Moni perinnönsaaja tai vaikkapa isommasta asunnosta pienempään muuttava ihmettelee, mitä he tekisivät tavaravuorilleen ja mistä niihin saisi ostajan.

Keräilyn asiantuntija Pentti Avomaa antaa vinkit, miten voit realisoida tavaroita, joita et itse tarvitse.

1. Myy kirpputorilla

Kirppareilla käy väkeä paljon, ja oikeanhintainen tavara menee kaupaksi. Toki kaupaksi menee myös väärin eli alakanttiin hinnoiteltu arvokkaampi tavara, ja niitä kyttäävät kärppinä niin jobbarit kuin puoliammattilaisetkin. Olisi siis hyvä ennen tavaroiden vientiä arvioittaa signeerattuja esineitä, postimerkkejä, vanhoja rahoja yms. asiantuntevammilla ihmisillä, ettei tavaraa myy liian halvalla.

Kirppareilla menee harvemmin yli sata euroa maksavia kohteita, ja yleisin hintapyyntö on 1-20 euroa. Vaatteista – nimekästä vintagea ja lastenvaatteita lukuun ottamatta – ei yleensä saa muutamaa euroa enempää. Sama koskee kirjoja, matkamuistokrääsää ja äänitteitä.

Ihan muutamalla halpatavaralla ei kirpparille kannata mennä pöytävuokrien takia. Esimerkiksi Helsingin Jäähallin kirppis verottaa lauantain myyntipaikasta 27 euroa ja sunnuntaina 30 euroa.

2. Jätä muiden kaupattavaksi

Jos ei itse halua myydä tavaroitaan, voi niitä jättää itsepalvelukirpparille. Kirpparin pitäjä velottaa myydyistä tuotteista esimerkiksi 30 prosenttia myyntipalkkiota. Huonona puolena on se, että tavarat pitää hinnoitella kiinteästi, kun moni haluaisi tinkiä edes vähän. Tämä haittaa tavaroista irtipääsemistä. Vaikka kameravalvonta olisikin järjestetty, kovin arvokkaita ja pienikokoisia tuotteita en uskaltaisi itsepalvelukirpparille jättää myyntiin.

Lisää rahaa Kenillä? "Nukesta tarjotaan jopa 500 euroa"

3. Mene korukauppaan

Monet kultasepänliikkeet ja sijoituskullan välittäjät ostavat jalometallikoruja grammahintaan, joka on enemmän tai vähemmän etäällä maailmanmarkkinahinnasta. Lisäksi korukiville ei useinkaan lasketa mitään hintaa. Romukullan ja -platinan myyntiin nämä paikat soveltuvat hyvin, mutta jos vähänkin epäilee, että koruissa on timantteja, rubiineja tai safiireja, ne kannattaa myydä huutokauppojen tai vaikkapa Helsingin Pantin vintage-myymälän välityksellä.

4. Hyödynnä verkkopalvelut

Netin kautta myyminen sujuu ilman välityspalkkioita. Hyviä markkinapaikkoja ovat esimerkiksi Tori.fi ja Huuto.net – joista jälkimmäiseen voi laittaa tavaraa myyntiin niin kiinteään hintaan kuin huutokaupalla. Niissä voi myös asemoida omat hintapyyntönsä vertaamalla muiden vastaaviin. Paremmin kauppa käy, kun laittaa kunnon kuvat myyntikohteista. Yleisperiaate on, että tavara lähetetään ostajalle sen jälkeen, kun siitä on saatu maksu tilille.

5. Pyydä hinta-arvio

Kun haluaa päästä eroon arvokkaammasta tavarasta, onnistuu se niin ikään netissä. Bukowskis Market on yksi mahdollinen paikka, josta saa myös asiantuntevia neuvoja ja hinta-arvion. Myyjä maksaa yhtiölle vasarahinnasta 15 prosentin provision. Eli jos myy vaikkapa taulun Bukowskis Marketin nettihuutokaupan välityksellä, ja korkein tarjous on 400 euroa, myyjä saa siitä itselleen 340 euroa. Tässä nettihuutokaupassa on ostajia niin Suomessa kuin Ruotsissa.

"Älä jätä tätä perinnöksi” – katso pysäyttävät ennen ja jälkeen -kuvat

6. Käy huutokauppakamarilla

Huutokauppoihin voi tarjota myyntiin niin yksittäisiä arvokkaampia esineitä kuin vaikkapa koko kuolinpesän tavarat.  Palkkiot vaihtelevat 15-25 prosentin välillä vasarahinnasta, ja monilla huutokauppakamareilla on myös määritelty kohteen myyntipalkkion minimi, joka voi olla 30 euroa/kohde. Näin huutokauppakamari säätelee sitä, ettei huutokauppaan tarjota myyntiin aivan halpoja esineitä – arvokkaan kuolinpesän myyntihinnoittelu on kuitenkin yleensä neuvottelukysymys.

7. Vie vintageliikkeeseen

Toki antiikkia, tauluja, vintagea, postimerkkejä, vanhoja rahoja jne. voi tarjota myös alan erikoishuutokauppoihin ja liikkeisiin, joista arvostetuimmat maksavat luotettavasti kohteen arvon mukaisen hinnan omilla myyntikuluillaan vähennettynä.

8. Selaa lehti-ilmoitukset

Lehtien sivuilla ilmoittelevat myös monet yksityiset tai yritykset ostavansa käteisellä vaikka koko kuolinpesän, mikä on helppo ratkaisu muuttaa tavara rahaksi. Nämä asiantuntijat pystyvät yleensä muutamassa minuutissa selvittämään itselleen pesän arvokkaimmat kohteet, joiden perusteella tekevät tarjouksensa koko pesästä. Eikä myyjä saa ehkä koskaan tietää, mikä olisi noiden kohteiden todellinen arvo.

Jotkut tavarakasan päällä istuvat ajattelevat olevansa fiksuja ja aikovat arvioittaa ilmaiseksi huutokauppakamarien edustajilla tai vaikkapa rahaliikkeessä keräilyesineidensä arvon. Jos tavaraa ei jätetä myytäväksi, hinta-arviointi saattaa maksaa satojakin euroja, eikä siitä ole oikeutta närkästyä: ei toisen työtä saa aliarvioida niin, ettei olisi siitä valmis maksamaan.

 

 

Vierailija

Näin muutat omaisuuttasi rahaksi nopeasti – 8 ammattilaisvinkkiä

Huutonet on yksi hyvä vaihtoehto,siellä käy esimerkiksi keräilijät.tavaran hinta muodostuu siten kohdalleen kun kiinnostuneita ostajia löytyy.ja jobbarit erottuvat pois joukosta,he eivät tarjoa mistään tavarasta mitään.mieleen tulee tämä rojua rojua ohjelma missä yksi v*tun puusilmä arvioi tavaroita.tunnen tuon tyypin,on täysi lusmu.
Lue kommentti
Vierailija

Näin muutat omaisuuttasi rahaksi nopeasti – 8 ammattilaisvinkkiä

Ainakin Huuto.net:ssä ostajat ja myyjät voivat antaa palautetta toisistaan. Jos ei ole vielä ollenkaan palautetta tai paljon negatiivisia palautteita, niin kaupantekohalukkuus vähenee ja epäilykset heräävät. Itsellä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia Huuto.net:n kanssa ja kaikki saamani 26 palautetta ovat olleet 100% positiivisia.
Lue kommentti

"Olen uskomattoman onnekas", Helena Lylynharju sanoo selvittyään kaukomatkalla iskeneestä aivoverenvuodosta. Matkavakuutuksen ansiosta Helena selvisi katastrofista pikkurahalla.

Helena Lylyharju, 61, Luumäki:

"Päivitin minun ja mieheni Kari Martia­lan matkavakuutukset juuri ennen Havaijin-matkaamme. Lasku vakuutuksesta oli 60 euroa. Matkaan lähtiessämme en ollut vielä maksanut sitä, enkä ollut saanut vakuutuskorttia. Yhtiöstä neuvottiin soittamaan päivystävään numeroon, jos jotain tapahtuisi.

Olin juuri astumassa kuumasta ulkoilmasta ilmastoituun ravintolaan Honolulussa, kun armoton päänsärky iski.

En uskonut sen olevan vakavaa, vaikka autoon meno tai siitä nouseminen ja muutkin äkilliset liikkeet tuntuivat hajottavan pääni. Vasta kaksi päivää kärsittyäni päätin mennä lääkäriin, jotta saisin vahvempaa särkylääkettä.

Kari soitti vakuutusyhtiön antamaan numeroon. Sieltä neuvottiin suomeksi, mihin sairaalaan mennä, ja sanottiin avainsana: maksusitoumus. Ilman sitä meidät olisi ehkä käännytetty pois, sillä virkailijan ensimmäinen kysymys oli: Onko teillä asianajajaa?

Puudutus ja reikä kalloon

Olin onnellinen, että minua ei lähetetty resepti kourassa hotelliin lepäämään, vaan pääni kuvattiin. Sieltä löytyi lukinkalvon alainen verenvuoto. Päätäni tutkittiin myös sepelvaltimoiden kautta ja aivojen painetta laskettiin poistamalla nestettä selkäytimen läpi.

Seuraavina päivinä sain vahvoja kipulääkkeitä, jopa morfiinia. Kun nekin auttoivat vain hetken, lääkärit porasivat kallooni reiän paineen vähentämiseksi. Vasta viipalekuvauksissa ilmeni, mistä on kyse: aivoissani oli sormenpään kokoinen hyytymä.

Minun piti allekirjoittaa suostumus joka toimenpiteestä erikseen. Hoitohenkilökunta ja vakuutusyhtiön käyttämän palveluyhtiön lääkärit keskustelivat keskenään hoidostani ja siirtämisestäni Suomeen.

Tiesitkö tätä: Valtio ei kuljeta vakavasti sairastunutta kotiin, vaikka 34 % suomalaisista luulee niin.*

Myös Kari piti yhteyttä palveluyh­tiön suomalaisiin lääkäreihin. He ava­sivat hänelle englanninkielisiä lääketieteellisiä termejä.

Joka kerta, kun Kari tuli katsomaan minua, hoitaja tai lääkäri kertoi hänelle kuulumiseni ja vastasi hänen kysymyksiinsä. Se oli Karille tärkeää, sillä häntä pelotti, etten selviäisi hengissä tai saattaisin vammautua.

Itse en kivultani kyennyt edes pelkäämään. Jos särkyä pitäisi kuvata asteikolla yhdestä kymmeneen, se oli sata. En jaksanut miettiä, pääsenkö ikinä sairaalasta tai kuolenko, saati harmitella hukkaan menevää lomaa.

Vastoinkäymisiä elämässäni on toki ollut, mutta aiemmin en uskonut, että minulle voisi tapahtua mitään näin kamalaa. Nyt tiedän, että voi.

Paluu ambulanssikoneella

Parin viikon sairastamisen jälkeen minut lennätettiin pienellä ambulanssikoneella Yhdysvaltoihin Chicagoon. Siellä minua oli vastassa suomalainen lääkäri. Hän lensi kanssamme reittikoneella Suomeen, jossa minut kuljetettiin ambulanssilla Lappeenrannan keskussairaalaan.

Hoito havaijilaisessa sairaalassa maksoi 70 000 dollaria ja kotimatkani noin 100 000 dollaria. Parissa viikossa minuun käytettiin noin 150 000 euroa eli hyvinkin luumäkeläisen omakotitalon hinta. Vakuutusyhtiö kustansi kaiken.

Matkavakuutuksen ansiosta minulla oli esittää yksityissairaalalle maksaja, joten sain hyvää hoitoa. Ilman sitä ­vakava sairauteni olisi ollut paitsi ­ter­vey­dellinen, myös taloudellinen ­katastrofi.

Olen uskomattoman onnekas, että selviydyin, vaikka vitkuttelin hoitoon menossa. Neljännes aivoverenvuotopotilaista kuolee ennen hoitoon pääsyään ja vajaa puolet kuolee vuotoa seuraavan vuoden aikana.

Sairaus iski toukokuun lopussa 2016. Elokuussa työpaikkalääkärini arvioi, että voin jatkaa työssäni rahtilaivan keittiömestarina. Hän huomautti, että voin olla onnellinen jokaisena aamuna, kun herään. Niin olenkin!"

*Lähde: Finanssialan keskusliitto, vakuutustutkimus

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä 6/2018.

Mikä matka­vakuutus on?

Matkavakuutuksen kaksi keskeistä osaa ovat matkustaja- ja matkatavaravakuutus. Matkustajavakuutus on henkilöturva ja se voi olla jatkuva tai matkakohtainen.

Monet jatkuvat vakuutukset ovat voimassa jo yli 50 kilometrin päässä kotoa. Jos reissaa usein tai pitkään tai käy ulkomailla useammin kuin kerran vuodessa, jatkuva vakuutus on yleensä järkevä. Nimestään huolimatta se on yleensä voimassa enintään kolmen kuukauden matkalla. Tätä pidempien matkojen turvasta kannattaa sopia yhtiön kanssa erikseen.

Yhdelle matkalle otetun vakuutuksen hintaan vaikuttaa matkan kohde ja kesto.

Matkatavaravakuutus puolestaan turvaa tavarat ja sen hinta määräytyy korvaussumman perusteella.

Satokausi on tilaisuus paitsi oman pakastimen täyttämiseen, myös tienaamiseen. Sieniä ja marjoja keräämällä voi päästä tuhansien eurojen verottomiin tuloihin.

1. Kuinka paljon marjojen poimimisella voi tienata?

Kovimmat kerääjät voivat ansaita marjasesongin aikana parissa kuukaudessa kymppitonnin puhtaana käteen. Keskiverto palkansaaja joutuu työskentelemään yli kolme kuukautta saadakseen kasaan saman summan. Tällaisiin tienesteihin pääseminen vaatii, että metsässä ahkeroi joka päivä.

Napakka poimija kerää kaudessa kolmisentuhatta kiloa marjoja, mutta todelliset huiput saattavat yltää jopa 8000 kilon saaliiseen.

Kaikkiaan marjoja poimitaan Suomessa noin 50 miljoonaa kiloa, joista reilusti yli puolet päätyy kerääjien omiin pakastimiin ja noin 20 miljoonaa kiloa ravintolohin tai marja-alan yrityksille.

Marjayritykset maksavat mustikasta poimijalle yleensä pari euroa kilolta ja puolukasta vähän vähemmän, mutta hillasta jo melkein kympin. Hintaan vaikuttaa paitsi kotimaisen sadon määrä myös marjatilanne Baltiassa ja muualla Itä-Euroopassa.

Itse kerätystä marjakilosta saa reilusti paremman hinnan, jos sen myy suoraan kuluttajille. Oman myyntipisteen voi perustaa vaikka torille tai maantien levähdyspaikalle, kunhan pyytää luvan alueen omistajalta tai ylläpitäjältä. Myyntityöhön käytetty aika on kuitenkin pois keräämisestä.

Huononakin satovuonna metsissä kypsyy marjoja 100 kiloa jokaista suomalaista kohti. (Lähde: arktisetaromit.fi)

2. Kannattaako sienestäminen?

Suomen metsistä eivät sienet keräämällä lopu: syötäviä sieniä kasvaa vuosittain noin miljardi kiloa.

Taloudellisesti merkittävimmät sienilajit ovat korvasieni, kantarelli, rouskut ja varsinkin herkkutatti. Sitä on viety Suomesta ulkomaille ainakin sadan vuoden ajan, aluksi tsaarin ajan Pietariin ja nykyään etenkin Saksaan ja Italiaan.

Herkkutateista maksettava hinta vaihtelee sadon suuruuden ja sienten laadun mukaan, mutta se on noin kolme euroa kilolta. Isokokoisia tatteja pystyy päivässä keräämään kymmeniä kiloja, huippusienestäjät pääsevät yli sataan kiloon. Päiväansio nousee silloin helposti 200 euroon.

