Tulloo harvemmi siul supateltuu
niit näit lemmelorui tai laaluikaa,
sikshä mie ny aattelin, jot laetan
asjan korjuusee ja siul paakaatan
sannoo nii ku pankolt puhkusin:
Outha sie aeka makkee marjane...
Enhä mie iha kaekkee ala lorsoomaa
ja ihtein viel häpäsemmää immeiste
eissä, ossootha sie lukkee rivviinki
välilöest, ja jos et ossoo, sie tuuha
tänne, nii mie sinnuu ohjastelen -
outha sie aeka makkee marjane...
Eläkä luulottelekkaa että oesin
vielä sentää pystyy kuollu, vaekka
heenäseeväs tuntus olovan takkii
ja hoosupunttii pujotettunna, oun nii
kankeeks käänä, kaet viärästä kohtoo.
Outha sie aeka makkee marjane...
Mittees täs viel pitikää hupajoo?
Nii, jot luppoon laehuttoo, hituse,
ja kahvii en ryystä litrakaapalla
ku sukuloijjaa, santsoon kotosalla,
ja läskii, voeta, en ennee himohe.
Outha sie aeka makkee marjane...
Ka, ku unnoutin sen tupakkiasjan;
vuoskymmenijähä tuota on tullu
keohkoijjaa tervattuu, paremmi kaet
kui meijjä savolaesta sootupaattija -
mie ennemi imuttelen hunnaahuulija.
Outha sie aeka makkee marjane...
Höpöttele sinä vaan, kyllä sinut tunnetaan...Kun oli yö ja oli hiljaista...kun oli mieli sopivasti hellä ja miestä hymyilytti...kun kynttilänliekki lepatti...kun teki mieli riipustella, rallatella, runoella...niin tälläistä jälkeä siitä syntyi: hellä höpötys.
Tuottoisa toveriHarva mies se tälläisiä yörunoja kirjoittelee: täynnä tunnetta ja leppoisuutta.
Monipuolinen runontekijä välillä vihastuttaa, välillä ihastuttaa...
Jepulis, ja tämän tekijätä sitä vihataan mutta eniten rakastettaan. Koskettaa ja satuttaa mitä kirjottaa.
