On korven keskellä kallis kotinsa,

siellä asuvat mummo ja pappansa,

molemmilla ehtoossa on jo elämä,

muistoja kaikki se mitä on jäljellä.

Ka, muistatha sie, mummo kyselee,

mite nuorena viisaski hupsuttelee,

ja sanois mieste mieski takeltelee

ku kosimisseremonijas arastelee?

Pappa mummon syliinsä kaappaa,

nopsin käsin ainot jaloista ottaa,

varpaat, nilkat helläsormin hieroo,

omat reinot sohvan sivuun viskoo.

No, no, ukko kulta, jo ihtes hillihe,

siehä ny villiks aloet, rakas kutale,

mummo pappaa parrasta tukistaa,

onnesta nauraa ja suuta suikkaa...

Aamutohvelit kamarin peränurkassa

sikin sokin, mikä minnekin menossa,

unohtuneina lojuvat yön kuutamossa,

ovat mummo ja pappa tonttuilemassa.