Kantarellista ja mustatorvisienestä kerääjä saa tuplaten parempaa kilohintaa kuin herkkutatista, mutta pienten sienien päiväsaaliit jäävät ahkerallakin poimijalla paljon pienemmiksi kuin suurten tattien.

Oma lukunsa on tuoksuvalmuska, japanilaisittain matsutake. Tuoksuvalmuska on oikukas sieni, eikä siitä välttämättä saada satoa joka vuosi. Japanilaiset voivat maksaa matsutakesta satoja euroja kilolta, mutta kerääjän kukkaroon siitä ei ropise juuri herkkutattia enempää.

3. Minne kerätyn saaliin voi myydä?

Marjojen ja sienten myyntiin ja jalostamiseen erikoistuneita yrityksiä on lukuisia ympäri maata. Suurimmilla yrityksillä on ostopisteitä eri puolella Suomea.

Marjojen, sienten ja muiden luonnonantimien talteenottoa edistää Arktiset Aromit -yhdistys, jonka nettisivuille on listattu maakunnittain yrityksiä, jotka ostavat satokauden tuotteita suoraan kerääjiltä. Etenkin sieniä voi tarjota myös suoraan ravintoloille.

Suomen maapinta-alasta noin 90 prosenttia kuuluu jokamiehenoikeuksien piiriin.

4. Tarvitaanko marjastamiseen maanomistajan lupa?

Jokamiehenoikeus antaa kaikille oikeuden kulkea luonnossa ilman maanomistajan lupaa. Samalla voi kerätä luonnonvaraisia marjoja, sieniä ja kasveja. Kenenkään pihaan ei silti saa mennä marjastamaan tai sienestämään.

Luonnonantimien kerääminen onnistuu lähes kaikkialla, sillä Suomen maapinta-alasta noin 90 prosenttia kuuluu jokamiehenoikeuksien piiriin. Oikeudet koskevat myös ulkomaalaisia.

5. Mitä sanoo verottaja?

Yksityishenkilöt saavat saavat kerätä ja myydä luonnonvaraisia marjoja, sieniä ja kasveja verotta niin paljon kuin satokaudessa ehtivät. Verovapaus koskee kuitenkin vain satunnaista myyntiä yksityishenkilöille tai ravintoloille ja yrityksille. Jos keräämisestä maksetaan palkkaa, siitä on maksettava normaalisti veroa, samoin viljeltyjen kasvien myynnistä.

Veroton myynti on sallittu vain jalostamattomille luonnonantimille: esimerkiksi marjoja ei saa survoa, sokeroida tai pakastaa eikä sieniä ryöpätä. Myytävien tuotteiden puhdistaminen on kuitenkin sallittua.

Lähteet: Arktiset Aromit ry, Verohallinto, Luonnonvarakeskus.

Näihin jokamiehenoikeus ei päde

Suomen metsissä kasvaa aarteita, joiden keräämistä jokamiehenoikeus ei salli.

  1. Luontaistuotepiireissä hittituotteeksi noussutta pakurikääpää ei saa omin luvata kerätä. Jos lupa heltiää, voi pakurikäävällä tienata mukavasti. Käsittelemättömistä käävän paloista voidaan maksaa 50 euroa kilolta.
  2. Heleän vihreät kuusenkerkät ovat nyt kovin trendikkäitä, mutta niiden poimimiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja. Kerkät sopivat salaattiin, muhennoksiin ja keittoihin tai niistä voi keittää siirappia. 
  3. Koivun mahlan terveysvaikutuksiin uskotaan aina Japania myöten. Mahlan juoksuttamiseen ei saa toisen koivikossa omin luvin ryhtyä. Hyvälaatuisesta mahlasta voi saada muutaman euron litralta. Tienestit voivat silti olla mukavat, sillä yhdestä puusta saa mahlaa 50–300 litraa.
  4. Aikanaan hätäravintona syöty pettu on kokenut uuden tulemisen. Männyn jälsi- ja nivakerroksesta saatavassa petussa on paljon ravintokuitua ja hivenaineita, mikä vetoaa ihmisiin näinä terveystietoisina aikoina.