Tämän auton peräkonttiin mahtuu vaikka koko perikunta.

Fabia on Skodan toiseksi pienin malli, josta on myynnissä kaksi versiota: perinteiseltä pikkuautolta näyttävä viisiovinen ja farmarimalli Combi. Varsinaisista pikkuautoista ei ole kyse, sillä Combilla on mittaa yli 4,2 metriä. Koeajon perusteella Fabia on auto, josta on tavattoman helppo pitää.

Tilat

Koeajetussa autossa oli lisävarusteena saatavat sportti-istuimet. Ne tarjoavat erinomaisen tuen, kunhan kuljettaja ei ole ihan mahdottoman kokoinen. 190-senttiselle kuskille istuin on hiukan vajaamittainen. Muuten edessä on hyvin tilaa.

Kojelauta ja mittaristo ovat miellyttävän selkeät. Erilaiset painikkeet ovat helppokäyttöisiä ja ne on ryhmitelty loogisesti. Kojelaudan keskellä on iso kosketusnäyttö. Tunnelmassa on paljon samaa kuin vuoden autoksi valitussa Volkswagen Passatissa.

Takapenkillä on niukempaa. Kaksi aikuista mahtuu penkille hyvin, vaikka jalkatilaa ei ylenpalttisesti ole. Istuin on melko alhaalla, joten istuma-asento käy pitemmän päälle raskaaksi. Kolmas matkustaja tekee olon tukalaksi, sillä hartiatila alkaa loppua kesken. Keskipaikkalaisen olo ei muutenkaan ole järin mukava, sillä kookas keskitunneli syö jalkatilan.

Farmari-Fabian todellinen valtti on valtava tavaratila. Virallinen tilavuuslukema on 530 litraa, saman verran kuin vaikkapa Volvon V70-farmarissa. Tilasta ei ole muuta moitteen sanaa kuin se, että kun takapenkin selkänojat kipataan, jää laajennettuun tilaan harmillisesti kynnys.

Turvallisuus

Fabia sai virallisesta törmäystestistä täydet viisi tähteä. Turvallisuuteen on muutenkin panostettu. Autossa on hätäjarrutusjärjestelmä, joka mittaa etäisyyttä edellä ajavaan. Jos etäisyys käy liian lyhyeksi, auto hälyttää kuljettajaa. Tarvittaessa auto huomauttaa kuljettajaa pienellä jarrujen nykäyksellä, ja jos törmäys näyttää väistämättömältä, järjestelmä jarruttaa automaattisesti

Autosta on hyvä näkyvyys niin eteen kuin taaksekin. Etunäkyvyydestä kuuluu iso kiitos A-pilareille, jotka ovat sopivan sirot.

Turvatyynyjä on kuusi kappaletta. Takapenkkien reunapaikoilla on Isofix-kiinnikeet turvaistuimia varten. Harmillisesti parkkitutka on hankittava lisävarusteena.

Talous

Koeajetun auton hinta nousee lisävarusteineen reiluun 21 tuhanteen euroon. Summalla saa ja hyvän varustelun ja hiukan prameamman ulkonäön. Edullisimmillaan farmari-Fabia maksaa vähän yli 15 000 euroa.

Virallinen kulutuslukema on 4,8 litraa sadalla kilometrillä. Koeajossa ei noin alhaisiin lukemiin päästy, mutta kohtuullisen lähelle kuitenkin. Maantiellä kulutus nousi hiukan yli viiden litran.

Tekniikka

1,2-litrainen moottori on oiva valinta Fabiaan. Sen teho- ja vääntölukemat eivät näytä paperilla järin suurilta, mutta käytännön suorituskyky on hyvällä tolalla. Auto kiihtyy sadan kilometrin tuntivauhtiin alle 10 sekunnissa. Ajamisessa onkin melkeinpä sporttista tunnelmaa. Voimavarojen rajallisuuden huomaa vasta silloin, kun kuski yrittää kiihdyttää isolla vaihteella. Moottorin vääntö loppuu kesken, ja kiihtyvyys jää kovin verkkaiseksi. Pienemmällä vaihteella auto on paljon sähäkämpi kiihtymään.

Vaihteisto toimii nätisti ja kevyesti liikkuvaa kytkintä on helppo käyttää. Autoon saa myös erinomaisesti toimivan automaattivaihteiston hiukan alle 2000 eurolla.

