Oli vuosia kulunut yhdessä neljäkymmentä kaksi
lapset syntyivät, kasvoivat, varttuivat vahvemmaksi.
Me työtä tehtiin ja suunnitelmia luotiin
oli haaveena eläkeikä ja muutto uuteen.
Tuli oireet ja vaivat, oli kumpikin sairas
se ensin ei vienyt uskoa , toivottiin kauas.
Sitten selvisi pahin, ei yhteinen elämä kauan jatku
on pakko luopua, toisen yksinään jatkaa.
Tuli mieleen katkeruus, miksi elämä kohtelee kaltoin,
oisi yhdessä ollut niin hyvä vielä matkaa jatkaa.
Aika kiertää, tämä oli meidän aika,
jäi siitä paljon muistoja, tallessa aina.
Näkyy meidän ajan alku, nuoria oltiin
pitää kiittäen muistaa, oli ajassa hyvääkin, vaivaakin.