Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Kari Latvus vastasi verkkokeskustelijoiden kiperiin kysymyksiin, joita tuli tulvaksi asti. Kokosimme tärkeimmät kysymykset ja vastaukset.

Keväällä saimme idean: pyydetään pappi etlehti.fi:n keskustelupalstalle ja avataan keskustelu uskon asioista. Näin se homma sitten meni...

Alussa Jumala… Siitähän se papin kyselytunti luontevasti alkoi. Ensimmäinen kysyjä siirtyi suoraan luomiskertomukseen ja halusi tietää tieteen ja uskon näkökulmista ihmiskunnan historiaan.

Kari Latvus pahoitteli alkuun nettikeskustelun rajoitteita.

– Nettikeskustelu on aina haastava laji, kun ei kuule toisen äänensävyjä tai näe pilkahdusta silmäkulmassa tai hymyn karetta haastavan lauseen perässä.

Vaan minkäs teet, muuta kuin voitavasti. Latvus vastasi kysyjälle näin:

– Raamatun alussa olevat kertomukset kuvaavat maailman luomista sillä tavoin kuin ihmiset ymmärsivät sen ja kertomukset heijastavat tässä mielessä omaa kulttuuriaan – noin kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. 

Uskon evoluutioon – ja Jumalaan

Latvuksen mukaan Raamattu ei voi toimia biologian tai kosmologian tietokirjana.

– Siihen kysymykseen vastauksia voivat antaa evoluution ja historian tutkijat. Raamatusta sen sijaan saamme päteviä vastauksia siihen, miten ihmisen tulee elää maailmassa ja miksi maailma on olemassa.

Toinen lukija mietti samoja kysymyksiä siinä muodossa, syyllistääkö kristinoppi uskovan ihmisen, joka kokee raamatullisen maailmankuvan niiden aikojen tietona ja kulttuurisena tulkintana. Onko siis harhaoppia saarnata evoluution ensimmäisen solun metaboliamallia, josta jakautumalla kaikki elävä on peräisin?

Latvus vastasi: ei ole.

– Kirkon kannalta voi selkeästi sanoa, että tiede siis myös evoluution tutkimus selvittää, miten maailma syntyi ja elämä kehittyi. Kirkon asiana on elää armosta ja lähimmäisen rakkaudesta, ottaa Jumala ja Jumalan jatkuva etsintä todesta. Elämän kysymykset tulee kohdata avoimin silmiä ja avoimin mielin.

Jumalaa ei löydy pinsetillä

Seuraava kysyjä halusi tietää, voiko ihminen olla uskossa, jos ei ole lukenut tai lue kristinuskon opasta Raamattua.

Latvuksen mielestä uskovaisuuden mittareiden asettaminen on inhimillistä, vaikeaa ja useimmiten tarpeetonta.

– Kun Jumalan valtakunta kuuluu myös ja erityisesti lapsille, niin tuskin Raamatun lukemista voi asettaa ehdoksi kristitylle. Varhaiskristillisyydessä harva aikuinenkaan osasi lukea. Kristityn hyvä askelmerkki on armoon luottaminen ja lähimmäisen rakastaminen.

Entä miten Jumalan olemassaolon voi todistaa, jos ei usko Raamattua muuta kuin ihmisten ajatuksiksi?

Latvuksen ajattelussa Raamattu on ihmisten kirjoittama ja läpeensä inhimillinen kokoelma kirjoituksia. Samalla se on kuvaus siitä, miten Jumala on puhutellut historian eri vaiheissa ihmisiä, haastanut ja rohkaissut.

– Jumalaa ei voi kuitenkaan Raamatun teksteistä kaivaa pinsetillä esiin. Täysin inhimillisen historian keskellä Jumala kohtaa ihmiset arvaamattomilla tavoin ja puhuttelee meitä edelleen. Minulle isoa puhetta Jumalan olemassaolosta on jokainen uusi aamu, jokainen uusi esiin pukkaava kukka ja kohdattu ihminen, Latvus kirjoitti.

Kirkossakin saa epäillä

Yksi kysyjistä siirtyi uskon pimeälle puolelle ja tiedusteli, eikö uskon opettajilla ole hirvittävän suuri vastuu opettaessaan sellaista mitä ei ole?

Latvus ei koe uskoa totuuden salaamisyrityksenä ja oopiumina kärsiville ihmispoloille.

– Ajattelen päinvastoin. Usko on totuuden ja rakkauden etsimistä. Usko on sekä Jumalan etsimistä että Jumalaan nojautumista. Jos uskoa opetetaan ehdottomana ja mustavalkoisena systeeminä, tällaisen maailman horjuminen voi olla vaikeaa ihmiselle, joka etsii ehdottomia ratkaisuja. Tämän sijaan toivon kristittyjen oppivan, että aikuiseen uskoon kuuluu myös kysely ja epävarmuuskin. Kirkossakin saa olla etsijä.

Miten on papin uskon laita?

Seuraavaksi siirryttiin klassikkokysymykseen papin uskosta. Miksi pappi saa olla kirkon palveluksessa, vaikka ei usko Jeesukseen ja Jumalaan?

Latvus muistutti kysyjää, että papin tulee liittyä kirkon uskontunnustukseen. Se on osa pappisvihkimyksessä kysyttäviä asioita.

– Ja samalla jokainen pappi on kyselevä ihminen, jonka omaan kilvoitteluun ja elämään kuuluu myös etsiminen ja avoimuus uuteen, Latvus lisäsi.

Latvus kertoi myös omasta pappistiestään. Hän myöntää olleensa Jumalan etsijä ja pohtija nuoresta pitäen.

– Kysely on jatkunut läpi elämän ja olen saanut elää tätä todeksi myös tutkijana. Sen rinnalla olen ollut sydämeni pohjalla kaiken aikaa myös pappi ja Jumalaan nojaaja. Kyllä teologia, raamatuntutkimus on minulle yhtä aikaa elämisen intohimo ja kyselemisen väline, jotta ymmärrän elämää syvemmin ja paremmin.

Rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta

Latvus on erikoistunut tutkimustyössään diakoniaan. Yksi lukijoista kysyi tähän liittyen, miten Latvus näkee diakonian roolin. Kuinka ja mihin suuntaan sitä tulisi kehittää?

– Diakonia ja lähimmäisen rakkaus on kirkon tuntomerkki. Toivoisin, että kirkko kulkisi yhä suurempaan havahtumiseen sen suhteen että jokainen kristitty on diakonian tekijä. Diakoniaa ei tulee ’ulkoistaa’ vain diakoniatyöntekijöille, Latvus vastasi ja toivoi siis maallikoita vahvemmin mukaan kirkon toimintaan.

Vaikka rakkaus on kuinka kirkon tunnusmerkki, käytännön tasolla kirkko tunnetaan myös oppiriidoista ja erilaisista uskon tulkinnoista, jotka rajaavat esimerkiksi yhteisen ehtoollisen viettoa. Lukija kysyykin: Miksi eri kirkkojen kuten luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välillä ei ole ehtoollisyhteyttä?

– Tätä ihmettelen itsekin. Tulisi olla. Ehkä pääsemme tähän vielä jonakin päivänä ja suunta on ainakin sinne päin. Lopulta on kysymys siitä, että tunnustamme toisemme kristittyinä eroista huolimatta, Latvus vastasi.

Onko Jumala töpeksinyt?

Perimmäisiä, vaikeita kysymyksiä on sekin, miksi jollekin suodaan rajattomasti pätäkkää, luksusta, arvostusta ja fanitusta, kun taas toinen ei saa edes vaatimatonta osaansa onnen pipanoista. Jos siis Jumala on täydellinen, miksi hänen luomansa maailma on niin epätäydellinen ja epätasa-arvoinen?

Latvus vastaa kysymykseen kysymyksellä kuten tuttu hahmo Tuomari Nurmion laulussa Hän on täällä tänään.

– Jumalan suuri luomistyö merkitsee kaikille ihmisille ruokaa ja mahdollisuuden elää. Siksi kääntäisin asian toisinpäin: miksi me ihmiset emme jaa Jumalan antamaa hyvää paremmin keskenämme. Miksi me annamme eriarvoisuuden ja taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden kasvaa?

Kallion seurakunnan alueella, jossa Latvus työskentelee, enää alle puolet ihmisistä kuuluu kirkkoon. Mitkä Latvus näkee suurimpina haasteina työpaikallansa ja miten Kallion seurakunta eroaa muista seurakunnista?

Latvuksella on työpaikastaan hyvää sanottavaa.

– Kallion seurakunta on upea yhteisö, jossa eletään uskoa todeksi ja uskalletaan monessa kohdassa myös etsiä uusia latuja. Yksi uusista asioista on Alppilan kirkon brunssi lauantaisin. Moni on siellä sanonut, että onpas hienoa, kun kirkossa avataan tällainen mahdollisuus myös lapsiperheille.

Tekeekö mieli keskustella uskon asioista? Klikkaa Jumalan etsintä -ketjuun!

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.