Tämän vuoden mansikkasesonkia on odotettu pitkään, mutta nyt se on käynnistynyt Etelä-Suomessa.

Mansikkapelloilla on vihdoinkin alkamassa kaivattu vilske, ja kaupatkin ovat päässeet myymään ensimmäisiä laatikoitaan tätä punaista kesäherkkua.

Poikkeuksellisen aikainen kevään tulo ja lämpimät hellepäivät ennakoivat aikaista satokautta, mutta näin ei käynytkään.

Kesäkuun pitkä kolea sääjakso pisti aikataulun uusiksi.

Etelä-Suomessa sekä poimijat että syöjät ovat nyt päässeet jo nauttimaan mansikkasadosta. Pohjois-suomessa pääsatokausi käynnistynee heinäkuun puolivälin aikoihin. Näin ennakoi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto.

Ennen juhannusta toiveena oli jopa 12 miljoonan kilon sato.  Tällä hetkellä Suomen mansikkasadosta odotetaan noin 10–11 miljoonan kilon laajuista. Siitä riittää neljä–viisi litraa mansikkaa jokaista suomalaista kohti, liitto laskee.