Helsingin Hakaniemessä torikahvilaa 40 vuotta pitänyt Raija Kaattari tuntee Oiva Toikan, Sinikka Sokan ja Risto Pelkosen kahvimaun. Hän tuntee myös suomalaisten yksinäisyyden.

Hakaniemen torilla on ennen kuutta hiljaista. Kahvisiskot-kahvilan päivä on alkamassa, kun Raija Kaattari, 62, kurvaa autolla torille poikiensa Mikko ja Jouni Kaattarin kanssa.

– Tämä sujuu kuin tanssi, koska kahvilan kalusteet ja tavarat ovat kahdessa pakettiautossa määrätyillä paikoilla, Raija kertoo kasatessaan puuron- ja kahvinkeittopöytää.

Mikko ja Jouni pystyttävät teltan, ja latovat rivakasti autosta torille 100 tuolia ja 25 pöytää. Valmista on tunnissa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Aikaisemmin täällä oli jonoa ennen kuutta, mutta ihmiset heräävät nykyään myöhemmin. Saamme pitää paikan auki kolmeen asti, mutta haluaisin venyttää sitä neljään. Kauniina kesäpäivänä turistien on vaikea ymmärtää kuppilan sulkemista kesken kaiken, Raija toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raija on paahtanut 40 vuotta töitä kuutena päivänä viikossa ja haaveilee vapaapäivistä lastenlasten kanssa.

– Yritän antaa pojilleni vastuuta yrityksessä, sillä kai minun pitää joskus eläkkeellekin jäädä. Terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys.

Koko suku on tiiviisti yrityksessä mukana. Tytär Marja Rajaniemi tulee välillä tuulettumaan töihin, jotta saa kolmen lapsen hoidolle vaihtelua. Myös Jounin avovaimo Emilia Kauppila työskentelee kahvilassa. Kesällä on aina kuusi työntekijää.

1260822

Juttuseuraa torilla

Kahvisiskoilla on paljon kanta-asiakkaita kuten taiteilijoita Oiva Toikasta Sinikka Sokkaan. Arkkiatri Risto Pelkonen vaimoineen käy lauantaisin, samoin piispa Irja Askola. Demaripoliitikoille tori on lähikuppila, Eero Heinäluoma ja Raakel Hiltunen istuvat siellä ahkerasti.

Kesälauantaisin torilla on tämän tästä haitarimusiikkia. Usein joku järjestää syntymäpäiväkahvit kotoisasti torikahvilassa.

– Moni asiakas on käynyt jo 40 vuotta, ja olen ollut usean papan hautajaisissa. Vanhusten yksinäisyys on surullista, onneksi moni yksinäinen tulee torille. Meillä voi istua vaikka ei ostaisi mitään. Tai kahvikupin ääressä voi viipyä vaikka koko päivän.

Torilla on helpompi mennä vieraisiin pöytiin kuin sisätiloissa. Joskus Raija ohjaa ihmisiä toistensa pöytiin. Pientä psykologista silmää ja juonittelua peliin.

– Kerran vein juuri leskeksi jääneen rouvan toisen lesken pöytään, annoin hetken jutun juurta ja he löysivät pian yhteisen sävelen. Kierrän aina juttelemassa asiakkaiden kanssa, sillä torikahvila on kaupunkilaisten olohuone. Ihmiset haluavat jutella, sillä kaupan kassalla sellaiseen ei ole aikaa.

Kallion seurakunnan pappi päivysti kymmenen vuotta sitten torstaisin yhdessä pöydässä. Siellä kävi paljon ihmisiä. Tätä voisi viritellä uudestaankin.

– On ikävää lukea lukea vanhuksista, jotka jymähtävät yksin kotiin. Päivärytmiin kannattaisi ottaa vaikka lähikahvilassa käynti. Meillä käy paljon vanhuksia puurolla.

Ihmisten kohtaaminen on Raijalle elämäntapa. Hän huomasi heti torin itselleen sopivaksi työpaikaksi.

– Vien puuroa kotiinkin joillekin lähellä asuville. Eräs rouva sairastui syöpään ja oli pitkään huonossa kunnossa. Joku meistä kipaisi aamuisin viemässä hänelle puuron ja toi samalla roskat pois. Otettiin puuron hinta, ei sen ihmeempää bisnestä. Tuntui kivalta auttaa.

Eräs vanha herra on jäänyt Raijan mieleen. Paavo Vilkas kävi kymmeniä vuosia puurolla, ja torilla vietettiin myös hänen 90-vuotispäivänsä.

– Muutamana jouluna vein hänelle paketin ja puuroa kotiin Kallioon. Sukulainen kävi kertomassa Paavon kuolemasta ja menin hautajaisiin.

Maailmankuulu riisipuuro

Ensimmäinen riisipuuron ostaja on töihin matkalla oleva pukumies. Heti hänen perässään tulee kolmen aamuvirkun eläkeläisnaisen seurue.
Hakaniemen tori henkii konstailemattoman arkista kaupunkitunnelmaa, ja siellä käykin kaikenlaista porukkaa eläkeläisistä poliitikoihin. Kallion alue on siistiytynyt valtavasti. Ennen laitapuolen kulkijoita pyöri kulmilla rasitukseen asti. Torilla käyvä väki on nuorentunut, lauantaisin käy paljon lapsiperheitä.

