Rantakivellä raukeina istuksi onkiva poika ja vaari,

välkkyi, väpätti vedessä auringon keltakaari,

lokit laiskasti loitompana lenteli, liiteli,

Sisältö jatkuu mainoksen alla

orpo ongenkoho vedenkalvolla paikoillaan pysytteli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pojan katse, elämisen ihmetystä täysi, appoavoin,

vaarin silmissä koetut ilot, eletyt surut, monin tavoin.

Poika vaariin katsahtaa, aikansa ukkoa tutkailee,

miettii tovin miten tekisi, viimein sitten kysäisee:

Olisitko, vaari, syntynyt mieluummin mummeliksi?

Minusta kun tuntuu, mies on aina muotissa. Miksi?

Välillä uroon pitäisi olla kuin apina, voimakas ja villi,

toisaalta taas runoileva ressukka, raasu, outo originelli.

Kumaraiset hartiat hytkähtää, nauru ilmoille puhkuu,

katseessa väikkyy vekkuli, päälaki paistaa kuin kuu:

Poikani, poikani pieni, kolliksi synnyin, kollina kuolen,

paljon vaikeampaa, nykyisinkin, on narttuna elää, luulen.

Tekis mieli kirota oikein kunnolla

 

Aivan ihan runo tuolla aloituksessa. Täytyy oikein katsella tämän ihmisen muutkin runot. Hänellä näyttää olevan taito kirjoittaa kauniisti asioista. Ja miehen näkökulma elämään on näin naisena mielenkiintoinen seurattava.

Kuva vaarista ja pojasta ongella on niin lämmin ja hellä. Siinä jää pienelle pojalle pääomaa, joka antaa voimia omaa elämää varten.

kirsikankukka55

Sisältö jatkuu mainoksen alla