Ei työt enää harteitas paina,
ei kiirettä tielläsi näy.
Näin helppoa ollut ei aina,
nyt verkalleen tietäsi käyt.
On muistoihin jäänyt se aika,
mi’ yhdisti kansan tään.
Nyt kiire ei harteita paina,
siksi muistoihin hetkeksi jään.
Viel’ muistatko yhdessä ennen,
kun maatamme rakennettiin.
Viel’ muistatko vuosien mennen,
isänmaatamme kun uhattiin.
Sinä olit mun tukena silloin,
kun poikia kutsui maa,
Sinä puolestain rukoilit illoin,
minuun vaino ei koskea saa.
Viel’ muistatko vuosia niitä,
kun työt kodin sä tehdä sait.
Niin kauan on aikaa jo siitä,
on säilyneet muistot nää vain.
Sinä muokkasit, kylvit ja niitit,
sadon kypsyneen aittaan veit.
Poutapilvistä Luojaamme kiitit,
tämän kaiken vain vuokseni teit.
Niin urhea on Suomen nainen,
sukupolvet sen voi todistaa.
On ahkera, myös auttavainen,
hänen luonteensa uhrautuvaa.
Minä laulan näin kiitosta hälle,
joka kansamme kasvattaa.
Minä toivon myös kansalta tältä,
isänmaatanne rakastakaa.