– Jos Hakaniemen tori olisi ihminen, se olisi vahva ja sitkeä suomalainen nainen. Vähän ronski, voisi kulkea tuulipuvussa, Raija nauraa.

Myös turistit ovat löytäneet Hakaniemen torin. Viime kesänä eräs mies kuvasi puuroja ja jututti Raijaa pitkään. Kuukauden kuluttua hän tunnusti meilissä olevansa New York Timesin toimittaja, joka teki Suomesta juttua.

– Kahden kuukauden kuluttua australialaispariskunta tilasi reippaasti puurot. He lensivät Lontoon kautta ja lukivat matkalla New York Timesin puurojuttua. Uutinen kiersi ympäri maailmaa, aivan mieletöntä!

Kioskinpitäjäksi rippikouluikäisenä

Raijan äiti oli kampaaja, isällä oli takseja ja myöhemmin hän siirtyi autokauppiaaksi. Perheellä oli myös nakkikioskeja. Raija hänen veljensä Antti Virtapuro pyörittävät edelleen grillivaunua Helsingin Elielinaukiolla. Myyjät ovat kuusikymppisiä rouvia, muut eivät siinä hommassa pärjää.

– Aloitin yrittäjänä 15-vuotiaana Laajasalon uimarannan kioskinpitäjänä. Asuin Vartiosaaressa mökillä ja päräytin Heinon tukkuun veneellä, koska minulla ei ollut ajokorttia. Myin kolme kesää jätskiä, limpparia, namia, tupakkaa ja kahvia.

Kesken Raijan hovimestariopiskeluiden isä ideoi tyttärilleen bisneksen, torikahvilan Hakaniemessä. Päivi Leksis ja Raija aloittivat Kahvisiskojen pyörittämisen vuonna 1975.

– Ostimme lopettavalta kahvilan emännältä kaluston, ja hän opasti meidät alkuun. Yli 60 vuotta vanhat kahvikannut ovat edelleen käytössä.
Aluksi siskokset myivät vain kahvia ja lihiksiä, ja kiersivät kärryllä myymässä muille torikauppiaille.

– Parikymmentä vuotta sitten keitimme kerran itsellemme puuroa ja muut kauppiaat halusivat sen kärrymyyntiin. Pian myös kahvilan asiakkaat toivoivat puuroa. Näin pienestä se alkoi, Raija nauraa.

Kun Raijan ja Päivin lapset olivat pieniä, toinen siskoista oli kotona kaikkien viiden lapsen kanssa toisen pyörittäessä kahvilaa. Myös mummi kaitsi lapsia usein Vartiosaaressa. Työpäivä loppui jo kolmelta ja kahvila oli talvella viisi kuukautta kiinni.

– Pidimme kahvilaa yhdessä 35 vuotta, sitten sisko halusi jäädä eläkkeelle. Ei ero ihan helppo ollut, vaikka toisaalta on yksinkertaista, kun saan määrätä kaikesta yksin. Olen uudistushaluinen ja minulla on aina monta rautaa tulessa, Raija myöntää.

Sitkeys on yrittäjän perusedellytys. Työn täytyy maistua aina. Koskaan ei ole huono ilma.

– Toki minäkin tarvitsen lomaa. Sunnuntai on vapaa, vaikka usein teen silloin paperihommia. Talvisin kahvila on kiinni kolme kuukautta, sen turvin jaksan tätä hullunmyllyä.

Raija on valmis myös rohkeisiin ratkaisuihin. Hän erosi kuusi vuotta sitten yli 30 vuoden avioliiton jälkeen.

– Rakastuin yhden katseen jälkeen toiseen mieheen. Kärvistelin vuoden kotona ja pohdin elämääni. Kävimme terapiassa ex-miehen kanssa yhdessä ja erikseen. Perustelin lapsillekin tunteitani: olen myös nainen, en vain äiti. Eräänä päivänä otin kassini ja lähdin kotoa.

Raija haluaa elää täysillä.

En halua vanhainkodissa katua, etten uskaltanut hypätä elämänmuutokseen.

- Ex-miehessäni ei ole mitään vikaa, vaan minä olin tyytymätön ja halusin muutosta.

Raijan uusi suhde oli intohimoinen ja rankka. Yhdessä asuminen ei onnistunut.

– Se meni mönkään, mutta en halunnut palata entiseen elämääni, vaikka sekin olisi onnistunut. Ex-mieheni on vahvasti menossa mukana rakkaana ystävänä ja mökillä isänä ja pappana.

Raija unelmoi edelleen parisuhteesta. Oikea mies tulee, jos on tullakseen.

– En hirveästi suunnittele tulevaisuutta. Työntekoa jatkan pitkään, sillä saan siitä niin paljon tyydytystä. Kaikki riippuu tietysti terveydestä.

Juttu on julkaistu aiemmin ET-lehdessä 12/14.

Sisältö jatkuu mainoksen alla