Kansa pohjolan taas viettää keski kesän juhlaa, lämpöänsä, valoansa

taivas silloin tuhlaa.

Tanssilavan uumenissa sormet soittajan, taikoo esiin tangon tunnelman.

Kukkamekon uumalle käsi puristuu, hellän sanan tytön korvaan kuiskaa

pojan suu.

Aamor ampuu nuolen lentävän, liittää yhteen kahden elämän.

Niin se oli sitä entisaikaa, juhannusyön kummaa taikaa.

Soitto soi ja vaaran takaa nousee suuri kuu, yölinnun laulu

laantuu, vaimentuu.