"Yleensä tämän ikäisiä aletaan valmistella eläkeputkeen", kertoo Arto Seppä-Lassila, joka nousi jäätelötehtaan johtajaksi 59-vuotiaana.

"Kun tietokoneet tulivat tehtaisiin, ne mullistivat koko homman. Jos ennen väännettiin kampea, niin nyt pitää osata säätää laite tietokoneelta. Turengin tehdas on täysin automatisoitu, eikä muistuta 1990-luvun tuotantolaitosta juuri lainkaan.

Ennen tyhjensimme sokerisäkkejä jäätelömassaan, mutta nyt kaikki jäätelön raaka-aineet ovat piilossa koneessa. Vasta pakkauskoneessa ne tulevat näkyville. Automaatio on poistanut raskaan käsityön.

Valmistamme kahdessa vuorossa noin kymmentä jäätelömerkkiä. Ennen linjoja oli 15, nyt kahdeksan tehokasta linjaa on korvannut ne.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Tällaista on työ sukkahousutehtaalla

Maistelen aamuisin edellisen päivän tuotannon. Olen elämässäni syönyt todella paljon jäätelöä. Suosikkini on tavallinen vaniljajäätelö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Valion jäätelöliiketoiminnan siirtyminen Nestlén omistukseen vuonna 2004 vaikutti työhöni dramaattisesti. Tehtaalla oli valtava pelko sen sulkemisesta. Mutta tänne on investoitu paljon.

Minusta leivottiin tehtaan johtaja 59-vuotiaana. Yleensä sen ikäisiä aletaan valmistella eläkeputkeen. Olen ensimmäinen suomalainen johtaja täällä Nestlén aikana. Pääsisin eläkkeelle ensi vuonna, mutta en halua vielä lopettaa työntekoa.

Suomalaiset ovat Euroopan kovimpia jäätelönsyöjiä. Työntekijät saavat taukotiloissa syödä jäätelöä niin paljon kuin haluavat.”

Testaa: Saisitko sinä töitä?

Arto Seppä-Lassila

Jäätelötehtaan johtaja Suomen Nestléllä vuodesta 2012.
Työura Turengissa alkoi 1990 jäätelömestarina.
Työskennellyt monissa eri tehtävissä tuotannossa ja kunnossapidossa. 
Asuu Hämeenlinnassa.
Perheessä vaimo, 4 lasta ja pian 8 lastenlasta.
Harrastaa sulkapalloa, golfia ja tennistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla