.
.
LUOJAN KÄMMENELLÄ

Perhonen olen pienoinen
Luojani kämmenellä.
En lentäisi taivaisiin jos ei Luojani tahtoisi.
Pilviin en kohoaisi, vihreyttä maan näkisi.
En merta sinistä.

Tahdo ei Luojani lentämättä ma olisin.
Saan nousta korkeuksiin, pilviin sinisiin.
Nähdä aamu, purppurapilvi merestä kohoava.
Saan nähdä kastehelmen nurmelta nousevan.

Saan nähdä uoman joen, suvannot, virran suu,
nähdä  kauniin korennon leikkivän  suvannolla.
Näen kukkivat niityt, veden rannoilla lumpeet.
Lupa Luojan, olen onnellinen, kantavat siipeni
kaikkialle.

Soi librettot lintusten oksistoissa,
kiuru taivaalla livertelee. Pilvien kuultava
siniharso taivaalla utuilee.

Onnen Luojani minulle, pienelle perholle soi.
Hämmentynyt, miten kiittää kaikesta voin.
Kauneus sininen seuranain, pilvissä keinuen.
Kaiken tämän Luojani luonut, onnen tuonut
elämään pienen perhosen.

Minä lennän korkealle, työtä Luojani ihailen.
Kauneus kaikki  iloksi mielen, silmien.

Aikanaan päättyy kuin päättyy kaikki.
Mikään ole ei ikuinen.
Silloin takaisin palaan, pieni perhonen
Luojani kämmenelle.

On siinä lepo, rauha jälkeen leikkien.
On onni, on uni syvä
Näin minun on olla hyvä.

Kiitän Luojaani kesästä.

Juuli -12