Jos haluat työpaikan, kannattaa opetella muutama hullunkuriselta tuntuva taito.

Vastikään 60 vuotta täyttäneiden suomalaisten työttömyys on kääntynyt jyrkkään kasvuun ja on nyt eri ikäryhmistä korkein ja pitkäkestoisin, käy ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön analyysista vuodelta 2012.

– Mitä vanhempi olet, sitä vaikeampaa sinun on työllistyä. Jo 40. ikävuoden jälkeen työllistyminen alkaa hiljalleen vaikeutua, toteaa Työ- ja elinkeinoministeriön dosentti, työmarkkinaneuvos Matti Sihto.

– Jos 55-64-vuotiaat joutuvat nyt työttömiksi, on työllistyminen vaikeaa, vaikeampaa kuin nuoremmilla työttömillä.

Taloussanomien ja tulevaisuustutkija Ilkka Halavan tekemän luonnehdinnan mukaan tulevaisuuden työelämässä arvostetaan muun muassa seuraavia taitoja: laajaa kielitaitoa, hyvää fyysistä kuntoa, rohkeutta ja yrittäjähenkisyyttä, esiintymistaitoa ja sosiaalisen median tajua. Itsensä ja alansa on osattava brändätä.

"Ei kuulu mulle, olen vain töissä täällä" -asenne ei tulevaisuuden työelämään kuulu. Sen, jonka mielii saada työtä, on yleisten arvojen mukaan oltava valmis pitämään huolta ulkonäöstään, joustamaan vapaa-ajastaan työn eduksi, kehumaan itseään, alaansa ja työpaikkaansa olipa ala mikä tahansa ja puhumaan mielellään jotakin esksottista kieltä, kuten turkkia tai meksikoa - kieliä, jotka liitetään uusiin tai uudelleen nouseviin talouksiin.

– Monet ikääntyvät työllistyvät yrittäjiksi. Ongelma vain on se, ettei itsensä työllistäminen välttämättä ole yli 60-vuotiaalle yhtä luontevaa kuin nuoremmalle työttömälle.

Vaikka iällä näyttää olevan tilastojen valossa merkitystä työllistymiselle, asenteella ja osaamisen lisäämisellä voi korjata omaa arvoaan työmarkkinoilla.

Siivojille töitä ja Itä-Suomessa hiljaista

Temin selvityksen mukaan osa-aikaisten työpaikkojen osuus on kasvanut. Sen sijaan vakituisia paikkoja on tarjolla harvemmin.

Määräaikaiset avoimet työpaikat ovat yleisiä etenkin opetusalalla, siivous- ja kiinteistönhoitotehtävissä.

Todennäköisintä on työllistyä yksityiselle sektorille, yli viiden hengen yritykseen ja muualle kuin Itä-Suomeen. Määrällisesti työpaikat ovat vähentyneet eniten viiden hengen toimipaikoissa ja Pohjois- sekä Itä-Suomen alueella.

Sukupuolellakin on merkitystä. Miehen on todennäköisempää saada töitä kuin naisen.

Vuoden 2013 työllistymistilaston mukaan noin 2000 työssäkäyvästä noin 1340 henkilöä oli miehiä, naisia puolestaan 1220. Ikääntyneet naiset työllistyivät nuorempia naisia paremmin terveydenhoidossa ja sosiaalialalla, palvelutyössä ja kaupallisessa työssä.

 Lähteet: TEM, Taloussanomat, Yle