Tei kevvääl taas  linnupöntö,
laitoi se ny omenapuutarhaa.
Siin oli kyl kahtalainen ajatus,
pesäpaikka. tyäappuu vastaa.

Vast ny kävi kattomas tilannet.
Pöntö katol oli rastaa pesä,
tuski siäl pöntös sit oli oltu.
Täst suhteest tullee ykspualine.

Viinimarjat alkaa jo kypsyy
ja mu rastaillani o nälkä.
Kyl ne o sitä jo orottanukki.
Kai ne sitävarte sin  pesiki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mut ei se juur  mitää haittaa,
poimitaa marjoi sit yhres.
Kai ne jonku toukanki syä,
jos ei muute ni välipalaks.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luulen vähän, että makuja runouden suhteen on yhtä monia kuin vaikkapa ruokalajien suhteen.   Mikään tai kukaan ei ole väärässä makunsa suhteen, ne vain ovat erilaisia, koska ihmiset ovat erilaisia.

Itse olen kylläkin kaikkiruokainen, lähes, runojenkin suhteen ja siksi kai kirjoitankin kaikenlaista.  Mitallisia, vapaamotoisia ja murrerunoja.   Kalevalammittaa en ole sentään tainnut vielä käyttää.     Kerran olen jopa kirjoittanut mitallisen murrerunon H.J. Nortamon tapaan, mutta eri murteella.

Kun pyörittelen jotain aihetta mielessä, tuntuu vähän siltä kuin mitta tai murre tai mikä onkin, valilkoituisi jotenkin itsellään - kai niin onkin.   Asia määrää muodon.  Mutta tässä tätä selitystä.

Vierailija

Onko näitä murrerunoja jo vähän liikaa?

Se riippuu kulloisestakin lukijasta. Yks tykkää, toinen ei. Mää tykkä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla