Aitan kongilla istui murtunut
pikku poika ja itkua väänsi,
lohduttomana nenäänsä niisti
ja hartioitaan täristi - se oli
pojan elämän pahin päivä;
naapurin rääväsuut lapset
elämäntotuuksia pojalle lateli:
Mitä siinä pullistelet, huutolainen,
ei ole sinulla äitiä, ei edes isää,
eikä tuo kotisi ole oma kotisi -
sinulla ei ole mitään, elätti!
Kasvatti-muori pojan parkuvan
näki, syytä murheeseen mustaan
kysyi, ja kun tarinan kuuli,
taputti päälaelle hellästi, kuiskasi:
Älä huoli, huutolainen, elätti et ole,
ja ajattelepas tätä: on sinulla isiä
enemmän kuin muilla, kokonaista
kolme, on taivaan isä, kasvatti-isä
ja omakin isä - jo pyyhi silmäsi!
Vähitellen värinä laantui hartioista,
vaimeni itku ja kuivuivat silmätkin.
On tuosta jo aikaa miltei miesikä,
mutta aina se mieleen palaa kun
juhlitaan isää, isälle lauletaan -
ja aina lohduttaa tuo vanha lohtu:
minullapa onkin kolme isää -
nyt kaksi heistä jo mullan alla,
mutta yksi, orvon turva taivainen,
poikaansa neuvoo ja rakastaa,
katsoo tekojensa perään, välillä
toruu kun on toruille syitä, ei
muuten, muut ajat ohjaa oikeaan.
