Aitan kongilla istui murtunut

pikku poika ja itkua väänsi,

lohduttomana nenäänsä niisti

ja hartioitaan täristi - se oli

pojan elämän pahin päivä;

naapurin rääväsuut lapset

elämäntotuuksia pojalle lateli:

Mitä siinä pullistelet, huutolainen,

ei ole sinulla äitiä, ei edes isää,

eikä tuo kotisi ole oma kotisi -

sinulla ei ole mitään, elätti!

Kasvatti-muori pojan parkuvan

näki, syytä murheeseen mustaan

kysyi, ja kun tarinan kuuli,

taputti päälaelle hellästi, kuiskasi:

Älä huoli, huutolainen, elätti et ole,

ja ajattelepas tätä: on sinulla isiä

enemmän kuin muilla, kokonaista

kolme, on taivaan isä, kasvatti-isä

ja omakin isä - jo pyyhi silmäsi!

Vähitellen värinä laantui hartioista,

vaimeni itku ja kuivuivat silmätkin.

On tuosta jo aikaa miltei miesikä,

mutta aina se mieleen palaa kun

juhlitaan isää, isälle lauletaan -

ja aina lohduttaa tuo vanha lohtu:

minullapa onkin kolme isää -

nyt kaksi heistä jo mullan alla,

mutta yksi, orvon turva taivainen,

poikaansa neuvoo ja rakastaa,

katsoo tekojensa perään, välillä

toruu kun on toruille syitä, ei

muuten, muut ajat ohjaa oikeaan.