Yllätä kumppanisi ikuisesti mieleenjäävällä joululahjalla, joka ei maksa mitään.

Jotta joulusta jää kaikille hyvä mieli, muista hankkia jokin lahja varsinkin läheisimmällesi. Jos rahaa tai aikaa on niukasti, ota käyttöön kekseliäisyys.

1. Lahjansaajalle tärkeä tavara, 0 €.

Poimi talteen jokin kumppanillesi tuikitärkeä tavara, kuten kampa, keittiösakset tai kahvimitta, ja paketoi se näyttävästi. Hätätilassa lukulasitkin käyvät.

Lapsuudenystäväni Sarin isä toimi näin ennen joka joulua. Kerran hän oli takavarikoinut vaimonsa kynsiviilan jo viikkoja ennen aattoa. Vinkki sopii vain erittäin huumorintajuiselle lahjansaajalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Kirjaston kirja, 0 €.

Pyydä kirjastovirkailijalta täsmävinkki kumppaniasi ajatellen, esimerkiksi runokirja. 90-vuotias runoilija Kirsi Kunnas suositteli aviopareja lukemaan toisilleen runoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleensä kirjastot ovat avoinna vielä aatonaattona 23.12.

Lisäksi huolehdi kirja kirjastoon ennen lainausajan päättymistä.

3. Kehut, 0 €.

Keskity löytämään uutta ylistettävää kumppanistasi. Ulkonäkö ja tyyli ovat takuuvarmoja aiheita, mutta käytä kekseliäisyyttä myös taitojen suitsuttamiseen. Joululahjaksi tarkoitettuja kehuja pitää sadella enemmän kuin voit ikinä uskoa mahdolliseksi.

"Kukaan ei keitä yhtä hyvää puuroa kuin sinä."

"Sinä se löysit meille Suomen kauneimman kuusen."

"Rauhoitat ihanasti, kun osaat olla tekemättä mitään."

Pyri ennenkuulemattomaan kehukierteeseen. Vain suoraan sydämestä tulevat, rehelliset kehut kelpaavat joululahjaksi.

4. Tuotenäytteet, 0 €.

Kierrä lähimmät apteekit ja tavaratalot ja pyydä tuotenäytteitä ihonhoitotuotteista, tuoksuista ja pesuaineista. Näytteitä tutkimalla lahjansaaja voi löytää itselleen uusia lempituotteita. Lisäksi minipakkaukset ovat tarpeen esimerkiksi matkoilla.

Näyttävä paketointi kuuluu asiaan. Kirjoita lahjakorttiin jotakin tuotteisiin liittyvää, kuten "Kajaanin kaunottarelle" tai "Pohjois-Suomen puhtaimmalle Paavolle".

5. Sadan prosentin jousto, alkaen 0 €.

Jos luet tätä jouluaattona ja lahjapaniikki on pahimmillaan, kerro heti kumppanillesi antavasi lahjaksi joustoa. Joustat kaikissa kumppanin toiveissa esimerkiksi 24 tunnin ajan.

Mennäänkö joulukirkkoon vai ei. Lipeäkala vai hapansilakka. Kutsutaanko joulukahville naapuruston kitisevin vanhapiika tai pahaltahaisevin kalakaveri. Ollaanko vain.

Kumppani päättää, sinä joustat. Hymysuin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla