Aurinko mailleen on vaipunut

kulkija kohtaloaan päivittää

kaik' häntä naurattaa hulivilivei!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei kysynyt korpitie aihetta nauruun

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 tietää, et' kohta nousee uusi kuu

Korpitie oli niin h.....n vaikeaa

nyt eilinen kuljettu päättymään

ees marjamaat metsät vihannat

Tuol kielojen kellot heläjää

kotiaan vihreästi kaunistaa

Ovenpieliä valollaan koristaa

Taipuu taipuu vaan ei taitu

vahva perus silloin sitkeä

Tuoksu metsän ja kielojen

kulkuaan seuraa helinä kellojen

Jo askel keveä, nousee jalka

sammal tossun alla pehmeää

hyvä siit' on retkelle lähteä

Vierailija

Kesä tää elettyä elämää

toivo tehnyt on työnsä

eespäin kuljetaan,

  edelleen

  toivotaan

aina vaan parempaa

ehyttä elämää!

valone valone

En voi olla kertomatta tämän runon taustaa, siksi, että se voitaisiin tulkita oikein, koska se on erittäin tärkeää.

Lastani on pitkään kuntoutettu vaikeasta koko ihmiseen vaikuttavasta vammasta. Minulla on suunnaton toiveikkuus, koska hän on edistynyt toiminnoissaan ja toivon kovasti, että hän kuntoutuu niin, että saamme hänet kielojen aikaan kotiin. Tuo runo on hänestä ja hänelle, niin kuin on monet viimeaikaiset runoni.

Jo kohta on kesä,

kielot nousseet,

ne vihreästä valkeana 

kellot  rivistöinä kohtaan.

 

Heleänä  helluntain valo,

koivupuissa niin armaasti,

 

 kirkkasta, kuin kulta loistais.

 

Taipuilevia oksia tuuli tanssittaa,

tää jakso elämän vaihtuu

 kuin nekin täst iloita osais.

 

Jo kielojen uusi elämä

tuol nousseet on kauniit,

suloisesti korvissain heläjää.

Ilo kaikkea mieltäin hivelee.

-valone-

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla