Ennen muinoin mies eleli
syntynyt ol’ Sammatissa,
nimekseen sai  Eliaksen.
Varttui suureksi mieheksi
kansallemme kuuluisaksi.
Saanut oli oppiakin
sivistystä tietämystä.
Elias mies menevä
otti elämänsä työksi
sydämensä asiaksi
tallentaa runojen runsaus
kaunis kieli kalevainen
viisaus entisten eläjäin
laulun laatu niin laatuisa
kansan keskeltä kohonnut
runokielin kerrottuna.
Niinpä mies matkalle lähti
laittoi laukun hartioille
kätehensä koukkukepin.
Vaelteli Hämehessä,
Savon kautta Karjalahan
missä asui taitajia
runokielin kertojia,
sinne askeleensa johti.
Lauloi siellä vanhat vaarit,
partasuiset pakisivat,
Kalevalan eläjistä
kylän kuulun tietäjistä.
Naisetkin ne runon taisi,
tyttöset luritti loitsun.
Niitä kuunteli Elias
kirjahansa kirjoitteli.
Niinpä syntyi Kalevala,
teos vailla vertoansa,
kallis aarre kansakunnan.