Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Kari Latvus vastasi verkkokeskustelijoiden kiperiin kysymyksiin, joita tuli tulvaksi asti. Kokosimme tärkeimmät kysymykset ja vastaukset.

Keväällä saimme idean: pyydetään pappi etlehti.fi:n keskustelupalstalle ja avataan keskustelu uskon asioista. Näin se homma sitten meni...

Alussa Jumala… Siitähän se papin kyselytunti luontevasti alkoi. Ensimmäinen kysyjä siirtyi suoraan luomiskertomukseen ja halusi tietää tieteen ja uskon näkökulmista ihmiskunnan historiaan.

Kari Latvus pahoitteli alkuun nettikeskustelun rajoitteita.

– Nettikeskustelu on aina haastava laji, kun ei kuule toisen äänensävyjä tai näe pilkahdusta silmäkulmassa tai hymyn karetta haastavan lauseen perässä.

Vaan minkäs teet, muuta kuin voitavasti. Latvus vastasi kysyjälle näin:

– Raamatun alussa olevat kertomukset kuvaavat maailman luomista sillä tavoin kuin ihmiset ymmärsivät sen ja kertomukset heijastavat tässä mielessä omaa kulttuuriaan – noin kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. 

Uskon evoluutioon – ja Jumalaan

Latvuksen mukaan Raamattu ei voi toimia biologian tai kosmologian tietokirjana.

– Siihen kysymykseen vastauksia voivat antaa evoluution ja historian tutkijat. Raamatusta sen sijaan saamme päteviä vastauksia siihen, miten ihmisen tulee elää maailmassa ja miksi maailma on olemassa.

Toinen lukija mietti samoja kysymyksiä siinä muodossa, syyllistääkö kristinoppi uskovan ihmisen, joka kokee raamatullisen maailmankuvan niiden aikojen tietona ja kulttuurisena tulkintana. Onko siis harhaoppia saarnata evoluution ensimmäisen solun metaboliamallia, josta jakautumalla kaikki elävä on peräisin?

Latvus vastasi: ei ole.

– Kirkon kannalta voi selkeästi sanoa, että tiede siis myös evoluution tutkimus selvittää, miten maailma syntyi ja elämä kehittyi. Kirkon asiana on elää armosta ja lähimmäisen rakkaudesta, ottaa Jumala ja Jumalan jatkuva etsintä todesta. Elämän kysymykset tulee kohdata avoimin silmiä ja avoimin mielin.

Jumalaa ei löydy pinsetillä

Seuraava kysyjä halusi tietää, voiko ihminen olla uskossa, jos ei ole lukenut tai lue kristinuskon opasta Raamattua.

Latvuksen mielestä uskovaisuuden mittareiden asettaminen on inhimillistä, vaikeaa ja useimmiten tarpeetonta.

– Kun Jumalan valtakunta kuuluu myös ja erityisesti lapsille, niin tuskin Raamatun lukemista voi asettaa ehdoksi kristitylle. Varhaiskristillisyydessä harva aikuinenkaan osasi lukea. Kristityn hyvä askelmerkki on armoon luottaminen ja lähimmäisen rakastaminen.

Entä miten Jumalan olemassaolon voi todistaa, jos ei usko Raamattua muuta kuin ihmisten ajatuksiksi?

Latvuksen ajattelussa Raamattu on ihmisten kirjoittama ja läpeensä inhimillinen kokoelma kirjoituksia. Samalla se on kuvaus siitä, miten Jumala on puhutellut historian eri vaiheissa ihmisiä, haastanut ja rohkaissut.

– Jumalaa ei voi kuitenkaan Raamatun teksteistä kaivaa pinsetillä esiin. Täysin inhimillisen historian keskellä Jumala kohtaa ihmiset arvaamattomilla tavoin ja puhuttelee meitä edelleen. Minulle isoa puhetta Jumalan olemassaolosta on jokainen uusi aamu, jokainen uusi esiin pukkaava kukka ja kohdattu ihminen, Latvus kirjoitti.

Kirkossakin saa epäillä

Yksi kysyjistä siirtyi uskon pimeälle puolelle ja tiedusteli, eikö uskon opettajilla ole hirvittävän suuri vastuu opettaessaan sellaista mitä ei ole?

Latvus ei koe uskoa totuuden salaamisyrityksenä ja oopiumina kärsiville ihmispoloille.

– Ajattelen päinvastoin. Usko on totuuden ja rakkauden etsimistä. Usko on sekä Jumalan etsimistä että Jumalaan nojautumista. Jos uskoa opetetaan ehdottomana ja mustavalkoisena systeeminä, tällaisen maailman horjuminen voi olla vaikeaa ihmiselle, joka etsii ehdottomia ratkaisuja. Tämän sijaan toivon kristittyjen oppivan, että aikuiseen uskoon kuuluu myös kysely ja epävarmuuskin. Kirkossakin saa olla etsijä.

Miten on papin uskon laita?

Seuraavaksi siirryttiin klassikkokysymykseen papin uskosta. Miksi pappi saa olla kirkon palveluksessa, vaikka ei usko Jeesukseen ja Jumalaan?

Latvus muistutti kysyjää, että papin tulee liittyä kirkon uskontunnustukseen. Se on osa pappisvihkimyksessä kysyttäviä asioita.

– Ja samalla jokainen pappi on kyselevä ihminen, jonka omaan kilvoitteluun ja elämään kuuluu myös etsiminen ja avoimuus uuteen, Latvus lisäsi.

Latvus kertoi myös omasta pappistiestään. Hän myöntää olleensa Jumalan etsijä ja pohtija nuoresta pitäen.

– Kysely on jatkunut läpi elämän ja olen saanut elää tätä todeksi myös tutkijana. Sen rinnalla olen ollut sydämeni pohjalla kaiken aikaa myös pappi ja Jumalaan nojaaja. Kyllä teologia, raamatuntutkimus on minulle yhtä aikaa elämisen intohimo ja kyselemisen väline, jotta ymmärrän elämää syvemmin ja paremmin.

Rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta

Latvus on erikoistunut tutkimustyössään diakoniaan. Yksi lukijoista kysyi tähän liittyen, miten Latvus näkee diakonian roolin. Kuinka ja mihin suuntaan sitä tulisi kehittää?

– Diakonia ja lähimmäisen rakkaus on kirkon tuntomerkki. Toivoisin, että kirkko kulkisi yhä suurempaan havahtumiseen sen suhteen että jokainen kristitty on diakonian tekijä. Diakoniaa ei tulee ’ulkoistaa’ vain diakoniatyöntekijöille, Latvus vastasi ja toivoi siis maallikoita vahvemmin mukaan kirkon toimintaan.

Vaikka rakkaus on kuinka kirkon tunnusmerkki, käytännön tasolla kirkko tunnetaan myös oppiriidoista ja erilaisista uskon tulkinnoista, jotka rajaavat esimerkiksi yhteisen ehtoollisen viettoa. Lukija kysyykin: Miksi eri kirkkojen kuten luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välillä ei ole ehtoollisyhteyttä?

– Tätä ihmettelen itsekin. Tulisi olla. Ehkä pääsemme tähän vielä jonakin päivänä ja suunta on ainakin sinne päin. Lopulta on kysymys siitä, että tunnustamme toisemme kristittyinä eroista huolimatta, Latvus vastasi.

Onko Jumala töpeksinyt?

Perimmäisiä, vaikeita kysymyksiä on sekin, miksi jollekin suodaan rajattomasti pätäkkää, luksusta, arvostusta ja fanitusta, kun taas toinen ei saa edes vaatimatonta osaansa onnen pipanoista. Jos siis Jumala on täydellinen, miksi hänen luomansa maailma on niin epätäydellinen ja epätasa-arvoinen?

Latvus vastaa kysymykseen kysymyksellä kuten tuttu hahmo Tuomari Nurmion laulussa Hän on täällä tänään.

– Jumalan suuri luomistyö merkitsee kaikille ihmisille ruokaa ja mahdollisuuden elää. Siksi kääntäisin asian toisinpäin: miksi me ihmiset emme jaa Jumalan antamaa hyvää paremmin keskenämme. Miksi me annamme eriarvoisuuden ja taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden kasvaa?

Kallion seurakunnan alueella, jossa Latvus työskentelee, enää alle puolet ihmisistä kuuluu kirkkoon. Mitkä Latvus näkee suurimpina haasteina työpaikallansa ja miten Kallion seurakunta eroaa muista seurakunnista?

Latvuksella on työpaikastaan hyvää sanottavaa.

– Kallion seurakunta on upea yhteisö, jossa eletään uskoa todeksi ja uskalletaan monessa kohdassa myös etsiä uusia latuja. Yksi uusista asioista on Alppilan kirkon brunssi lauantaisin. Moni on siellä sanonut, että onpas hienoa, kun kirkossa avataan tällainen mahdollisuus myös lapsiperheille.

Tekeekö mieli keskustella uskon asioista? Klikkaa Jumalan etsintä -ketjuun!

Ilomantsilainen Tarja, 69, ja järvenpääläinen Raili, 68, vaihtoivat viideksi päiväksi rohkeasti kotejaan, harrastuksiaan ja lähipiirejään ET-lehden pyynnöstä. Miltä tuntui elää toisen elämää?

Opiskelijat tapaavat käydä vaihdossa ulkomailla, mutta Raili Ojala-Signell ja Tarja Patrikainen ovat ehkä lanseeranneet jotain uutta: seniorivaihdon. Raili ja Tarja vaihtoivat kotejaan, harrastuksiaan ja lähipiirinsä viideksi päiväksi ET-lehden pyynnöstä. Seikkailusta tarkemmin kertova juttu ilmestyy 25.4. ET-lehdessä 9/2018. 

Tarja asuu yksin isossa omakotitalossa Ilomantsissa. Lapsenlapset Nikolaos, 13, Anastasia, 10, ja Nektaria, 6, Lampropoulos ovat usein mummolla hoidossa ja yökylässä. Tarjan tytär Riikka Patrikainen on ortodoksisen seurakunnan kanttori ja hänen miehensä Ioannis Lampropoulos sen kirkkoherra.

Railin kotipesä on rivitalossa Järvenpäässä. Hänkin on leski, mutta viettää avomiehensä kanssa yhdessä viikonloput ja kesät. 

Kumpikin naisista suunnitteli toiselle tekemistä, joka noudatteli kodin omistajan tavallista viikko-ohjelmaa.

Miltä toisen ihmisen elämään hyppääminen tuntuu? Ilomantsissa Tarjan kotona viisi päivää viettänyt Raili pääsi tutustumaan itselleen uusiin asioihin, kuten kuorolaulantaan, ortodoksiseen seurakuntaan ja paikallisten piirakoiden leivontaan.

Näin Raili kertoo ajastaan Ilomantsissa.

Raili Ojala-Signell, 68:

Uudessa kodissa

"Tarjan perheystävä Jorma Savinainen oli minua vastassa saapuessani Ilomantsiin myöhään sunnuntai-iltana. Hän opasti minut emännän auton käyttöön ja neuvoi myöhemmin myös leivinuunin lämmityksessä. Halusin oppia, vaikkei sillä käytännön merkitystä viikon aikana ollutkaan.

Jorma piti minulle hyvän esitelmän siitä, millaisia puita lämmityksessä tulisi käyttää. Halot kasattiin uuniin keoksi, keskelle jätettiin rako, johon laitettiin muutama kuiva tuohi. Tulitikulla ei tarvinnut kuin näyttää tuohiin päin, kun tuli tarttui kuiviin halkoihin ja loimusi uunista olohuoneeseen.

Tarjan kotona oli kotialttari. Myös muissa huoneissa näkyi hänen ortodoksinen uskonsa. Minä keitän taustalla teevettä.

Ensimmäistä kertaa kuorossa

En ole koskaan laulanut kuorossa, koska en osaa laulaa nuoteista. Mutta se ei tuntunut olevan tarpeen tässä kansanlaulukuorossa. Kuuntelin, kun kuoron johtajat Riikka Patrikainen ja Liisa Matveinen laulattivat eri ääniä vuorotellen. Kun sävelkulku tuli tutuksi, liityin minäkin naisäänten joukkoon.

Alkuesittelyssä tutustuin muihinkin kuorolaisiin ja heidän taustoihinsa. Tarjan ystävät Erja Karvinen (oikealla puolellani) ja Leena Purmonen (vasemmalla) ottivat minut heti siipiensä suojiin. Kun meidät pyydettiin pöytien takaa luokan eteen kuoroasetelmaan laulamaan seisaaltaan ”Ruskie neitsyt, valkie neitsyt…”, lauloin jo rohkeasti mukana. Sain vieruskaverilta jopa kiitosta kauniista äänestäni.

Tästä uudesta kokemuksesta jäi niin positiivinen olo, että taidan alkaa etsiä Järvenpäästä matalakynnyksistä kuoroa uudeksi harrastuksekseni.

Varamummon rooli haltuun

Kuoron jälkeen menin Tarjan tyttären Riikan perheeseen illalliselle. Olin varannut kotoa mukaan leipomiani I Love You -pipareita tuliaisiksi. Ajattelin, että lapsia tämä kansainvälinen viittomamerkki voisi kiinnostaa. Viittomakieli on minulle tuttua, sillä vanhempani olivat kuuroja ja minäkin olen elänyt kuurojen yhteisössä. 

Vastaanottoni perheessä oli heti innostunut. Lapset Nikolaos (Niko), Anastasia (Ansku) ja Nektaria (Nekku) innostuivat heti asettelemaan sormiaan ILY-muotoon. Kohta minut pyydettiinkin yläkertaan lasten valtakuntaan tutustumaan tyttöjen keppihevosiin ja muihin leluihin. Kaikki puhuivat ja esittivät kysymyksiään minulle yhtaikaa. Seuraavana oli vuorossa kreikkalainen tanssiesitys, johon Anastasia oli tehnyt koreografian ja isoveli Niko etsi netistä musiikin.

Turhaan olin pelännyt tätä lastenlasten hoitoa heidän varamummonaan, minut otettiin avosylin vastaan. Samalla saimme sovituksi vaihtoviikkoni lasten hoito- ja kuljetusajat.

Piiroiden leipominen tutuksi

Pääsin kokeilemaan paikallisten piirakoiden (piiroiden) leipomista. Kesäaikaan Ilomantsissa on turisteille piirookoulu Ravintola Parppeinpirtillä, mutta muulloinkin se järjestetään tilauksesta halukkaille.

Pirootsupussa eli piirakkanurkassa oli lasin takana piiroiden teko jo hyvässä vauhdissa saapuessani paikalle. Pohjia oli kaulittuina iso kasa, josta opettaja Johanna Ikonen otti leivinalustalle kymmenkunta kappaletta käsiteltäviksi. Lastalla jokaisen päälle nakattiin valmista perunamuusia. En ollut tiennytkään, että täytettä levitetään melkein reunoihin saakka. Rypytys kahdella sormella keskeltä päähän, piirakan pyöräytys ja sama toiseen päähän. Päät oli tärkeä vielä kääntää, etteivät ne palaisi.

Sain kädestä pitäen ohjausta myös riisipiiroiden tekemisessä. Rypytys minulta vielä sujui, mutta ruispohjien kaulitseminen vaati jo enemmän taitoa. Uutta oli snapsilasin käyttö samankokoisten pohjien tekemisessä kaulitusta taikinasta. 

Pari tuntia piiroitten teossa lensi siivillä. Seuraavalla Ilomantsin matkallani, toivottavasti jo tulevana kesänä, haluan ehdottomasti päästä nauttimaan karjalaisen pitopöydän antimista Parppeinvaarassa.

Vapaaehtoishommissa

Paikalliset Leijonat ja Ladyt käyvät ulkoiluttamassa vanhuksia. Tarjan ystävä Leena Purmonen on miehensä Kari-Matin ja muiden Leijonien ja Ladyjen kanssa käynyt vapaaehtoistoimintana kerran viikossa ulkoiluttamassa vanhuksia palvelukeskuksessa.

Torstaille osui ensimmäinen kunnon pakkaspäivä kolmen lumisateisen päivän jälkeen. Koska viima oli myös kova, kovinkaan moni vanhus ei halunnut lähteä ulos. Eräs pyörätuolissa istuva mies käväisi saattajansa kanssa tekemässä parkkipaikalla kierroksen, mutta halusi pian takaisin sisään. Intervallijaksolla palvelutalossa oleva reipas ja hyväkuntoisen oloinen Keijo Sivonen teki pitkän lenkin kahden Leijonan kanssa. Palattuaan otettiin vesitornin juurella meistä ryhmäkuva.

Ensikertalaisena paastopalveluksessa

Ortodoksisen kirkon kanttorina toimiva Riikka Patrikainen oli opastanut minua hieman etukäteen tämän paastopalveluksen kulusta. Erona luterilaiseen kirkkoon oli se, että eri kirkkoon kuuluvat eivät voisi osallistua palveluksessa jaettuun ehtoolliseen.

Kirkon kauneus häikäisi minut. Seurakuntalaisia alkoi saapua, he kävivät sytyttämässä kynttilöitä ikonien eteen ja jotkut suutelivat edessä olevaa ikonia. Muutama tuttukin kuoroista tervehti minua. Minua opastettiin, että jos en jaksaisi seisoa koko palvelusta, voisin hyvin käydä istumaan seinänvieruspenkille.

Kuoron laulu ja pappien rukouksien ja tekstien esittäminen laulaen hypnotisoi minut tunnelmaan. Jossain vaiheessa kynttilöiden ja suitsukkeen haju alkoi jopa heikottaa. Suuresti hämmästelin vanhojen naisten ketteryyttä, kun he useaan otteeseen polvistuivat rukoukseen lattialle ja nousivat taas suuremmitta vaikeuksitta ylös.

Vaikka ehtoollisviiniin en saanutkaan osallistua, minua kehotettiin hakemaan vaaleaa leipää isä Ioanniksen leipäkorista. Kuvassa takanani on Hannu Lappalainen, jonka olin tavannut aiemmin molemmissa kuoroissa. Hän ystävällisesti opasti ensikertalaista palveluksen aikana.

Viittomien opettamista

Olin ennen paastopalvelusta vienyt Tarjan lapsenlapsen Nekun muskariin. Kun opettaja ei ollut vielä saapunut, opetin hänelle muutaman eläinviittoman. Nekku osasi viittoa jo vesikilpikonnan, joten opetin miten maakilpikonna viitotaan. Kymmenessä minuutissa käytiin läpi tavallisimmat kotieläimet. 

Paastopalveluksen jälkeen oli seurakuntalaisten yhteinen teehetki, jossa tutustuimme toisiimme ja isä Ioannis kertoi paaston merkityksestä. Siinä oli minulla myös aikaa kuulustella, mitä Nekku muisti opettamastani. Hän muisti melkein kaikki kymmenen viittomaa. Kuvassa viitotaan ”lehmä”. Taustalla isä Ioannis ja äiti Riikka teetä kaatamassa.

On hyvin tavallista, että lapset muistavat kissa-viittoman väärin. Hyvin useinhan he myös silittävät kissaa vastakarvaan. Tässä käydään läpi väärä viittoma vasemmalta oikealle, kun oikea viitotaan oikealta vasemmalle, jolloin rystyset ovat kissan pää. Muut seuraavat kiinnostuneina.

Talvinen Ilomantsi tuli tutuksi


Hattuvaarassa sijaitseva Suomen vanhin tsasouna eli ortodoksinen rukoushuone oli lumimaisemassa. 

Näin myös tsasouna-lumiveistoksen Ilomantsin torilla.

Ilomantsissa on kylillä moottorisahaveistoksia, sillä siellä pidetään kesäisin moottorisahaveiston MM-kisat."

 

Railin sydämestä osa jäi Ilomantsiin.

– Luonto niin kaunis, ja haluan kokea myös Ilomantsin kesän. Tiedustelin jo majapaikkaa tämän jutun valokuvaajan Eija Irene Hiltusen Kuuksenkaareen, joka on vanha lakkautettu kansakoulu.

Mutta suurin syy palata kesällä on uudet ystävät ja tuttavat.

– Karjalaisten ihmisten sydäntä lämmittävä ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on koskettavaa.

Lisää Railin ja Tarjan kokemuksista voit lukea ET-lehdestä 9/2018, joka ilmestyy 25.4. 

”Tossukokemus ei lannistanut minua. Yhden epäreilun opettajan lisäksi minua opetti ainakin kuusi reilua”, kirjoittaa ET:n päätoimittaja Katriina koulumuistoistaan.

