Odotan bussipysäkillä.
Siihen nojaa neitonen,
nuori ja kaunis.

Tumma pitkä tukka,
hoikat sääret,
odottaa muutakin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hengitän kevättä,
tyttö imee savuketta.
Kolmas taistelee hapesta.    
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niin totta se, että oppi menee perille parhaiten oman kokemuksen kautta.    Ehkä myös silloin, jos lähipiirissä näkee jonkin fas-lapsen äidin ryypiskelyn seurauksena, niin että näkee läheltä välittömät seuraukset.

Tupakoinnin vaikutukset lapseen ovat yhtä tehokkaita, vaikka vähemmän tunnettuja.   Sietäisi kyllä koulun terveysopin tunneilla tuoda esiin ainakin muutaman kerran.    Että yhteiskunta muuten  toimisi, taitaa olla toiveajattelua.

Ihminen on sellainen, ettei aina ajattele tekemisiään. Kukapa sitä nyt tahallaan tulevalle mitään pahaa tekisi. Tai ajattelisi tekevänsä.

Yhteiskunnalla on hyvin vähän päätösvaltaa tuossa tapauksessa. Siis noissa tapauksissa. Vaatisi tervettä järkeä. Valitettavasti se ei ehdi joka paikkaan.

 

Kantapään kautta oppimen on tehokasta mutta valitettavaa tuossa tapauksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla