Rakas, tänä yönä viimeinkin sinulle kirjoitan
rakkausrunoni, kirjeeni kaikkein kauneimman;
olet nyt, olet aina, sanani jokaisen arvoinen,
olen arkaillut turhankin kauan tunnustaa sen.
Samettisylistäsi vihdoin löysin kotini kalleimman,
minä, outo ottolapsi, orpo evakko onnenmaan.
Sinisilmiesi kerubinkatse tuo auringon sadepäivään,
sanamansikat sulosuusi ylös nostavat painuneen pään.
Ota minut, rakas, vie väkisin, nouki marja mukaasi;
kuin sudet täysikuuta öisin olen usein ulvonut perääsi.
Usko jo, rakas, mitä katseeni kertoo, suunikin sanoo:
Ei ole sinua ihanampi Pariisi, ei pittoreski Porvoo...