Pelkäsin ala-asteella käsityönopettajaani. Hän oli ankara, hyvin uskonnollinen ja lapsen silmissä tietenkin ikivanha. Hän otti minut silmätikukseen.

Kovimmalle jouduin eräänä syksynä, kun neuloimme tossuja. Veimme oppitunnilla kukin vuorollamme opettajalle työn nähtäväksi. Hän istui opettajanpöydän takana, ja me tyttöset odotimme jonossa vuoroamme.

Muistan vieläkin opettajan kahvinhajuisen hengityksen, ärsyyntyneet liikkeet hänen napatessaan tossuntekeleen käsistäni ja tossujen ruman vihreän langan. Muiden edistymistä hän kehui vuolaasti, mutta minun silmukkani olivat aina liian tiukkoja tai liian löysiä. Taisivat ne ollakin. Ainakaan hyvällä mielellä en niitä neulonut.

Äitini auttoi iltaisin lisäämään työhön muutamia kerroksia, ja valmistuivathan tossut lopulta. Paria niistä ei kuitenkaan koskaan tullut. Toinen tossuista jäi toista rutkasti pienemmäksi.

Tänä keväänä näin käsityönopettajani televisiossa. Putous-viihdeohjelman hahmo Ansa Kynttilä oli kuin ilmetty opettajani. Ei liene sattumaa, että tyrannimainen opettaja nousi ohjelman toiseksi suosituimmaksi hahmoksi. Hänenlaisensa moni muistaa lapsuudestaan, varsinkin jos on sellaisen käsiin joutunut.

Lankoja ja virkkaus­ohjeita olen ostanut jo varastoon.

Keväisin pidettävät luokkakokoukset ovat mainio tilaisuus käydä yhdessä läpi mukavia ja ikäviä koulumuistoja vuosikymmenten jälkeen. Huonoille kokemuksille voi usein jo nauraa, mutta jäljen ne ovat varmasti jättäneet.

Tossukokemus ei lannistanut minua. Yhden epäreilun opettajan lisäksi minua opetti ainakin kuusi reilua, ja kaikkiaan minulla on kouluvuosista mukavat muistot.

Myöhemmin neuloin ja virkkasin mielelläni ja ompelin itselleni jopa paitoja ja housuja. Nyt käsityöt ovat jääneet, mutta kunhan aikaa löytyy, tartun taas koukkuun. Lankoja ja virkkaus­ohjeita olen ostanut jo varastoon.

Kevään valoa käsitöihin ja askareihin!

Katriina, päätoimittaja
katriina.palo-narhinen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 8/2018.

Katriina Palo-Närhinen
Seuraa 
Liittynyt15.1.2018

Pääkirjoitus: "Huonot koulukokemukset naurattavat nyt, mutta jäljen ne kyllä ovat jättäneet"

Hei, ja kiitos palautteestasi. Olet aivan oikeassa: yksikin epäreilu opettaja on liikaa, jos sellainen jättää traumoja eliniäksi. ET-lehti ei missään nimessä hyväksy valta-asemaansa väärinkäyttäviä opettajia. Pääkirjoitukseni viesti oli, että lapsuuden ikävistä koulukokemuksista huolimatta niitä monesti ympäröivät mukavat kokemukset, reilut opettajat ja hyvät ystävät. Niitäkin kannattaa muistella, ja kokonaisuus jää useimmilla plussan puolelle. Pahoittelen, että tämä viesti ei auennut riittävän...
Lue kommentti
qwertyuiolkjhgfd Satunnainen n...

Pääkirjoitus: "Huonot koulukokemukset naurattavat nyt, mutta jäljen ne kyllä ovat jättäneet"

Mutta millaisia traumoja tuollaiset hirviö opettajat ovat jättäneet lapsiin? Montako elämää he ovat tuhonneet? Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin armoitettu päätoimittaja, joita opettaja ei onnistunut lannistamaan. Itse asiassa, koko päätoimittajan kirjoituksen pointti jäi epäselväksi minulle. Päätoimittajakin voisi miettiä miksi koko teksti on kirjoitettu? Onko tuossa jotain järkeä? Minulle ainakin jäi mielikuva että jutun ainoa pointti on se että päätoimittajakin sai jotain aikaan. Vai...
Lue kommentti