LEPAKON ILTA

LEPAKON ILTA

Yö tumma saapuu. Päivä yöksi vaihtuu.
Kuusilta suo hopeaa, Tähti tuikkimaan.
Hirsituvan vanhan, seinäkammiossaan
Lepakko, ikivanha, käy iltaa viettämään.
Asunut jo kauan on lepakko yksinään.
Yksinäisyys, itsensä vain  seuranaan.

Pian minut huomaa. Ihmisen.
Seuraa vailla, ihmisyyttä kaihda.
Ajoista menneistä alkaa kertoa.
Ei valita voi kuulijaa, olen ainoa.
Hiljainen  ääni vanhan lepakon
Kuuntelen, siritykseltä sirkkain
juuri, juuri erottaa sen voin.

" Elän yksin , vanki yön hiljaisuuden.
Mua koskettaa vain aika ikuisuuden.
Sen ajan unohtaa ma tahdon. Kuin
päivä eilinen, muisto menneisyyden.
Muistan yön. Himon, Yön houkutus.
Tuoksu veren virrran, jano ikuinen.
Päättynyt se ei. Tuhoon vei.

Olen rukoillut, pois muistot anellut.
Luojalta anteeksi kaiken pyytänyt.
En mitään voi. Lepakoksi Luoja loi
niinkuin ihmisolennoksi sinut.
Ei muuttaa voi, vaikk haluaisimme.
On vain tyytyminen kohtaloomme.
Työtä Luojan molemmat olemme.
Minä - lepakko.
Sinä - ihminen. "

Hiljeni vanha lepakko.
Yksinäiseen kammioon hiljaa vaelsi.
Ei, ei mitään muuttaa voi.
Ei mitään muuttaa voi

enää  ihminen.

Juuli-13