NOIDAKKO

Vahingossa minä sen löysin.
Se oli pikkusiskon vanha satukirja.
Noidakko.
Sillä oli pikkusiskon antama kummallinen nimi
Se oli Noidakko.
Kun äiti kysyi miksi noin outo nimi
Sisko vastasi ettei se mikään kumma ollut
olihan veikallakin kumma kirja, Viidakko.
Sanoi vielä että se vasta kumma oli
ei siellä villissä metsässä
varmastikaan mitään viitä ollut.
Sen oli kuulemma veikka keksinyt.
Ne viit.

Pikkusiskon kirjassa oli sentään noidat.
Niitä ei ollut kukaan keksinyt
ne olivat oikeasti olemassa.
Sanoi mummo.

Se oli huolella kääritty ruskeaan paperiin
laitettu mummon piirongin
ylimmän laatikon pohjapaperin alle.
Siellä se oli löytäjäänsä odottanut
jo kymmeniä vuosia
Mummo huolella säilyttänyt.
Kenties oli papalta salaa lukenutkin
ettei pappa naureskele.

Nyt sen löysin minä
enkä minä lukenut salaa.
Minä luin illalla sängyssä
Yöllä unessa vilistivät kaikki
Noidakon maan noita-akat
menninkäiset, peikot, tontut
kiltit keijukaiset, valkoiset hevoset.
Mutta ei ne pahaa tehneet.
Ei yhtään tippaa sattunut.

Aamulla minä hymyilin.

Juuli2014
.