On jäljellä vain tuttu heinäintuoksu, käy hiljaisena elonvirran juoksu.

Näin tuttuun taloon aatokseni käy, ei huolta, murhetta siell näy.

On jäljellä vain aika entinen, mi oli ennen, se ohitseni juoksi, häipyen.

Muiston uudelleen mä kaivan sammaleista sen, sammaleista metsän

rauhaisen.

Sitä häiritse ei korpin ääni,ääni kaukainen, on vain ilta, ilta rauhainen.

On mielessäni päivät muistojen, ne yhä kanssaan kutsuu kulkemaan ja

katselemaan elonkirjan kokonaan.

Ei arkipäivän kiire niitä tuokaan tullessaan, vaan kesäillan lämpö,

mi kattaa suven maan ja ihminen ne tuntee, ken muistaa nuoruuttaan.

Nyt rauenneena aallot käy rannan ruohikkoon, mis lumpeenlehti

nukkuu, vieläkin, se nojaa kallioon.