Auton jarrut ovat tunnokkaat ja tehokkaat. Sekin lisää osaltaan turvallisuutta. Jousitus on napakka, joidenkin mielestä jopa kova. Ominaisuus jakaa varmasti mielipiteitä. Osin jousituksen ansiosta auton ajettavuus on kuitenkin oivallisella tasolla. Ohjaus on tarkka ja tuntuma hyvä. Fabia voikin olla auto, jossa kuski viihtyy matkustajia paremmin.

Skoda Fabia Combi 1.2 TSI 110 Style

LUKUJEN VALOSSA

Mitat (mm): pituus 4257, leveys 1958, korkeus 1488, akseliväli 2470, raideleveys edessä 1463, takana 1457, maavara 135. Kääntöympyrä 10,9 m.
Painot (kg): omamassa 1153, kantavuus 530, perävaunu jarruin 1100 ja jarruitta 570.
Tavaratila (l): 530, laajennettuna 1395.
Moottori: iskutilavuus 1197 cm³, teho 81 kW (110 hv)/4600–5600 r/min, vääntö 175 Nm/1400–4000 r/min.
Kiihtyvyys: 0–100 km/h 9,6 sekuntia, huippunopeus 199 km/h.
Kulutus: 4,8 l/100 km, bensa.
Hiilidioksidipäästöt: 110 g/km.
Hinta: 20 590 euroa (lisävarustein 21 599 e).

ARVIO

Skoda Fabia tarjoaa ison auton tavaratilan kompakteissa ulkomitoissa. Pieni moottori riittää lähes sporttiseen menoon. Jousituskin on lähes urheiluautomaisen kova, mikä ei ehkä kaikkia miellytä.

PLUSSAT

Iso tavaratila
Hyvä ajettavuus

MIINUKSET

Jousitus melko kova
Takapenkki ahdas kolmelle

Helsinkiläinen Börje Uimonen joutui nettihuijarin uhriksi, vaikka teki kaiken oikein.

Viime syksynä Börje Uimonen alkoi etsiä käytettyä perämoottoria kalastusseuralleen.

– Haussa oli kohtuullisen vähän käytetty moottori, joiden tarjonta osoittautui aika niukaksi.

Hintapyyntö oli hyvin kohtuullinen.

Lopulta sopivalta vaikuttava moottori löytyi nettipalvelu tori.fi:stä.

– Hintapyyntö oli hyvin kohtuullinen, muttei ihan älyttömän halpa. Soitin ilmoituksessa olleeseen numeroon, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. Ilmoituksessa oli myös sähköpostiosoite, jonne lähetin viestin.

Kansainvälistä kauppaa

Kun vastausta ei kuulunut pariin kolmeen viikkoon, Börje arveli moottorin menneen sivu suun. Sitten myyjä kuitenkin lähestyi ja kertoi perämoottorin olevan vielä kaupan.

– Viesti tuli saksalaisen yrityksen sähköpostiosoitteesta. Myyjä pahoitteli huonoa suomeaan ja toivoi, että jatkaisimme kirjeenvaihtoa englanniksi.

Kaupoista päätti neljän hengen porukka.

Börje varmisti, että sähköpostissa mainittu yritys on oikeasti olemassa ja päätti uskaltaa jatkaa kaupantekoa. Seuraavien päivien aikana Börje ja myyjä vaihtoivat useita viestejä, joissa keskusteltiin moottorin kunnosta ja sen käyttötunneista. Myyjä vastasi kaikkiin kysymyksiin nopeasti ja asiallisesti.

– Minun lisäkseni moottorin ostamisesta oli päättämässä neljän hengen porukka kalastusseurasta. Kaikki hyväksyivät kauppojen tekemisen saksalaisen myyjän kanssa.

Myyjä vastasi nopeasti ja asiallisesti.

Myyjä ehdotti maksamiseen hiukan suomalaista postiennakkoa muistuttavaa järjestelyä.

– Ajatus oli, että siirrämme rahat kuljetusyhtiön tilille, josta ne siirtyvät myyjälle vasta sen jälkeen, kun olemme saaneet moottorin ja todenneet sen olevan sellainen kuin odotimme.

Järjestely vaikutti turvalliselta sekä myyjän että ostajan näkökulmasta.

