valo tulee kauniina oranssien verhojen läpi
hivelee vastaheränneen tytön hiuksia,
kiusoittelee häikäisemällä satunnaisten oksien välistä

vanha kahvinkeitin porisee kovaan ääneen,
niin kovaa, että melkein herättää nukkuvan pojan.
hiljenee hetkeksi ja taas jatkaa manifestinsa julistamista:
tahdon jo eläkkeelle! antakaa minun olla.

sihinää, porinaa, korinaa ja kaikenlaisia muitakin
onomatopoieettisia sanoja
kuvaamaan vanhan kahvinkeittimen rujoa arkea
kun joutui jo edelliselle sukupolvelle keittämään
sunnuntaiaamuisin auringon paistaessa
kahvia niin, että rakas saisi vielä hetken nukkua.

aurinko ei valita.
se jaksaa paistaa, piristää nuorten
ja miksei vanhojenkin, arkea.
se on miljardeja vuosia kahvinkeitintä vanhempi,
ehkä silläkin on ollut oma murroksensa
kun ei ole aina jaksanut lämmittää maata,
kapinoinut tekemällä jääkerroksia
ja sulattamalla niitä tulviksi.

silti vieläkin se jaksaa
vanhana kettuna kiusoitella nuoria
välillä paistamalla suoraan silmiin,
välillä piilottelemalla oksien takana.