7.6.1992
Vuosia, vuosia sitten teräsmyrsky raivoaa,
taisteluhaudan edessä sankarihauta.
Mies kirkon raunioista suojan saa,
täss’ ennenkin on anottu, Herra auta, auta.

Myllertyy mantu, tulessa katkee puut,
kumpukin madaltuu, mies näkee sen.
Valkeat ristit pirstaleiksi tuhoutuu,
savu, katku, pöly salpaa hengityksen.

Jaksanko, kestänkö, loppuko milloin?
Mieli on turta, veli vieressä haavoittuu.
Mullan alta sankarit katsoivat silloin,
oma uhrisi anna, Isänmaa pelastuu.

Kesäinen helle, taas kumpu sankarien,
on silmien eessä ja mielin herkin
sota-ajan mies, joukossa omaisien
saa pystyttää heille muistomerkin.

Mies harmaahapsi sankarikummulle palaa
taas vuosien taa, luo vaikeiden muistojen.
Vapaa Isänmaa, sitä uskoa tulisi valaa
ja nuorille kertoa läpi vuosikymmenten.