkään kovasti seurailla heidän leikkimistään. Isoäitejäkin käy lastenlastensa kanssa. Voisin järjestää kahvilassa myös lastenjuhlia.

Kahvilayrittäjän pitää olla ahkera, työtä pelkäämätön ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Minulle oli pienoinen yllätys, kuinka raskasta tämä on fyysisesti, vaikka olen aina pitänyt kunnostani huolta. Aloitan aamun lattialla joogalla ja vetämällä jo makuuasennossa tukisukkahousut jalkaan. Fysioterapeutillakin pitää käydä.
Työpäiväni ovat pitkiä. Kassittomina päivinä voin kävellä kotoa kahvilaan. Matkaa on parisen kilometriä ja osaksi metsätietä pitkin.
Meni syteen tai saveen, niin minulla on vielä unelmia. Toivon tulevaisuudelta monenlaisia luonto- ja liikuntaelämyksiä. Rakkaus ja parisuhdekin mahtuisivat elämääni.”

 

Tieto

HILKKA NUUTILAINEN

Syntynyt Ristiinassa 1959, asuu Helsingissä.
Perhe Eronnut, 19-vuotias Tuomas-poika asuu jo omillaan.
Työ Aiemmin kotitalousopettaja ja montessoriohjaaja. Nyt pitää omaa kahvilaa Helsingin Fallkullassa.
Harrastukset Liikunta, luonnossa liikkuminen, marjastus.

Ilomantsilainen Tarja, 69, ja järvenpääläinen Raili, 68, vaihtoivat viideksi päiväksi rohkeasti kotejaan, harrastuksiaan ja lähipiirejään ET-lehden pyynnöstä. Miltä tuntui elää toisen elämää?

Opiskelijat tapaavat käydä vaihdossa ulkomailla, mutta Raili Ojala-Signell ja Tarja Patrikainen ovat ehkä lanseeranneet jotain uutta: seniorivaihdon. Raili ja Tarja vaihtoivat kotejaan, harrastuksiaan ja lähipiirinsä viideksi päiväksi ET-lehden pyynnöstä. Seikkailusta tarkemmin kertova juttu ilmestyy 25.4. ET-lehdessä 9/2018. 

Tarja asuu yksin isossa omakotitalossa Ilomantsissa. Lapsenlapset Nikolaos, 13, Anastasia, 10, ja Nektaria, 6, Lampropoulos ovat usein mummolla hoidossa ja yökylässä. Tarjan tytär Riikka Patrikainen on ortodoksisen seurakunnan kanttori ja hänen miehensä Ioannis Lampropoulos sen kirkkoherra.

Railin kotipesä on rivitalossa Järvenpäässä. Hänkin on leski, mutta viettää avomiehensä kanssa yhdessä viikonloput ja kesät. 

Kumpikin naisista suunnitteli toiselle tekemistä, joka noudatteli kodin omistajan tavallista viikko-ohjelmaa.

Miltä toisen ihmisen elämään hyppääminen tuntuu? Ilomantsissa Tarjan kotona viisi päivää viettänyt Raili pääsi tutustumaan itselleen uusiin asioihin, kuten kuorolaulantaan, ortodoksiseen seurakuntaan ja paikallisten piirakoiden leivontaan.

Näin Raili kertoo ajastaan Ilomantsissa.

Raili Ojala-Signell, 68:

Uudessa kodissa

"Tarjan perheystävä Jorma Savinainen oli minua vastassa saapuessani Ilomantsiin myöhään sunnuntai-iltana. Hän opasti minut emännän auton käyttöön ja neuvoi myöhemmin myös leivinuunin lämmityksessä. Halusin oppia, vaikkei sillä käytännön merkitystä viikon aikana ollutkaan.

Jorma piti minulle hyvän esitelmän siitä, millaisia puita lämmityksessä tulisi käyttää. Halot kasattiin uuniin keoksi, keskelle jätettiin rako, johon laitettiin muutama kuiva tuohi. Tulitikulla ei tarvinnut kuin näyttää tuohiin päin, kun tuli tarttui kuiviin halkoihin ja loimusi uunista olohuoneeseen.

Tarjan kotona oli kotialttari. Myös muissa huoneissa näkyi hänen ortodoksinen uskonsa. Minä keitän taustalla teevettä.

Ensimmäistä kertaa kuorossa

En ole koskaan laulanut kuorossa, koska en osaa laulaa nuoteista. Mutta se ei tuntunut olevan tarpeen tässä kansanlaulukuorossa. Kuuntelin, kun kuoron johtajat Riikka Patrikainen ja Liisa Matveinen laulattivat eri ääniä vuorotellen. Kun sävelkulku tuli tutuksi, liityin minäkin naisäänten joukkoon.

Alkuesittelyssä tutustuin muihinkin kuorolaisiin ja heidän taustoihinsa. Tarjan ystävät Erja Karvinen (oikealla puolellani) ja Leena Purmonen (vasemmalla) ottivat minut heti siipiensä suojiin. Kun meidät pyydettiin pöytien takaa luokan eteen kuoroasetelmaan laulamaan seisaaltaan ”Ruskie neitsyt, valkie neitsyt…”, lauloin jo rohkeasti mukana. Sain vieruskaverilta jopa kiitosta kauniista äänestäni.

Tästä uudesta kokemuksesta jäi niin positiivinen olo, että taidan alkaa etsiä Järvenpäästä matalakynnyksistä kuoroa uudeksi harrastuksekseni.

Varamummon rooli haltuun

Kuoron jälkeen menin Tarjan tyttären Riikan perheeseen illalliselle. Olin varannut kotoa mukaan leipomiani I Love You -pipareita tuliaisiksi. Ajattelin, että lapsia tämä kansainvälinen viittomamerkki voisi kiinnostaa. Viittomakieli on minulle tuttua, sillä vanhempani olivat kuuroja ja minäkin olen elänyt kuurojen yhteisössä. 

Vastaanottoni perheessä oli heti innostunut. Lapset Nikolaos (Niko), Anastasia (Ansku) ja Nektaria (Nekku) innostuivat heti asettelemaan sormiaan ILY-muotoon. Kohta minut pyydettiinkin yläkertaan lasten valtakuntaan tutustumaan tyttöjen keppihevosiin ja muihin leluihin. Kaikki puhuivat ja esittivät kysymyksiään minulle yhtaikaa. Seuraavana oli vuorossa kreikkalainen tanssiesitys, johon Anastasia oli tehnyt koreografian ja isoveli Niko etsi netistä musiikin.

Turhaan olin pelännyt tätä lastenlasten hoitoa heidän varamummonaan, minut otettiin avosylin vastaan. Samalla saimme sovituksi vaihtoviikkoni lasten hoito- ja kuljetusajat.

Piiroiden leipominen tutuksi

Pääsin kokeilemaan paikallisten piirakoiden (piiroiden) leipomista. Kesäaikaan Ilomantsissa on turisteille piirookoulu Ravintola Parppeinpirtillä, mutta muulloinkin se järjestetään tilauksesta halukkaille.

Pirootsupussa eli piirakkanurkassa oli lasin takana piiroiden teko jo hyvässä vauhdissa saapuessani paikalle. Pohjia oli kaulittuina iso kasa, josta opettaja Johanna Ikonen otti leivinalustalle kymmenkunta kappaletta käsiteltäviksi. Lastalla jokaisen päälle nakattiin valmista perunamuusia. En ollut tiennytkään, että täytettä levitetään melkein reunoihin saakka. Rypytys kahdella sormella keskeltä päähän, piirakan pyöräytys ja sama toiseen päähän. Päät oli tärkeä vielä kääntää, etteivät ne palaisi.

Sain kädestä pitäen ohjausta myös riisipiiroiden tekemisessä. Rypytys minulta vielä sujui, mutta ruispohjien kaulitseminen vaati jo enemmän taitoa. Uutta oli snapsilasin käyttö samankokoisten pohjien tekemisessä kaulitusta taikinasta. 

Pari tuntia piiroitten teossa lensi siivillä. Seuraavalla Ilomantsin matkallani, toivottavasti jo tulevana kesänä, haluan ehdottomasti päästä nauttimaan karjalaisen pitopöydän antimista Parppeinvaarassa.

Vapaaehtoishommissa

Paikalliset Leijonat ja Ladyt käyvät ulkoiluttamassa vanhuksia. Tarjan ystävä Leena Purmonen on miehensä Kari-Matin ja muiden Leijonien ja Ladyjen kanssa käynyt vapaaehtoistoimintana kerran viikossa ulkoiluttamassa vanhuksia palvelukeskuksessa.

Torstaille osui ensimmäinen kunnon pakkaspäivä kolmen lumisateisen päivän jälkeen. Koska viima oli myös kova, kovinkaan moni vanhus ei halunnut lähteä ulos. Eräs pyörätuolissa istuva mies käväisi saattajansa kanssa tekemässä parkkipaikalla kierroksen, mutta halusi pian takaisin sisään. Intervallijaksolla palvelutalossa oleva reipas ja hyväkuntoisen oloinen Keijo Sivonen teki pitkän lenkin kahden Leijonan kanssa. Palattuaan otettiin vesitornin juurella meistä ryhmäkuva.

Ensikertalaisena paastopalveluksessa

Ortodoksisen kirkon kanttorina toimiva Riikka Patrikainen oli opastanut minua hieman etukäteen tämän paastopalveluksen kulusta. Erona luterilaiseen kirkkoon oli se, että eri kirkkoon kuuluvat eivät voisi osallistua palveluksessa jaettuun ehtoolliseen.

Kirkon kauneus häikäisi minut. Seurakuntalaisia alkoi saapua, he kävivät sytyttämässä kynttilöitä ikonien eteen ja jotkut suutelivat edessä olevaa ikonia. Muutama tuttukin kuoroista tervehti minua. Minua opastettiin, että jos en jaksaisi seisoa koko palvelusta, voisin hyvin käydä istumaan seinänvieruspenkille.

Kuoron laulu ja pappien rukouksien ja tekstien esittäminen laulaen hypnotisoi minut tunnelmaan. Jossain vaiheessa kynttilöiden ja suitsukkeen haju alkoi jopa heikottaa. Suuresti hämmästelin vanhojen naisten ketteryyttä, kun he useaan otteeseen polvistuivat rukoukseen lattialle ja nousivat taas suuremmitta vaikeuksitta ylös.

Vaikka ehtoollisviiniin en saanutkaan osallistua, minua kehotettiin hakemaan vaaleaa leipää isä Ioanniksen leipäkorista. Kuvassa takanani on Hannu Lappalainen, jonka olin tavannut aiemmin molemmissa kuoroissa. Hän ystävällisesti opasti ensikertalaista palveluksen aikana.

Viittomien opettamista

Olin ennen paastopalvelusta vienyt Tarjan lapsenlapsen Nekun muskariin. Kun opettaja ei ollut vielä saapunut, opetin hänelle muutaman eläinviittoman. Nekku osasi viittoa jo vesikilpikonnan, joten opetin miten maakilpikonna viitotaan. Kymmenessä minuutissa käytiin läpi tavallisimmat kotieläimet. 

Paastopalveluksen jälkeen oli seurakuntalaisten yhteinen teehetki, jossa tutustuimme toisiimme ja isä Ioannis kertoi paaston merkityksestä. Siinä oli minulla myös aikaa kuulustella, mitä Nekku muisti opettamastani. Hän muisti melkein kaikki kymmenen viittomaa. Kuvassa viitotaan ”lehmä”. Taustalla isä Ioannis ja äiti Riikka teetä kaatamassa.

On hyvin tavallista, että lapset muistavat kissa-viittoman väärin. Hyvin useinhan he myös silittävät kissaa vastakarvaan. Tässä käydään läpi väärä viittoma vasemmalta oikealle, kun oikea viitotaan oikealta vasemmalle, jolloin rystyset ovat kissan pää. Muut seuraavat kiinnostuneina.

Talvinen Ilomantsi tuli tutuksi


Hattuvaarassa sijaitseva Suomen vanhin tsasouna eli ortodoksinen rukoushuone oli lumimaisemassa. 

Näin myös tsasouna-lumiveistoksen Ilomantsin torilla.

Ilomantsissa on kylillä moottorisahaveistoksia, sillä siellä pidetään kesäisin moottorisahaveiston MM-kisat."

 

Railin sydämestä osa jäi Ilomantsiin.

– Luonto niin kaunis, ja haluan kokea myös Ilomantsin kesän. Tiedustelin jo majapaikkaa tämän jutun valokuvaajan Eija Irene Hiltusen Kuuksenkaareen, joka on vanha lakkautettu kansakoulu.

Mutta suurin syy palata kesällä on uudet ystävät ja tuttavat.

– Karjalaisten ihmisten sydäntä lämmittävä ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on koskettavaa.

Lisää Railin ja Tarjan kokemuksista voit lukea ET-lehdestä 9/2018, joka ilmestyy 25.4. 

”Tossukokemus ei lannistanut minua. Yhden epäreilun opettajan lisäksi minua opetti ainakin kuusi reilua”, kirjoittaa ET:n päätoimittaja Katriina koulumuistoistaan.

Pelkäsin ala-asteella käsityönopettajaani. Hän oli ankara, hyvin uskonnollinen ja lapsen silmissä tietenkin ikivanha. Hän otti minut silmätikukseen.

Kovimmalle jouduin eräänä syksynä, kun neuloimme tossuja. Veimme oppitunnilla kukin vuorollamme opettajalle työn nähtäväksi. Hän istui opettajanpöydän takana, ja me tyttöset odotimme jonossa vuoroamme.

Muistan vieläkin opettajan kahvinhajuisen hengityksen, ärsyyntyneet liikkeet hänen napatessaan tossuntekeleen käsistäni ja tossujen ruman vihreän langan. Muiden edistymistä hän kehui vuolaasti, mutta minun silmukkani olivat aina liian tiukkoja tai liian löysiä. Taisivat ne ollakin. Ainakaan hyvällä mielellä en niitä neulonut.

Äitini auttoi iltaisin lisäämään työhön muutamia kerroksia, ja valmistuivathan tossut lopulta. Paria niistä ei kuitenkaan koskaan tullut. Toinen tossuista jäi toista rutkasti pienemmäksi.

Tänä keväänä näin käsityönopettajani televisiossa. Putous-viihdeohjelman hahmo Ansa Kynttilä oli kuin ilmetty opettajani. Ei liene sattumaa, että tyrannimainen opettaja nousi ohjelman toiseksi suosituimmaksi hahmoksi. Hänenlaisensa moni muistaa lapsuudestaan, varsinkin jos on sellaisen käsiin joutunut.

Lankoja ja virkkaus­ohjeita olen ostanut jo varastoon.

Keväisin pidettävät luokkakokoukset ovat mainio tilaisuus käydä yhdessä läpi mukavia ja ikäviä koulumuistoja vuosikymmenten jälkeen. Huonoille kokemuksille voi usein jo nauraa, mutta jäljen ne ovat varmasti jättäneet.

Tossukokemus ei lannistanut minua. Yhden epäreilun opettajan lisäksi minua opetti ainakin kuusi reilua, ja kaikkiaan minulla on kouluvuosista mukavat muistot.

Myöhemmin neuloin ja virkkasin mielelläni ja ompelin itselleni jopa paitoja ja housuja. Nyt käsityöt ovat jääneet, mutta kunhan aikaa löytyy, tartun taas koukkuun. Lankoja ja virkkaus­ohjeita olen ostanut jo varastoon.

Kevään valoa käsitöihin ja askareihin!

Katriina, päätoimittaja
katriina.palo-narhinen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 8/2018.

Katriina Palo-Närhinen
Seuraa 
Liittynyt15.1.2018

Pääkirjoitus: "Huonot koulukokemukset naurattavat nyt, mutta jäljen ne kyllä ovat jättäneet"

Hei, ja kiitos palautteestasi. Olet aivan oikeassa: yksikin epäreilu opettaja on liikaa, jos sellainen jättää traumoja eliniäksi. ET-lehti ei missään nimessä hyväksy valta-asemaansa väärinkäyttäviä opettajia. Pääkirjoitukseni viesti oli, että lapsuuden ikävistä koulukokemuksista huolimatta niitä monesti ympäröivät mukavat kokemukset, reilut opettajat ja hyvät ystävät. Niitäkin kannattaa muistella, ja kokonaisuus jää useimmilla plussan puolelle. Pahoittelen, että tämä viesti ei auennut riittävän...
Lue kommentti
qwertyuiolkjhgfd Satunnainen n...

Pääkirjoitus: "Huonot koulukokemukset naurattavat nyt, mutta jäljen ne kyllä ovat jättäneet"

Mutta millaisia traumoja tuollaiset hirviö opettajat ovat jättäneet lapsiin? Montako elämää he ovat tuhonneet? Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin armoitettu päätoimittaja, joita opettaja ei onnistunut lannistamaan. Itse asiassa, koko päätoimittajan kirjoituksen pointti jäi epäselväksi minulle. Päätoimittajakin voisi miettiä miksi koko teksti on kirjoitettu? Onko tuossa jotain järkeä? Minulle ainakin jäi mielikuva että jutun ainoa pointti on se että päätoimittajakin sai jotain aikaan. Vai...
Lue kommentti