Myyjän ehdottama kuljetusliike oli englantilainen. Börje tarkisti nopeasti netistä, että tämäkin yritys vaikutti asialliselta. Hän siirsi sovitun kauppasumman firman tilille ja lähetti myyjälle kuittauksen siitä, että asia on ­hoidettu.

– Kuljetusliikkeeltä tuli saman tien vahvistussähköposti, jossa oli arvioitu toimituspäivä ja seurantakoodi, jonka avulla paketin matkaa pystyi seuraamaan yrityksen nettisivuilla.

Huolellista työtä

Sovittu päivä tuli ja meni, eikä moottoria kuulunut. Börje lähetti sähköpostin kuljetusliikkeelle, mutta vastausta ei kuulunut. Yrityksen nettisivuilla oli palautekaavake, mutta senkään täyttäminen ei johtanut yhteydenottoon. Soitot myyjän ja kuljetusliikkeen puhelinnumeroihin päätyivät suoraan vastaajaan.

Yritysten tiedot alkoivat vaikuttaa epäilyttäviltä.

– Siinä vaiheessa aloin ymmärtää, että olimme tulleet huijatuiksi. Aloin syynätä yritysten tietoja tarkemmin ja ne alkoivat vaikuttaa epäilyttäviltä.

Netistä löytyivät esimerkiksi kuljetusliikkeen liikevaihtotiedot. Ne paljastuivat summaltaan niin pieniksi, ettei yrityksellä oikeasti voinut olla minkäänlaista toimintaa.

– Todennäköisesti huijarit olivat hankkineet toimintansa päättäneen firman pöytälaatikkoyritykseksi, jota käytettiin vain petoksia varten.

Börje teki tapahtuneesta rikosilmoituksen, mutta siitä ei ollut hyötyä.

Maksutapa vaikutti turvalliselta.

– Syyttäjältä tuli viesti, jossa todettiin, ettei rikosilmoitus johda toimenpiteisiin. Rikollisten jäljittäminen ulkomailta on kai liian työlästä ja kallista suomalaisille viranomaisille.

Kalaseura menetti 3 100 euroa. Jos kauppa olisi maksettu luottokortilla, rahoja olisi voinut yrittää vielä saada takaisin. Pahaksi onneksi rahat maksettiin tavallisena tilisiirtona.

Huijaus oli rakennettu huolellisesti. Firmat olivat oikeasti olemassa, nettisivut olivat hyvin tehdyt ja yhteydenpito oli täysin asiallista siihen saakka, kunnes rahat oli saatu.

Netti- ja puhelinhuijaukset ovat lisääntyneet hälyttävää vauhtia. Petosriskiä voi itse pienentää. Lue, miten:

Artikkeli jatkuu alapuolella
Näin vältyt nettihuijareilta
Raha
Näin vältyt nettihuijareilta

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2018.

Estä pankkikortin kopiointi

Pari vuotta sitten pankkikorttini ei suostunut toimimaan bensa-asemalla. Verkkopankissa selvisi, että korttini oli suljettu epäilyttävän ostoksen takia. Se oli tehty Yhdysvalloissa vain pari tuntia sen jälkeen, kun olin käyttänyt korttia viimeksi Suomessa. Pankin turvajärjestelmä oli varmuuden vuoksi sulkenut korttini.

Tuon jälkeen olen minimoinut riskit asettamalla luottokorttiin maarajauksen, joka sallii käytön vain Suomessa. Jos lähden matkalle, käyn muuttamassa asetuksia niin, että korttia voi käyttää kohteessa matkapäivien ajan.”

Samalla tavalla olen estänyt verkko-ostosten tekemisen. Jos käytän korttia nettishoppailuun, käyn ensin verkkopankissa sallimassa sen. Varmuuden vuoksi olen vielä asettanut päiväkohtaisten ostosten ja nostojen summan pieneksi. Vaikka korttini jostain syystä päätyisi voron käsiin, vahinko jää toimieni ansiosta siedettäväksi.

Netti- ja puhelinhuijaukset ovat lisääntyneet hälyttävää vauhtia. Petosriskiä voi itse pienentää. Tiedätkö jo, miten?

1. Mistä voin tunnistaa nettihuijauksen?

Poliisilla on yksinkertainen ohje huijausten tunnistamiseen: jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin on totta. Nigerialaisen lesken tarjoama miljoonaperintö voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta, mutta miksi ihmeessä leski tyrkyttäisi rahoja Suomessa asuvalle tuntemattomalle ihmiselle?

Usein huijarit vetoavat kiireeseen.

Usein huijarit vetoavat kiireeseen. Nopeasti toimimalla on ainutlaatuinen mahdollisuus napata arpajaisvoitto, tehdä halvat kaupat tai saada jotain muuta yllättävää ja hienoa. Hätäilyn sijaan kannattaa pitää pää kylmänä ja etsiä tietoja tarjouksen tehneestä henkilöstä tai yrityksestä. Joskus nopeakin nettiselailu paljastaa, että kyseessä on huijari. Hälytyskellojen pitäisi soida myös silloin, jos mitään tietoja ei löydy.

Huijauksissa on omat muotivirtauksensa ja niiden rinnalla erilaisia kestosuosikkeja. Niistä on koottu tietoa Kuluttajaliiton nettisivulle huijausinfo.fi. Myös poliisin internetsivuilta löytää ajantasaista tietoa käynnissä olevista huijaustavoista.

2. Nettirakkaus roihahti. Miten uuden ihastuksen rahapyyntöön pitäisi suhtautua?

Itäeurooppalaiset kaunottaret – tai sellaisina esiintyvät henkilöt – ovat vieneet monen suomalaismiehen rahat. Kuvio on yleensä samankaltainen: lemmen roihahdettua nettituttavuus kertoo haluavansa tulla Suomeen. Pulma on, ettei hänellä ole rahaa viisumikuluihin. Viisumin päivähinnaksi mainitaan usein kymmeniä euroja. Jos nuorikon haluaa luokseen pariksi kuukaudeksi, kertyy siitä jo iso summa. Kun rahat on lähetetty, morsio katoaa. Poliisin tutkinnassa voi selvitä, ettei neitoa ole olemassakaan.

Facebook tuntuu olevan täynnä lemmenkipeitä upseereita.

Naisia taas lähestyvät lemmenkipeät amerikkalaiset upseerit, joita Facebook tuntuu olevan täynnä. Nykypäivän auervaarojen komennus on juuri loppumassa ja he kaipaavat pientä rahallista apua esimerkiksi saadakseen tavaransa jonkin eksoottisen maan tullista. Rahojen kadottua tililtä katoaa ylkäkin.

Rakastuminen saa helposti arvostelukyvyn pettämään. Rahan antaminen ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut, on kuitenkin riski. Siihen ei ehdoin tahdoin kannata ryhtyä.

Kuluttajansuoja ei koske kahden yksityishenkilön välisiä sopimuksia.

Lue myös:


3. Uskaltaako netissä ostaa tai myydä mitään?

Poliisin tietoon tulevista huijauksista isoin osa liittyy nettikauppaan. Valtaosa nettikaupasta on aivan turvallista. Ongelmat liittyvät lähinnä käytettyjen tavaroiden myyntipaikkoihin. Niissä huijarit voivat myydä tuotetta, jota ei ole olemassakaan tai ostaa tavaroita, joita eivät ole aikeissakaan maksaa. Kun kaupat tehdään myyjän ja ostajan kesken, sivuston ylläpitäjä ei ole vastuussa väärinkäytöksistä, eikä kuluttajansuojakaan koske kahden yksityishenkilön välisiä sopimuksia.

Toimiva puhelinnumero ja osoitetiedot kertovat, että kyseessä on oikea ihminen.

Joillain kauppapaikoilla on käytössä arviointisysteemi, jossa myyjät ja ostajat voivat antaa toisistaan julkista palautetta. Se helpottaa luotettavan myyjän tunnistamista. Jos arviointeja ei ole käytössä, on parasta sopia kaupat tehtäväksi kasvotusten. Aina se ei ole mahdollista. Silloin on syytä ennen kaupantekoa varmistaa, että myyjä on oikeasti olemassa, eikä pelkkä nettiä varten keksitty valeprofiili. Esimerkiksi toimiva puhelinnumero ja siihen liitetyt osoitetiedot kertovat, että kyseessä on ihan oikea ihminen.

Myyjän paras suoja on postiennakko. Se maksaa muutaman euron, mutta se varmistaa, että ostaja ei unohda maksaa.

Lue myös:

Artikkeli jatkuu alapuolella
Näin ostat turvallisesti verkossa
Raha
Näin ostat turvallisesti verkossa

4. Sain puhelun, jossa minun kerrottiin olevan lähellä arpajaisvoittoa. Nyt luottokortilta veloitetaan 64 euroa kuussa.

Poliisin tietoon tulee toistuvasti tapauksia, joissa ihmisille on kaupattu tekaistun arpajaisvoiton perusteella rahapelisivuston jäsenyyttä. Puhelu voi tulla suomalaisesta puhelinnumerosta, ja suomenkielisessä keskustelussa tuodaan esille, kuinka henkilö on jo lähellä suurta voittoa. Voittomahdollisuudet voi varmistaa muutaman kympin maksulla. Puhelun jälkeen sähköpostiin toimitetaan kirjautumistiedot sivustolle. Jättipottia ei tule, vaan huijattu joutuu maksumieheksi, sillä rahapeliyhtiö katsoo sopimuksen olevan voimassa vähintään neljä kuukautta.

Viranomaisten on vaikea puuttua toimintaan, sillä sekä markkinointi että yrityksen toiminta tapahtuvat ulkomailta käsin. Puhelun tullessa kannattaa muistaa, että Suomessa rahapelien järjestäminen on sallittu vain Veikkaukselle, joka ei harrasta tällaista markkinointia.

Vaikka kuinka hävettäisi, salailu ei auta.

5. Mitä teen, kun tajuan tulleensa huijatuksi?

Vaikka kuinka hävettäisi, salailu ei asiassa auta. Huijarin ansaan voi joutua kuka tahansa. Ensimmäiseksi on syytä ottaa yhteys pankkiin ja selvittää, onko rahoja vielä mahdollista saada takaisin tai pysäyttää niiden lähtö tililtä. Ilmoituksella on kiire, jos mielii pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.

Rikosilmoituksen tekeminen helpottaa poliisin työtä. Usein huijarilla tai huijausketjuilla on paljon uhreja. Mitä useammasta tapauksesta poliisi saa tietoja, sitä paremmat mahdollisuudet viranomaisilla on napata tekijä. Jos kyseessä on maksamatta jätetty nettiostos, poliisi osaa rikosilmoituksen avulla palauttaa tavarat oikeille omistajilleen, jos se onnistuu voron nappaamaan.

Asiantuntijat ja lähteet: Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Aho ja ylitarkastaja Mikko Cantell. poliisi.fi/rikokset/huijaukset huijausinfo.fi

 

Katalaa kalastelua

Tieto on paitsi valtaa, myös rahanarvoista omaisuutta nettimaailmassa. Tietojenkalastelu, englanniksi phishing, on yleinen nettihuijausmuoto. Siinä ihmistä yritetään saada paljastamaan henkilötietonsa, salasanansa, tilinumeronsa tai luottokortti- ja pankkitietonsa. Kalasteluun lankeaminen voi johtaa pahimmillaan pankkitilin tyhjenemiseen tai aiheettomiin luottokorttilaskuihin.

Huijaus alkaa yleensä sähköpostilla, jossa kerrotaan tiliin liittyvästä ongelmasta. Esimerkiksi tiliin liittyvää maksua ei ole muka pystytty hoitamaan. Sähköpostissa on nettiosoite, jota klikkaamalla joutuu rikollisten hallussa olevalle nettisivulle, joka voi näyttää aivan samalta kuin pankin tai muun palveluntarjoajan www-sivu. Jos tällaiselle sivulle kirjoittaa tietonsa, ne ovat välittömästi roistojen käytettävissä. Vielä muutama vuosi sitten kalastelusähköpostit olivat melko tökeröitä ja huonosti suomeksi kirjoitettuja, mutta viime aikoina liikkeellä on ollut hyvin aidontuntuisia huijausviestejä.

Kaupat, pankit ja muut asialliset palveluntarjoajat ovat tarkkoja tietoturvasta. Ne eivät kysele sähköpostitse verkkopankki­tunnuksia tai muita tietoturvan kannalta tärkeitä tietoja. Jos tällainen kysely sähköpostiin tulee, se on viisainta poistaa heti.

Lähde: poliisi.fi