Mustarastas huhtikuulla
pihamaalla hyppii.
Nälkäisenä ovensuulla
- sitä vähän nyppii.
"Toisilla on kyllä ruokaa,
minä nälkää näen,"
selvästi se siinä huokaa,
luona ihmisväen.
Marjoja ei ole puussa,
nukkuu vielä mato.
Onko apu muussa?
Viipyy kesän sato.
Pakko mennä kerjuulle,
ei kai muukaan auta.
Nöyryytyshän linnulle
on silti lintulauta.
Eipä tuota lintua juuri lintulaudalta yllätä. Ei ainakaan meidän sellaiselta. Nurmikolla se kyllä viihtyy. Ja voittaa laulullaan satakielen ihan mennen tullen.
Runokin oli hieno
Kiitos kommentistasi! Varmaan makuasioita paljon lintujen laulun arvostus, mutta mustarastaan laulutaitoa en kiistä. Silti paikka ja aikakin vaikuttavat kummasti laulun vaikutukseen. Muuistan kuinka kerran myöhään syksyllä, lähes lokakuulla, kylmää ja selkeää kuitenkin oli, kuuntelin lumoutuneena kulorastaan laulua männyn latvassa. Se oli varmaan yksinkertaisempaa, mutta puhtaana ja kirkkaana ja vailla kilpailijoita se vaikutti pysyvästi linnun arvostukseen laulajana.
