Ennen muinoin mies eleli,
syntynyt ol Sammatissa.
Eliaaksi kastettihin.
Varttui mies se maineekkaaksi,
kansallemme kuuluisaksi.
Saanut oli oppiakin,
sivistystä, tietämystä.
Elias, se mies menevä
elämänsä työksi otti,
tositoimin tehtäväksi
tallentaa runojen runsaus,
kalevainen kaunis kieli,
laulun taito laadullinen,
viisaus entisten eläjäin ,
kansan keskeltä kohonnut,
runokielin kerrottuna.
Niinpä mies aloitti matkan,
laittoi laukun hartioille,
kepin koukkuisen kätehen.
Hämeen mailla tallusteli,
Savon kautta Karjalahan.
Missä asui taitajia,
runokielin kertojia
sinne askeleensa johti.
Lauloi siellä vanhat vaarit
partasuiset pakisivat
Kalevalan eläjistä,
kylän kuulun tietäjistä.
Naisetkin ne runon taisi, Njjnpä syntyi Kalevala,
tyttöset luritti loitsun. teos vailla vertoansa
Njjtä kuunteli Elias kallis aarre kansakunnan.
kirjahansa kirjoitteli.
Niitä kuunteli Elias,
kirjahansa kirjoitteli
