Pentti Avomaa tietää, että suomalaisten vintit ja varastot ovat täynnä tavaraa. Mutta tunnetaanko tavaran arvo?

"Vanhojen tavaroiden hinta-arvioinnit ovat suosittuja aiheita monissa televisio-ohjelmissa ja lehdissä. Ohjelma tai juttu täyttää tarkoituksensa, mikäli jotkut katsojat tai lukijat saavat kuulla, että heidän rihkamaksi luulemansa tavaran arvo onkin melkoisen huomattava. Mutta miten paljon hinta-arvioon voi luottaa?

Ihmiset ilahtuvat sitä enemmän, mitä isompi hintalappu hänelle esitetään, ja tämä voi johtaa ylioptimistisiin arvioihin. Tähän saatetaan syyllistyä senkin takia, että esineen arvioitavaksi antaneelle ei oikein raaskita tuottaa kovaa pettymystä – odotukset kun ovat usein liian korkealla.

Jotkut jopa suuttuvat, jos hinta-arvio ei täytä odotuksia, jotka siis ovat jo alun perin ylioptimistisia.

Odotukset vanhan tavaran arvosta ovat usein liian korkeita sen takia, että ihmiset ovat kuulleet ullakoilta ja vaikka koirankopista tehdyistä ihmeellisistä esinelöydöistä, joista huutokaupoissa on maksettu huimaavia summia. Sellaisia yllätyksiä maailmalta kyllä löytyy, mutta tosiasiassa suurin osa vanhasta tavarasta on vain muutaman euron tai muutaman kymmenen euron arvoista. Ne ovat vain vanhoja, käytettyjä tavaroita – eivät antiikkia eivätkä edes vintagea.

Lue arvioita ja kommentteja keräilyesineistä täältä.

Mitä arvolla tarkoitetaan?

Yleensä arvioitsijat tarkoittavat käyvällä arvolla hintaa, jolla suunnilleen samanlaisia tavaroita on myyty huutokaupoissa. Joku käyttää mieluummin termiä ”kohteen vakuutusarvo” – luullakseni, jotta saisi hinnan näyttämään komeammalta ja siis kysyjän tyytyväisemmältä.

Täsmällisiä hinta-arvioita voi esittää vain, jos tyystin samanlaisia ja samankuntoisia esineitä on myyty runsaasti eri huutokaupoissa, ja näinhän on vain harvoin. Kuvista päätellen samannäköisissäkin voi olla myös isot laatuerot – posliinissa krakelointia tai särö, design-lasissa naarmuja, taiteilijan työ ”väärältä” luomiskaudelta, kirja nuhraantunut jne.

Arviohinta on siis parasta esittää hintahaarukkana. Silti aina löytyy niitä, jotka voivat sanoa löytäneensä esineen jostain halvemmalla. Tai myyneensä kalliimmalla. Tai ei onnistu myymään arvioidulla hinnalla.

Vaikka hinta-arvio perustuisi toteutuneisiin huutokauppahintoihin, se ei suinkaan tarkoita, että esineen omistaja saisi arviosumman itselleen esineestään vaikkapa huutokaupan kautta myytynä. Huutokauppayhtiö ottaa itselleen tietysti myyntipalkkion. Ostajakaan ei saa esinettä tuohon vasarahintaan, sillä sen päälle tulevat arvohuutokaupoissa ainakin ostoprovisio, ja sille arvonlisävero – ehkä myös taitelijakorvaus.

Katso myös: "Näistä maksetaan yllättävän paljon" – onko sinullakin lasikaapissa lottopotti?

Osto- ja myyntiprovisiot vaihtelevat hieman eri huutokauppayhtiöissä, mutta jos ne ovat esimerkiksi 20 prosenttia, se tarkoittaa, että sadan euron vasarahintaisesta esineestä myyjä saa itselleen 80 euroa ja ostaja joutuu maksamaan siitä 120 euroa.

Tietysti voi yrittää myydä itsekin vaikkapa netin välityksellä, mutta se ei välttämättä tuota edes yhtä hyvää tulosta.

Hinta-arvio on lähtökohta

Hinta-arvio on kuitenkin hyvä lähtökohta niin tavaroiden myyjälle kuin ostajallekin – tulee se sitten lehtien palstoilta tai vaikkapa huutokauppaluettelosta. Se ankkuroi kohteen johonkin realistiseen näkemykseen, josta sitten mennään ylös- tai alaspäin tilanteen mukaan. Se auttaa muun muassa huutokauppaihmisiä, jotka huutokauppaluettelon arviohinnoista saavat jonkinlaisen tuntuman siitä, mikä kohde kenties maksaa.

Arvohuutokauppojen järjestäjiltä se vaatii kuitenkin ylimääräistä työtä, ja esimerkiksi Helander ja Huutokauppahuone Aleksi eivät esitä hinta-arvioita enää lainkaan luetteloissaan, mikä on mielestäni vahinko."

Pentti Avomaa

"Älä jätä tätä perinnöksi” – katso pysäyttävät ennen ja jälkeen -kuvat