On korven keskellä kallis kotinsa,

siellä asuvat mummo ja pappansa,

molemmilla ehtoossa on jo elämä,

Sisältö jatkuu mainoksen alla

muistoja kaikki se mitä on jäljellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ka, muistatha sie, mummo kyselee,

mite nuorena viisaski hupsuttelee,

ja sanois mieste mieski takeltelee

ku kosimisseremonijas arastelee?

Pappa mummon syliinsä kaappaa,

nopsin käsin ainot jaloista ottaa,

varpaat, nilkat helläsormin hieroo,

omat reinot sohvan sivuun viskoo.

No, no, ukko kulta, jo ihtes hillihe,

siehä ny villiks aloet, rakas kutale,

mummo pappaa parrasta tukistaa,

onnesta nauraa ja suuta suikkaa...

Aamutohvelit kamarin peränurkassa

sikin sokin, mikä minnekin menossa,

unohtuneina lojuvat yön kuutamossa,

ovat mummo ja pappa tonttuilemassa.

Kuka sitä jaksaa jatkuvasti vanhoja muistella. Tuntuu jo liian vanhalta. Kuin joillakin olisi jo toinen jalka haudassa ja toinen sen partaalla, että sillai, ilosta joulua ootellessa. Ja elämän voimaa teille vanhuksille harmaapäille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla